SDP EDUSKUNTA

SDP:n Matias Mäkynen: Järjestöjen kanneoikeus ehkäisisi väärinkäytöksiä ja suojaisi heikompaa työmarkkinoilla

Jaa

Viime aikoina mediassa on nostettu esiin räikeitä lainvastaisia toimintatapoja siivous- ja ravintola-aloilla, maataloudessa sekä telakkateollisuudessa. Työntekijöiden palkkoja on jätetty maksamatta, työolosuhteet ovat olleet ihmisarvoa loukkaavia, ja työajat ovat rikkoneet Suomen lainsäädäntöä. Kansanedustaja Matias Mäkynen esittää keinoksi tilanteeseen puuttumiseksi ryhmäkanneoikeuden laajentamisen järjestöille. Järjestöjen oikeus kanteen nostamiseen tukisi viranomaisvalvontaa, jonka varassa on mahdoton löytää kaikkia väärinkäytöksiä.

ーJärjestöjen ryhmäkanneoikeus parantaisi merkittävästi työntekijöiden oikeuksia valvovien työsuojeluviranomaisten, ammattiliittojen ja tasa-arvovaltuutetun mahdollisuuksia puuttua sellaisiin törkeisiin väärinkäytöksiin, joita viime päivinä on noussut esiin. Ammattiliitoilla on jatkuva yhteys työpaikkoihin ja tieto väärinkäytöksistä, mutta liian kapeat keinot puuttua niihin, Mäkynen sanoo.

Ryhmäkanneoikeudella olisi Mäkysen mukaan myös ennaltaehkäisevä vaikutus.
ーKiinnijäämisriskin nostaminen on tehokkain tapa estää rikoksia ennalta. Tällä hetkellä väärinkäytöksiä tapahtuu paljon siksi, että työntekijät eivät uskalla tehdä mitään leimautumisen ja työpaikan menetyksen pelossa, ja lakia rikkovat työnantajat tietävät tämän. Ammattiliittojen voidessa nostaa kanteen työntekijät eivät joudu vaikeaan asemaan, Mäkynen toteaa.

Reilun kilpailun ja oikein toimivien yritysten etu on, että väärinkäytökset kitketään mahdollisimman tehokkaasti. Ryhmäkanneoikeus siis palvelisi myös elinkeinoelämää ehkäisemällä jo pelkällä olemassaolollaan väärinkäytöksiä ja siitä seuraavaa epätervettä kilpailua. Mäkysen mukaan oikeudenkäynteihin liittyvä kuluriski tekee kannattamattomaksi “kiusaamistarkoituksessa” nostetut kanteet, joten sen pelon varassa ryhmäkanneoikeutta ei tulisi vastustaa. Oikeudenkäyntikuluihin liittyvä riski tulisi kanteen nostaneen järjestön kannettavaksi, ei koskaan työntekijöille.

ーMuissa Pohjoismaissa ryhmäkanneoikeudet ovat nykyisellään huomattavasti laajempia. Nyt on korkea aika saada ryhmäkanneoikeus työ-, tasa-arvo-, yhdenvertaisuus- ja ympäristöasioita ajaville järjestöille myös Suomessa. Kanneoikeus lisäisi erityisesti työmarkkinoilla haavoittuvassa asemassa olevien suojaa ja sen kautta purkaisi kaksia työmarkkinoita, mikä on kaikkien etu, Mäkynen päättää.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Lotta Hamari: Hallitus rapauttaa tutkimusperusteista yhteiskunnallista päätöksentekoa19.4.2024 14:46:28 EEST | Tiedote

Poliittisen päätöksenteon ja päätösten valmistelun tulisi aina perustua parhaaseen saatavilla olevaan tutkittuun tietoon. Nyt hallitus rapauttaa aiemmin otettuja askelia tutkimusperusteisen päätöksenteon vahvistamiseksi yhteiskunnallisesti tärkeissä asioissa. On hälyttävää, että hallitus tekee toimia, joilla vähennetään tutkitun tiedon roolia päätöksenteossa.

SDP:n Helsingin valtuustoryhmän esitys budjettineuvotteluihin: Helsingin turvattava maksuttomat oppimateriaalit myös jatkossa19.4.2024 13:26:39 EEST | Tiedote

Tiistaina päättyneen hallituksen kehysriihen yhteydessä esitetyt säästötoimenpiteet osuvat myös koulutukseen. SDP:n valtuustoryhmä Helsingissä on erityisen huolissaan hallituksen päätöksestä rajoittaa toisen asteen maksuttomuutta ja vaatii, että Helsingin kaupunki kompensoi omilla toimillaan kehysriihen koulutusleikkauksia helsinkiläisten nuorten tasavertaisuuden varmistamiseksi.

Ville Skinnari (SDP) i Sverige: Tillväxten är nordisk - Kommer huvudstäderna att höra regionernas röster, kommer EU att göra det?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Riksdagsledamot Ville Skinnari talade idag på Järnvägsforum Norr 2024 -evenemanget i Sundsvall om behovet av ett koordinerat arbete kring totalsäkerhet, logistiska lösningar och en nordisk plattform för att möjliggöra den gröna omställningen. I evenemanget deltog representanter från de svenska, finska och norska regeringarna, samt parlamentariker och näringslivet i de nordiska länderna.

SDP:n Ville Skinnari Ruotsissa: Kasvu on pohjoisessa - Kuulevatko pääkaupungit alueiden ääntä, kuuleeko EU?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Ville Skinnari puhui tänään Järnvägsforum Norr 2024 -tapahtumassa Sundsvallissa kokonaisturvallisuuteen sekä logistisiin ratkaisuihin liittyvästä koordinoidun yhteistyön tarpeesta sekä tarpeesta pohjoismaiselle foorumille vihreän siirtymän mahdollistamiseksi. Tilaisuuteen osallistui Ruotsin, Suomen ja Norjan hallitusten ja Pohjoismaiden parlamenttien ja elinkeinoelämän edustajia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye