SDP EDUSKUNTA

SDP:n Pia Viitanen esittää eduskunnan valiokuntien julkista kuulemista: Kahden suomalaispankin suositusten vastainen osingonjako huolestuttava - tarve myös laajempaan keskusteluun

Jaa

Kansanedustaja, Suomen Pankin pankkivaltuutettu Pia Viitanen (sd) ihmettelee kahden suomalaispankin ilmoitusta poiketa EKP:n ja Finanssivalvonnan suosituksista lykätä osingonmaksuaan syksyyn. Suosituksen perusteena on torjua mahdollista pankkikriisiä, minkä Korona-pandemian aiheuttamat taloudelliset vahingot voisivat laukaista.

Suomalaispankeista Aktia ilmoitti tiistaina maksavansa suosituksesta poiketen saman tien toissavuoden osingon, yhteensä 37 miljoonaa. Aiemmin myös Ålandsbanken on kertonut maksavansa osingot suosituksen vastaisesti.

Muilta eurooppalaisilta pankeilta ei ole toistaiseksi vastaavia ilmoituksia tullut. Finanssivalvonta on ilmoittanut pitävänsä valitettavana suomalaispankkien irtautumista eurooppalaisesta linjasta.

- Pidän huolestuttavana kahden suomalaispankin valitsemaa linjaa maksaa osingot suosituksen vastaisesti. Koronan vuoksi on syytä kaikin tavoin pyrkiä ehkäisemään ennalta vakavia seurauksia talousjärjestelmään, ja pankkisektorin kestävyys on tässä kokonaisuudessa kriittinen tekijä. Siksi kaikkien olisi syytä malttaa ja noudattaa yhteisiä suosituksia. Lyhyen tähtäimen voitot eivät saa ajaa yhteisen edun edelle, sanoo Viitanen.

- On syytä saada pankeilta selvitys, miksi kriisiaikana toimitaan suositusten vastaisesti.

Viitasen mukaan asia antaa aihetta laajempaankin keskusteluun.

- Esitän, että eduskunnan valtiovarain-, talous- ja tarkastusvaliokunta järjestäisivät asiasta yhteisen julkisen kuulemisen. Samalla voitaisiin luoda katsaus ja käydä keskustelua eurooppalaisten pankkien tämän hetkisestä tilanteesta ja kestävyysnäkymistä, sekä tarvittavista keinoista pankkijärjestelmän kestävyyden turvaamiseksi.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n varapuheenjohtaja Mäkynen kokoomukselle: Sote-uudistuksen hylkääminen olisi vastuutonta23.1.2021 14:19:59 EETTiedote

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen pitää vastuuttomana kokoomuksen tuoreeseen kuntavaaliohjelmaan sisältyvää näkemystä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen hylkäämisestä. Kokoomuksen mukaan sotea tulisi kehittää ”nykyjärjestelmän pohjalta”. Mäkynen muistuttaa, että näkemys eroaa radikaalisti siitä politiikasta, jota kokoomus on itse ajanut toimiessaan hallitusvastuussa.

SDP:n Kymäläinen: Muuntovirus tulee pysäyttää jo rajalle22.1.2021 07:30:00 EETTiedote

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on huolissaan Venäjän rajaliikenteen ja pahenevan koronatilanteen Suomelle aiheuttamasta uhkasta. Koronatilanne Suomessa on tällä hetkellä Euroopan parhaimmistoa. Nykytilanteeseen ei kuitenkaan pidä tuudittautua, sillä naapurimaissamme tautitilanne vaikeutuu nopeasti. Erityisesti uutiset koronamuuntoviruksista tuovat esiin uhkakuvia. - Venäjän rajaliikenne on ehdottomasti saatava kuriin ja rajanylittäjät täytyy saada testeihin. Kiireellisin tehtävä virusmuunnoksen Suomeen leviämisen hidastamiseksi on rajoittaa nopeasti ja tehokkaasti matkailua ja parantaa rajojen terveysturvallisuutta. Muuntovirus tulee pysäyttää jo rajalle, Kymäläinen painottaa. Suomessakin on jo saatu esimakua muuntoviruksen voimasta. Eräässä tapauksessa Suomeen Isosta-Britanniasta palannut nuori ei noudattanut karanteeniohjeistuksia, vaan tapasi tuttaviaan Suomeen saavuttuaan. Tästä seuranneessa tartuntaketjussa on löydetty noin ko

SDP:n Kymäläinen: Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma lausunnoille21.1.2021 16:27:41 EETTiedote

Liikenne- ja viestintäministeriö on tänään lähettänyt 12-vuotisen valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman luonnoksen lausuntokierrokselle. Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja ja suunnitelman valmistelun parlamentaarisen ohjausryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) iloitsee asiasta. - On hienoa, että ensimmäinen valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma etenee. Sen laatimisesta sovittiin jo viime vaalikaudella, ja parlamentaarinen ohjausryhmä on kokoontunut tiiviisti hankkeen asettamisesta lähtien vuonna 2019. Suunnitelmaa tarvitaan, jotta Suomen liikennejärjestelmää voidaan jatkossa kehittää aiempaa pitkäjänteisemmin ja tehokkaammin, huomioiden kaikki liikennemuodot ja alueet tasaveroisesti. Sen myötä voimme päästä siltarumpupolitiikasta eteenpäin, Kymäläinen toteaa. Lausunnoille lähtevässä suunnitelmaluonnoksessa linjataan siitä, miten liikenneverkostamme huolehditaan seuraavan 12 vuoden aikana. Suunnitelmaluonnoksessa esitetään toime

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme