SDP EDUSKUNTA

SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Yksilön tietosuoja ja yksityisyys vaarassa

Jaa
Torstaina eduskunnan kyselytunnilla keskusteltiin julkisuuteen nousseesta sosiaali- ja terveysministeriön ja sisäministeriön ehdotuksesta mahdollistaa poliisiviranomaisille pääsy potilastietoihin. Perhe- ja peruspalveluministeri Annikka Saarikko ja sisäministeri Kai Mykkänen vakuuttivat kuitenkin yhteisessä tiedotteessaan, että julkisuudessa on käsitelty keskeneräistä valmistelua ja asiasta on ollut paljon liikkeellä väärää tietoa.

- Hyvä, ettei ehdotusta olla viemässä eteenpäin ja kysymys on väärinkäsityksestä. Esitys oli täysin käsittämätön. Jo nyt yhteistyö eri viranomaisten kanssa on mahdollista ja jos ongelmia tiedonkulussa on, parempi keino on tarkistaa viranomaisille annettua ohjeistusta, SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen toteaa.

- Nyt esille noussut keskustelu liittyy kuitenkin laajempaan ongelmakenttään, joka on esimerkiksi tulevaisuusvaliokunnassa tullut viime aikoina usein esille. Tällä hetkellä yhteiskunnassa käydään aivan liian vähän eettistä keskustelua kansalaisista kerättävän tiedon käytöstä ja jakamisesta. Tekoäly ja digitalisaation kehittyminen mahdollistavat sen, että meistä kerätään valtavasti tietoa jopa meidän siitä itse tietämättä. Vakava eettinen kysymys on, kuka tietoa saa käyttää ja mihin sitä käytetään.

Mäkisalo-Ropponen muistuttaa muistakin hallituksen lakiesityksistä, joissa suhtaudutaan melko huolettomasti yksilön tietosuojaan ja oikeuksiin. Tällainen on muun muassa lakiesitys sosiaali- ja terveydenhuollon tietojen toissijaisesta käytöstä. Sen myötä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietoja sekä muita terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä henkilötietoja voitaisiin käyttää aiempaa laajemmin muussakin kuin siinä ensisijaisessa käyttötarkoituksessa, jonka vuoksi ne on alun perin tallennettu. Nykyään tietoja voidaan käyttää laissa säädetyin edellytyksin tieteellisessä tutkimuksessa, tilastoinnissa, viranomaisohjauksessa ja -valvonnassa sekä viranomaisten suunnittelu- ja selvitystehtävissä. Muutoksen myötä edellytyksiin tulisivat lisäksi opetus, tietojohtaminen sekä kehittämis- ja innovaatiotoiminta.

- Vaikka pyrkimyksenä on käsitellä ja hyödyntää tietoa anonyymisti väestötasolla, riskinä on, että laajasta tietovarannosta saatetaan rekistereitä yhdistämällä louhia yksityisyyttä vaarantavaa tietoa. Tästä on maailmalla esimerkkejä, kertoo Mäkisalo-Ropponen.

- Olen huolissani hallituksen ajattelutavasta laajemminkin. Pari viikkoa sitten ilmestyneessä valtioneuvoston tulevaisuusselonteossa on kirjattu visio, jonka mukaan tulevaisuudessa ihmisten palveluiden pariin ohjaamisessa voittaisin yhdistää sosiaalisen median kautta saatua tietoa yksilön sosiaalisten suhteiden määrästä, lääkärin dataa painoindeksistä ja kaupan dataa ruokaostoksista. Tämä ei kuulosta lainkaan toivotulla tulevaisuudentilalta ja ihmettelenkin, eikö hallituksen sisällä käydä lainkaan eettistä keskustelua kansalaisista kerättävän tiedon käytöstä ja jakamisesta, kysyy Mäkisalo-Ropponen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Marttinen, katso peiliin!19.4.2024 21:27:18 EEST | Tiedote

Tuoreessa Ilta-Sanomien haastattelussa Matias Marttinen kritisoi Antti Lindtmanin oikeudenmukaisempaa vaihtoehtoa julkisen talouden sopeuttamisesta. SDP:n kansanedustaja Joona Räsäsen mukaan Matias Marttisen kommentit SDP:n suuntaan ovat hupaisia. Varsinkin kun nykyisen hallituksen aikana valtion velkaantuminen ei ole vähentynyt, vaan päinvastoin kiihtynyt viime vaalikauteen verrattuna. Ennen vaaleja annetut lupaukset velkaantumisen lopettamisesta ovat osoittautuneet pelkiksi tyhjiksi sanoiksi.

SDP:n Lotta Hamari: Hallitus rapauttaa tutkimusperusteista yhteiskunnallista päätöksentekoa19.4.2024 14:46:28 EEST | Tiedote

Poliittisen päätöksenteon ja päätösten valmistelun tulisi aina perustua parhaaseen saatavilla olevaan tutkittuun tietoon. Nyt hallitus rapauttaa aiemmin otettuja askelia tutkimusperusteisen päätöksenteon vahvistamiseksi yhteiskunnallisesti tärkeissä asioissa. On hälyttävää, että hallitus tekee toimia, joilla vähennetään tutkitun tiedon roolia päätöksenteossa.

SDP:n Helsingin valtuustoryhmän esitys budjettineuvotteluihin: Helsingin turvattava maksuttomat oppimateriaalit myös jatkossa19.4.2024 13:26:39 EEST | Tiedote

Tiistaina päättyneen hallituksen kehysriihen yhteydessä esitetyt säästötoimenpiteet osuvat myös koulutukseen. SDP:n valtuustoryhmä Helsingissä on erityisen huolissaan hallituksen päätöksestä rajoittaa toisen asteen maksuttomuutta ja vaatii, että Helsingin kaupunki kompensoi omilla toimillaan kehysriihen koulutusleikkauksia helsinkiläisten nuorten tasavertaisuuden varmistamiseksi.

Ville Skinnari (SDP) i Sverige: Tillväxten är nordisk - Kommer huvudstäderna att höra regionernas röster, kommer EU att göra det?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Riksdagsledamot Ville Skinnari talade idag på Järnvägsforum Norr 2024 -evenemanget i Sundsvall om behovet av ett koordinerat arbete kring totalsäkerhet, logistiska lösningar och en nordisk plattform för att möjliggöra den gröna omställningen. I evenemanget deltog representanter från de svenska, finska och norska regeringarna, samt parlamentariker och näringslivet i de nordiska länderna.

SDP:n Ville Skinnari Ruotsissa: Kasvu on pohjoisessa - Kuulevatko pääkaupungit alueiden ääntä, kuuleeko EU?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Ville Skinnari puhui tänään Järnvägsforum Norr 2024 -tapahtumassa Sundsvallissa kokonaisturvallisuuteen sekä logistisiin ratkaisuihin liittyvästä koordinoidun yhteistyön tarpeesta sekä tarpeesta pohjoismaiselle foorumille vihreän siirtymän mahdollistamiseksi. Tilaisuuteen osallistui Ruotsin, Suomen ja Norjan hallitusten ja Pohjoismaiden parlamenttien ja elinkeinoelämän edustajia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye