SDP

SDP:n Marin vaatii päästötavoitteiden pikaista tarkistamista 

Jaa

SDP:n varapuheenjohtaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan jäsen Sanna Marin vaatii päästötavoitteiden pikaista tarkistamista ja ilmastotoimien nykyistä nopeampaa toteuttamista. Ilmastopolitiikan kunnianhimon tasoa on nostettava merkittävästi, jos aiomme pysäyttää ilmaston lämpenemisen alle kahteen asteeseen, kertoo tänään julkaistu kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti.

- Päästötavoitteita on korjattava ja päästöjä leikattava nykyistä enemmän nykyistä kiireellisemmällä aikataululla. On laadittava selkeä suunnitelma fossiilisista polttoaineista luopumiseksi ja vähähiiliseen yhteiskuntaan siirtymiseksi. Tarvitaan esimerkiksi sellaisia talous- ja veropolitiikan ratkaisuja, jotka ohjaavat kulutusta ja liikkumista kestävämpään suuntaan, Marin sanoo.

Marin muistuttaa, että ilmaston lämpeneminen keskimäärin jo 1,5 astetta tarkoittaa maapallon napa-alueiden lähellä oleville valtioille kuten Suomelle ilmaston lämpenemistä jopa 5 astetta.

- On meidän etumme, että maailman valtioiden ilmastotoimet ovat riittäviä ja etupainotteisia. Meidän väylämme vaikuttaa globaaliin ilmastokriisiin on Euroopan unioni ja siksi ilmastokysymyksen pitää olla vahvasti agendalla ensi vuonna, kun Suomi on EU-puheenjohtajamaa. SDP:n mielestä Euroopan pitää olla suunnannäyttäjä ilmastonmuutoksen torjunnassa ja Suomen pitää olla nykyistä aktiivisempi Euroopan unionin sisällä tämän toteuttamiseksi.

- Ilmaston lämpenemisen hillitseminen ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on mahdollista. Kyse on lastemme ja planeettamme tulevaisuudesta. Myös seuraavat sukupolvet ansaitsevat maapallon, jolla voi elää, Marin tiivistää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n puheenjohtaja Rinne palasi Suomeen11.1.2019 21:42Tiedote

Matkallaan Espanjassa sairastunut SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja hänen vaimonsa Heta Ravolainen-Rinne ovat palanneet turvallisesti Suomeen perjantai-iltana. Puheenjohtaja Rinteen toipuminen on edennyt, mutta hän jatkaa toipumista sairaalahoidossa myös kotimaassa. Rinne joutui Espanjassa sairaalahoitoon vakavan keuhkokuumeen vuoksi. Myös Rinteen vaimo oli sairaalahoidossa hengitystieinfektion takia. Aiemmin tällä viikolla ilmoitettiin, että Rinne on sairauslomalla tammikuun loppuun asti. Arvio sairausloman kestosta on edelleen sama. Lisätietoja: Dimitri Qvintus, 050 574 0956 SDP:n puheenjohtajan viestintävastaava

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme