SDP EDUSKUNTA

SDP:n Paula Werning: Pienituloisten eläkkeen- ja etuudensaajien sosiaaliturvaetuuksiin ylimääräinen korotus

Jaa
Kansanedustaja Paula Werning (sd.) pitää hallituksen 18.5 esittämää ylimääräistä indeksikorotusta pienituloisten tärkeänä huomioonottamisella. Esityksen tavoitteena on turvata pienituloisten eläkkeen- ja etuudensaajien maksukykyä kiihtyvän inflaation aikana, joka nostaa kulutushintoja.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Ylimääräinen indeksikorotuksen tarkistus tulisi korottamaan esityksen mukaisia etuuksia ajalla 1.8.-31.12.2022 ja opintorahaa 1.8.2022-31.7.2023.

- Tämä tarkistus korottaisi suurinta osaa kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia ja rahamääriä. Näistä mainittakoon esimerkiksi kansaneläkkeet, takuueläkkeet ja perhe-eläkkeet. Sen lisäksi täyden kansaneläkkeen määrä vaikuttaa eläketuloista tehtävään eläketulovähennykseen. Näin ollen esitys lisäisi myös työeläkettä saavien nettotuloja vuoden 2022 verotuksessa, Werning toteaa.

Yksittäisissä etuuksissa korotus olisi n. 3,5 prosenttia. Täysi takuueläke nousee lähes 30€/kk ja kansaneläke n. 24€/kk. Myös työmarkkinatuki ja peruspäiväraha nousevat n. 26€/kk ja toimeentulotuen perusosa n. 18€/kk. Lisäksi yksin asuvan täysi-ikäisen opintoraha nousee n. 14,50€/kk.

- Nämä korotettavaksi esitettävät etuudet vaikuttavat myös toisiinsa ja korotuksen määrä vaihtelee ja on tapauskohtainen. Esimerkiksi, jos henkilö saa sekä työmarkkina- ja toimeentulotukea, kasvaa hänen saamansa työmarkkinatuen osuus etuuksien kokonaismäärästä,

Werning huomauttaa.

On myös kansaneläkeindeksiin sidottuja tai siitä riippuvia rahamääriä, joita ei tarkistettaisi.

- Näitä ovat esimerkiksi lääkekorvauksen vuotuisen omavastuun määrä ja eläkkeensaajan asumistukeen liittyvien lakien asumistukien määräysperusteet, joiden muutokset tulevat voimaan vaiheittain pitkin vuotta tehtävissä tarkistuksissa. Vastaavalla tavalla tarkistetaan myös sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa asetuksessa olevia rahamääriä. Näiden joka toinen vuosi tarkistettaviin määriin ylimääräisellä indeksitarkistuksella ei myöskään ole vaikutusta, Werning tarkentaa.

Werning on tyytyväinen näihin hallituksen esittämiin korotuksiin, sillä jokainen euro pienituloisen taskussa on tärkeä lisä. Eriarvoisuuden ja köyhyyden vähentäminen on hallituksen keskeisiä tavoitteita

- Nämä kuukausittaiset lisäeurot ovat pienituloisen arjessa merkityksellisiä. Vaikkakaan korotukset eivät ole suuren suuria, niin jokainen lisäeuro tulee taatusti tarpeeseen.

Eläkkeen tai etuuden saajan ei tarvitse hakea tarkistusta, vaan kuten Kela ja työttömyyskassat huolehtivat tarkistuksista viran puolesta. Esitys liittyy vuoden 2022 toiseen lisätalousarvioesitykseen ja käsiteltäneen sen yhteydessä.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan oppositioedustajat: Esitämme epäoikeudenmukaisten lakkolakien hylkäämistä19.4.2024 12:03:34 EEST | Tiedote

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on tänään saanut päätökseen työrauhapaketin käsittelyn. Kyseessä on hyvin poikkeuksellinen lakiuudistus. Missään muualla pohjoismaissa ei ole työtaistelutoimia rajoitettu lainsäädännöllä. Oppositiopuolueista sosialidemokraatit, vasemmistoliitto ja vihreät esittävät lakkolakien hylkäämistä omassa vastalauseessaan.

SDP:n Filatov: Omaishoitajille on taattava yhdenvertaiset tuet ja palvelut18.4.2024 17:42:36 EEST | Tiedote

Omaishoidon tukemisen vastuulliset tahot ovat vähentyneet hoivavastuun siirryttyä kunnilta hyvinvointialueille, mutta eduskunnan II varapuhemies, kansanedustaja Tarja Filatov (sd) peräänkuuluttaa tukeen yhdenvertaisuutta: – Omaishoidon tukien suuruudessa ja rakenteessa on merkittäviä eroja eri alueiden ja hoitoisuusryhmien välillä. Näiden erojen vertailu on tärkeää, jotta voidaan varmistaa oikeudenmukainen tuki omaishoitajille ja heidän hoidettavilleen eri puolilla maata. Tarvitaan avointa ja helposti saatavilla olevaa tietoa omaishoidon tuesta, jotta omaishoitajat voivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä ja pitää puolensa saadakseen tuen, johon heillä on oikeus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye