SDP EDUSKUNTA

SDP:n Malm ja Salonen Raumalla: Teollisuuden tilannetta ja tukitoimia on katsottava kokonaisuutena

Jaa
SDP:n 1. varapuheenjohtaja Niina Malm ja eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Kristiina Salonen pitävät Suomen teollisuuden haasteiden ratkaisemiseksi välttämättömänä, että teollisuuden tilaa ja tukitoimia katsotaan yhtenä kokonaisuutena. Malm vieraili lauantaina Raumalla, jossa hän tutustui yhdessä Salosen kanssa muun muassa Rauman sataman tilanteeseen.

Näitä kahta kansanedustajaa yhdistää vahva teollisuuspolitiikan painotus eduskuntatyössä. Molemmat ovat kuulleet hämmästelyjä asiasta, etenkin sukupuolensa takia.

-Työtaustani on tukevasti teollisuudessa. Minut valittiin ensimmäiseksi naispääluottamusmieheksi terästehtaalla Imatralla. Toivon, että tulevaisuudessa yhä useampi nainen löytäisi kutsumuksensa esimerkiksi teknologiateollisuuden parista ja lähtisi murtamaan ennakkoluuloja eri aloilla. Suomessa on paljon osaamista ja tulevaisuuden potentiaalia ympäristöarvojen ja teollisuuden yhteensovittamisessa kestävällä tavalla. Siihen kehittämistyöhön tarvitaan mukaan myös naisia, sanoo Niina Malm.

- Joskus kansanedustajuuteni alussa minulta tultiin kysymään, että miksi nuori nainen puhuu istuntosalissa telakkateollisuuden puolesta. Vuosien saatossa asenne asiassa on toki muuttunut, mutta vieläkään ei ehkä ymmärretä, miten merkittävä vaikutus teollisuudella on joillekin alueille työpaikkoina, verotuloina ja hyvinvointina. Perheet ovat sukupolvesta toiseen eläneet kuin Metsäjätti -kirjassa, eikä se ole nostalgiaa vaan aivan normaalia arkea esimerkiksi Satakunnassa, sanoo Kristiina Salonen.

Kaipolan tapauksella vaikutuksia myös Raumalle

Imatralainen Malm ja raumalainen Salonen toteavat, että keskustelussa teollisuuden tilanteesta jää usein vähemmälle huomiolle teollisuuteen tukeutuvien alueiden välinen vahva yhteys Suomen kokoisessa maassa. Esimerkiksi Kaipolan paperitehtaan sulkeminen vaikuttaa myös Rauman sataman tavaraliikenteen määrään, jonka vaikutusten arvioidaan olevan satamaoperaattorille jopa satojatuhansia tonneja.

- Tehtaiden sulkemisella on vakavat seuraukset valtakunnallisesti. Yhden tehtaan sulkeminen voi pahimmillaan käynnistää syvien vaikeuksien aallon koko vientiketjulle, joka ulottuu monelle alueelle. Teollisuudesta elävälle kaupungille työpaikkojen menettäminen olisi alueellinen katastrofi, johon ei ole yksinkertaisesti varaa. Siksi teollisuuden tilaa ja tukitoimia on katsottava kokonaisuutena, Malm kertoo.

- Kaipolan paperitehtaan sulkeminen heijastelee ongelmia suoraan myös Raumalle. Suomalaisen teollisuuden tulevat vuodet ovatkin todella herkässä tilassa. Näen, että teollisuudella on Suomessa hyvät tulevaisuudennäkymät, mutta meidän on osattava osaltamme tukea välttämätöntä teollisuuden uudistumista, jota pysymme kisassa mukana. Valtion täytyykin nyt tarkastella koko maan teollisuusstrategiaa. Ja uudistumistyön tukitoimet on ulotettava teollisuudesta eläville alueilla. Mahdolliset Kaipolan sulkemisesta seuraavat toimenpiteet on ulotettava koskemaan myös esimerkiksi Raumaa, Salonen huomauttaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Marttinen, katso peiliin!19.4.2024 21:27:18 EEST | Tiedote

Tuoreessa Ilta-Sanomien haastattelussa Matias Marttinen kritisoi Antti Lindtmanin oikeudenmukaisempaa vaihtoehtoa julkisen talouden sopeuttamisesta. SDP:n kansanedustaja Joona Räsäsen mukaan Matias Marttisen kommentit SDP:n suuntaan ovat hupaisia. Varsinkin kun nykyisen hallituksen aikana valtion velkaantuminen ei ole vähentynyt, vaan päinvastoin kiihtynyt viime vaalikauteen verrattuna. Ennen vaaleja annetut lupaukset velkaantumisen lopettamisesta ovat osoittautuneet pelkiksi tyhjiksi sanoiksi.

SDP:n Lotta Hamari: Hallitus rapauttaa tutkimusperusteista yhteiskunnallista päätöksentekoa19.4.2024 14:46:28 EEST | Tiedote

Poliittisen päätöksenteon ja päätösten valmistelun tulisi aina perustua parhaaseen saatavilla olevaan tutkittuun tietoon. Nyt hallitus rapauttaa aiemmin otettuja askelia tutkimusperusteisen päätöksenteon vahvistamiseksi yhteiskunnallisesti tärkeissä asioissa. On hälyttävää, että hallitus tekee toimia, joilla vähennetään tutkitun tiedon roolia päätöksenteossa.

SDP:n Helsingin valtuustoryhmän esitys budjettineuvotteluihin: Helsingin turvattava maksuttomat oppimateriaalit myös jatkossa19.4.2024 13:26:39 EEST | Tiedote

Tiistaina päättyneen hallituksen kehysriihen yhteydessä esitetyt säästötoimenpiteet osuvat myös koulutukseen. SDP:n valtuustoryhmä Helsingissä on erityisen huolissaan hallituksen päätöksestä rajoittaa toisen asteen maksuttomuutta ja vaatii, että Helsingin kaupunki kompensoi omilla toimillaan kehysriihen koulutusleikkauksia helsinkiläisten nuorten tasavertaisuuden varmistamiseksi.

Ville Skinnari (SDP) i Sverige: Tillväxten är nordisk - Kommer huvudstäderna att höra regionernas röster, kommer EU att göra det?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Riksdagsledamot Ville Skinnari talade idag på Järnvägsforum Norr 2024 -evenemanget i Sundsvall om behovet av ett koordinerat arbete kring totalsäkerhet, logistiska lösningar och en nordisk plattform för att möjliggöra den gröna omställningen. I evenemanget deltog representanter från de svenska, finska och norska regeringarna, samt parlamentariker och näringslivet i de nordiska länderna.

SDP:n Ville Skinnari Ruotsissa: Kasvu on pohjoisessa - Kuulevatko pääkaupungit alueiden ääntä, kuuleeko EU?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Ville Skinnari puhui tänään Järnvägsforum Norr 2024 -tapahtumassa Sundsvallissa kokonaisturvallisuuteen sekä logistisiin ratkaisuihin liittyvästä koordinoidun yhteistyön tarpeesta sekä tarpeesta pohjoismaiselle foorumille vihreän siirtymän mahdollistamiseksi. Tilaisuuteen osallistui Ruotsin, Suomen ja Norjan hallitusten ja Pohjoismaiden parlamenttien ja elinkeinoelämän edustajia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye