SDP EDUSKUNTA

SDP:n Matias Mäkynen: Kokoomuksen puheet soten hylkäämisestä ja leikkauksista ovat vastuuttomia

Jaa
Kansanedustaja, SDP:n 3. varapuheenjohtaja Matias Mäkynen pitää Kokoomuksen vaatimuksia sote-uudistuksen hylkäämisestä ja kovasta talouskurista keskellä koronaa vastuuttomina. Mäkysen mukaan nyt ei ole aika leikata vaan investoida suomalaisten hyvinvointiin ja koulutukseen sekä kasvualoihin.

- Marinin hallituksen soten takana seisoo iso joukko sote-alan johtajia ja asiantuntijoita. Se turvaa laadukkaat ja yhdenvertaiset palvelut kaikille suomalaisille sekä laskee kustannuksia pitkällä aikavälillä perustason palveluverkkoa vahvistamalla. Kokoomus epäonnistui toteuttamaan nämä pitkään odotetut uudistukset ollessaan edellisessä hallituksessa, Mäkynen vastaa.

Mäkynen muistuttaa, että eilen julkaistun SOSTE:n kyselyn mukaan hallituksen valmistelema sote on saanut maan sosiaali- ja terveysjohtajilta myönteisemmän arvion kuin mikään aiemmista esityksistä vuosina 2016–2019. Yli puolet vastaajista piti uudistusta erittäin hyvänä tai hyvänä.

Kokoomus vaatii esityksessään myös ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamista ja julkisen talouden sopeuttamista.

- Korona on kurittanut eri alojen ihmisiä nyt todella kovaa. Kokoomuksen esitys ansiosidonnaisen leikkaamisesta iskisi nimenomaan kaikkein hankalimmassa asemassa olevien työttömyysturvaan. Mielestäni tämä ei ole oikein, Mäkynen kommentoi.

Mäkynen muistuttaa, että SDP on kasvun ja kestävien investointien asialla.

- Ekonomistit ovat kerta toisensa jälkeen todenneet, että valtiovetoinen elvytys on ainut ratkaisu koronan aiheuttamassa taloustilanteessa. Kriisin jälkihoidossa ja elvytyksessä onnistuminen on välttämätöntä myös julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyden kannalta. Nyt on aika investoida sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään kasvuun sekä suomalaisten hyvinvointiin ja osaamiseen, Mäkynen linjaa.

- SDP ajaa yrittäjämyönteistä kasvupolitiikkaa, jossa valtio ja elinkeinoelämä etsivät yhdessä ratkaisuja Suomen kilpailukyvyn vahvistamiseksi sekä elinkeinorakenteen uudistamiseksi. Ja tuo Kokoomuksen tavoite 10 000:sta uudesta työnantajayrityksestä on muuten aivan sama kuin meillä, Mäkynen lisää.

Kokoomuksen talouspolitiikan arvovalinnat eivät täysin vakuuta SDP:ta.

- Kokoomus puhuu esityksessään vaurastumistavoitteesta. Herää kysymys, kenen vaurastumista tässä ajettaisiin, jos palveluista leikattaisiin ja samaan aikaan jaettaisiin merkittäviä verokevennyksiä, jotka hyödyttäisivät lähinnä hyvätuloisia, Mäkynen ihmettelee.

Mäkynen löytää kuitenkin myös yhteisiä tavoitteita Kokoomuksen kanssa.

- Olemme täysin samoilla linjoilla kokoomuslaisten kanssa siitä, että TKI-toimintaan ja korkeakouluihin pitää lisätä panostuksia ja että toimiva talous edellyttää yrittäjämyönteistä politiikkaa. Nämä ovat tärkeitä prioriteetteja myös Marinin hallitukselle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Marttinen, katso peiliin!19.4.2024 21:27:18 EEST | Tiedote

Tuoreessa Ilta-Sanomien haastattelussa Matias Marttinen kritisoi Antti Lindtmanin oikeudenmukaisempaa vaihtoehtoa julkisen talouden sopeuttamisesta. SDP:n kansanedustaja Joona Räsäsen mukaan Matias Marttisen kommentit SDP:n suuntaan ovat hupaisia. Varsinkin kun nykyisen hallituksen aikana valtion velkaantuminen ei ole vähentynyt, vaan päinvastoin kiihtynyt viime vaalikauteen verrattuna. Ennen vaaleja annetut lupaukset velkaantumisen lopettamisesta ovat osoittautuneet pelkiksi tyhjiksi sanoiksi.

SDP:n Lotta Hamari: Hallitus rapauttaa tutkimusperusteista yhteiskunnallista päätöksentekoa19.4.2024 14:46:28 EEST | Tiedote

Poliittisen päätöksenteon ja päätösten valmistelun tulisi aina perustua parhaaseen saatavilla olevaan tutkittuun tietoon. Nyt hallitus rapauttaa aiemmin otettuja askelia tutkimusperusteisen päätöksenteon vahvistamiseksi yhteiskunnallisesti tärkeissä asioissa. On hälyttävää, että hallitus tekee toimia, joilla vähennetään tutkitun tiedon roolia päätöksenteossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye