SDP EDUSKUNTA

SDP:n Paatero kommentoi viime päivien keskustelua poliisien resursseista: Hallituksen politiikka on ollut poukkoilevaa

Jaa

SDP:n kansanedustaja, hallintovaliokunnan jäsen Sirpa Paatero kommentoi viime päivien keskustelua poliisien resursseista. Hänen mukaansa tilanne ei ole tullut yllätyksenä, sillä hallituksen politiikka on ollut harvinaisen poukkoilevaa ja lyhytjänteistä. Koko hallintovaliokunta, niin hallitus- kuin oppositiopuolueista, on toivonut tilanteeseen muutosta, mutta heikoin tuloksin.

- Poliisien viesti on ollut koko hallituskauden saada pitkäjänteisyyttä ja jatkuvuutta resursseihin. Painetta ovat lisänneet uudet tehtävät, ICT sekä kiinteistökulujen kasvu, jotka on jouduttu rahoittamaan samasta kehyksestä. Työn järkevä suunnittelu ei ole mahdollista, jos seuraavat vuodet ovat talouden osalta kysymysmerkkejä, sanoo Paatero.

- Tällä kaudella poliisien määrä on saatu pidettyä edes kohtuullisella tasolla, mutta ainoastaan lisätalousarvioden turvin ja opposition määrätietoisella vaikuttamisella. Olimme hallituksen alkukaudesta tilanteessa, jossa poliisikoulutuksen aloituspaikkamäärät olisivat pudonneet budjettiesityksen takia 160 paikkaan. Opposition vaatimuksesta aloituspaikkamäärää nostettiin kuitenkin n. 300 paikkaan, Paatero kertoo.

- Hallituksen politiikasta puuttuu pitkäjänteisyys. Koulutusmäärät tempoilevat ja ne on jouduttu pitämään poliisien rahoituksesta johtuen alhaisina. Tilanteeseen ei ole odotettavissa helpotusta, sillä kehysrahoituksen perusteella laskettu poliisien määrä alittaa jopa nykyisen tason vuonna 2020 ja on vuonna 2022 tasolla 6 650. Tämä ei ole kestävä tie. Yhteiseksi tavoitteeksi on sisäisen turvallisuuden selonteon mietinnössä asetettu tulevaisuudessa 7850 poliisin määrä.

- Kansalaisen on voitava luottaa siihen, että apua saa silloin kun sitä tarvitsee. Poliisien määrä on nostettava määrätietoisesti pohjoismaalaiselle tasolle ja tämä tempoileva politiikka on saatava loppumaan, vaatii Paatero.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Marin vaatii hallitukselta kolmea tekoa lasten ja nuorten turvallisuuden parantamiseksi12.1.2019 12:48Tiedote

SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marinin mukaan hallituksen on herättävä sisäisen turvallisuuden ongelmiin sekä kansalaisten huoliin lasten ja nuorten turvallisuudesta. Marinin mukaan Oulun järkyttävät tapaukset alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista osoittavat selvän tarpeen poliisien määrän ja resurssien lisäämisestä. Marin painottaa myös tarvetta lainsäädäntömuutoksille ja kriisiavun ohjaamiselle Ouluun.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme