SDP EDUSKUNTA

SDP:n Paula Werning: Sote-uudistus harppauksen lähempänä maalia

Jaa
Kansanedustaja Paula Werning (sd) on erittäin tyytyväinen, että hallitus pääsi perjantai-iltana sopuun sote-uudistuksen sisällöstä. Nyt esitys etenee arviointineuvoston käsittelyyn ja sen jälkeen koko lakikokonaisuuden sote-uudistuksen käsittely alkaa eduskunnassa joulukuun alkupuolella.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Hallitus ansaitsee suuret kiitokset uutterasta työstä sote-uudistuksen eteenpäin viemisestä.

 Niin ministerit kuin virkamiehetkin laittoivat itsensä likoon, eivätkä laskeneet työtunteja, kun valmistelivat kauan kaivatun sote-lainsäädännön kokonaisuuden, Werning muistuttaa.

Tämän uudistuksen myötä maakunnallisia sote-maakuntia tullaan kutsumaan jatkossa hyvinvointialueiksi. Tarkoituksena on, että hyvinvointialueilla yksityinen ja kolmas sektori olisivat täydentäviä palveluiden tuottajia, mutta vastuu on julkisella puolella.

 Koko valmistelun ajan on korostettu sitä, että ihmisille taataan palvelut ilman turhaa pompottelua, tehokkaasti ja ketterästi, Werning toteaa.

Savonlinnan seudun neljä kuntaa jäävät osaksi Etelä-Savoa hallituksen sote- ja maakuntauudistuksessa.

 Olen koko valmistelun ajan ollut sitä mieltä, että Etelä-Savon maakuntaa ei pidä lähteä pilkkomaan. Ja tämän olen useasti tuonut myös esille, Werning painottaa.

Kansanedustaja Werningin mukaan on tärkeää, että sote-uudistus etenee suunnitellusti ja kokonaisuus viedään maaliin päämäärätietoisesti ja hallitusti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Johan Kvarnström: Hallitus leikkaa sotesta entisestään ja rikkoo lupauksensa siitä, ettei koulutuksesta leikata17.4.2024 11:09:31 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) toteaa, että hallitus pahentaa terveydenhuollon kriisiä entisestään uusilla säästövaatimuksilla, jotka ovat vaarassa tulla pitkällä aikavälillä erittäin kalliiksi, ja vaikuttavat kaikista ankarimmin jo ennestään haavoittuvassa asemassa oleviin. Lisäksi hän on kauhuissaan siitä, että hallitus kaikista lupauksista huolimattaan leikkaa koulutuksesta ja luopuu maksuttomasta toisesta asteesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye