SDP EDUSKUNTA

SDP:n Paula Werning: Arkea helpottava asiakasmaksulaki tänään voimaan

Jaa
Kansanedustaja Paula Werning (sd.) pitää asiakasmaksulain uudistusta yhtenä hallituksen merkittävistä toimenpiteistä. Asiakasmaksulaki astuu voimaan 1.7. ja tuo tullessaan monia tärkeitä parannuksia helpottamaan ihmisten asiointia.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Asiakasmaksulain keskeisimpien uudistusten tavoitteena on hoidon esteiden parantaminen ja terveyden tasa-arvon lisääminen mm. maksuttomuutta laajentamalla ja kohtuullistamalla maksuja.

- Uudistus pitää sisällään esimerkiksi terveyspalvelut, maksukaton laajennukset, maksujen huojentamisen ja pitkäaikaisten asumispalvelujen maksujen määräysperusteet, Werning toteaa.

Kuntien ja kuntayhtymien asiakasmaksut sekä niitä koskevat päätökset muuttuvat 1.7.2021. Maksukaton osalta muutokset astuvat voimaan kunnissa v. 2022 alusta lähtien.

- Maksukattoon lasketaan jatkossa mukaan aiempaa enemmän palveluja, kuten suun terveydenhuollon käynti- ja toimenpidemaksut sekä tilapäisen kotisairaanhoidon ja tiettyjen etäpalveluiden maksut. Lisäksi maksukattoon sisältyvät ne asiakasmaksut, joiden suorittamiseen on myönnetty toimeentulotukea, Werning tarkentaa.

Asiakasmaksulain 11 §.ää, jossa säädetään maksujen alentamisesta tai perimättä jättämisestä, on vahvistettu. Laki korostaa maksujen huojentamisen ensisijaisuutta suhteessa toimeentulotukeen.

- Painotan tätä erityisen voimakkaasti, sillä ulosottoon päätyneiden sote-maksujen määrä on muutamassa vuodessa räjähdysmäisesti moninkertaistunut. Viime vuonna 85 000 kansalaisen maksuja oli kertynyt jo yli 660 000 kappaletta ulosottoon. Nopeinta kasvu on ollut sairaala- ja laitosmaksuissa sekä ambulanssikyydeistä ja laboratoriokäynneistä kertyneissä maksuissa. Kunnan velvollisuus on jatkossa tiedottaa asiakasta maksun perimättä jättämisestä ja alentamisesta. Maksun periminen kuuluu nimenomaan kunnalle eikä kunta voi siirtää palveluntarjoajalle oikeutta maksun perimiseen. Lisäksi maksukattotieto tulee olla selkeyden vuoksi laskulla näkyvissä, Werning täsmentää.

Werning korostaa myös sitä, että terapiahoidot laajenevat käsittäen muutakin, kun vain fysioterapian.

- Maksuja koskeva sääntely on ollut jokseenkin epäselvää. Nyt sääntelyä on selkeytetty. Esimerkiksi perusterveydenhuollossa avohoitona järjestetty mielenterveystyö eri hoitomuotoineen on jatkossa maksutonta kaikille asiakkaille. Maksuja ei saa periä myöskään mielenterveystyössä annetusta sarjahoidosta, kuten psykoterapiajaksoista.

On hienoa, että nämä asiat ovat hallituksen toimesta pantu kuntoon. Tämä osoittaa selvästi hallituksen ihmislähtöisen, inhimillisen ja tasa-arvoa tukevan ajattelutavan tehdä päätöksiä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Marttinen, katso peiliin!19.4.2024 21:27:18 EEST | Tiedote

Tuoreessa Ilta-Sanomien haastattelussa Matias Marttinen kritisoi Antti Lindtmanin oikeudenmukaisempaa vaihtoehtoa julkisen talouden sopeuttamisesta. SDP:n kansanedustaja Joona Räsäsen mukaan Matias Marttisen kommentit SDP:n suuntaan ovat hupaisia. Varsinkin kun nykyisen hallituksen aikana valtion velkaantuminen ei ole vähentynyt, vaan päinvastoin kiihtynyt viime vaalikauteen verrattuna. Ennen vaaleja annetut lupaukset velkaantumisen lopettamisesta ovat osoittautuneet pelkiksi tyhjiksi sanoiksi.

SDP:n Lotta Hamari: Hallitus rapauttaa tutkimusperusteista yhteiskunnallista päätöksentekoa19.4.2024 14:46:28 EEST | Tiedote

Poliittisen päätöksenteon ja päätösten valmistelun tulisi aina perustua parhaaseen saatavilla olevaan tutkittuun tietoon. Nyt hallitus rapauttaa aiemmin otettuja askelia tutkimusperusteisen päätöksenteon vahvistamiseksi yhteiskunnallisesti tärkeissä asioissa. On hälyttävää, että hallitus tekee toimia, joilla vähennetään tutkitun tiedon roolia päätöksenteossa.

SDP:n Helsingin valtuustoryhmän esitys budjettineuvotteluihin: Helsingin turvattava maksuttomat oppimateriaalit myös jatkossa19.4.2024 13:26:39 EEST | Tiedote

Tiistaina päättyneen hallituksen kehysriihen yhteydessä esitetyt säästötoimenpiteet osuvat myös koulutukseen. SDP:n valtuustoryhmä Helsingissä on erityisen huolissaan hallituksen päätöksestä rajoittaa toisen asteen maksuttomuutta ja vaatii, että Helsingin kaupunki kompensoi omilla toimillaan kehysriihen koulutusleikkauksia helsinkiläisten nuorten tasavertaisuuden varmistamiseksi.

Ville Skinnari (SDP) i Sverige: Tillväxten är nordisk - Kommer huvudstäderna att höra regionernas röster, kommer EU att göra det?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Riksdagsledamot Ville Skinnari talade idag på Järnvägsforum Norr 2024 -evenemanget i Sundsvall om behovet av ett koordinerat arbete kring totalsäkerhet, logistiska lösningar och en nordisk plattform för att möjliggöra den gröna omställningen. I evenemanget deltog representanter från de svenska, finska och norska regeringarna, samt parlamentariker och näringslivet i de nordiska länderna.

SDP:n Ville Skinnari Ruotsissa: Kasvu on pohjoisessa - Kuulevatko pääkaupungit alueiden ääntä, kuuleeko EU?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Ville Skinnari puhui tänään Järnvägsforum Norr 2024 -tapahtumassa Sundsvallissa kokonaisturvallisuuteen sekä logistisiin ratkaisuihin liittyvästä koordinoidun yhteistyön tarpeesta sekä tarpeesta pohjoismaiselle foorumille vihreän siirtymän mahdollistamiseksi. Tilaisuuteen osallistui Ruotsin, Suomen ja Norjan hallitusten ja Pohjoismaiden parlamenttien ja elinkeinoelämän edustajia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye