SDP EDUSKUNTA

SDP:n Pia Viitanen: Hallitus satsaa edelleen myös hengen ravintoon

Jaa

Koronakriisin aiheuttamassa talousahdingossakaan Marinin hallitus ei ole unohtanut tuiki tärkeää hengen ravintoa, sillä kulttuurista ja taiteesta nauttiminen lisää tutkitusti hyvinvointia ja terveyttä, iloitsee valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaoston jäsen ja ex-kulttuuriministeri kansanedustaja Pia Viitanen (sd.)

- Lisäbudjetissa nyt tehdyt satsaukset ovat tervetullutta jatkoa jo kevään lisätalousarviossa tehdyille välttämättömille rahoitustoimille, joilla autettiin kulttuuria ja sen toimijoita selviytymään koronapandemian aiheuttamIsta vaikeuksista. Taiteen ja kulttuurin tukeminen on välttämätöntä, sillä alan ammattilaisten työtilaisuudet tyssäsivät pandemian takia kuin seinään ja jättivät tekijät tyhjän päälle, Viitanen toteaa.

Tulonmenetysten korvaamiseen ja jatkuvuuden turvaamiseen hallitus esittää lisätalousarviossaan 23 miljoonaa euroa. Taiteen edistämiskeskukselle ehdotetaan 7 miljoonaa euroa jaettavaksi apurahoina taiteen ja kulttuurin toimijoille.

Veikkauksen rahapelitoiminnan tuottojen laskun hallitus kompensoi täysimääräisesti tänä ja ensi vuonna. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle osoitetaan tänä vuonna budjettivaroista yhteensä 175,7 miljoonaa euroa. Siitä 57,7 miljoonaa euroa käytetään taiteen edistämiseen.

– Lisätalousarvioissa nyt ja aiemmin tehdyillä lisäyksillä on iso merkitys kulttuurin ja taiteen ahdingon lievittämisessä tässä ja nyt, mutta tärkeää on turvata niiden resurssit myös jatkossa rahapeli- ja veikkausvoittorahojen huvetessa. Sekin asia on hallituksen selvityksessä, Viitanen sanoo.

Viitanen muistuttaa, että kulttuuriin kannattaa satsata, koska sillä on merkitystä paitsi itseisarvona ja ihmisten henkisen hyvinvoinnin vahvistajana, mutta myös taloudellisesti alueiden elinvoiman ja taloudellisen kasvun mahdollistajana ja työpaikkojen luojana.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Viitanen: Kohtuuhintaisen asumisen edistämisen näyttävä vahvasti asuntopoliittisessa ohjelmassa1.12.2020 15:56:54 EETTiedote

SDP:n kansanedustaja, ex-asuntoministeri Pia Viitanen pitää välttämättömänä, että parhaillaan valmisteltavassa hallituksen asuntopoliittisessa toimenpideohjelmassa tuodaan esiin konkreettisia tekoja kohtuuhintaisen asumisen edistämiseksi. Viitanen on jättänyt tänään asiasta hallitukselle kirjallisen kysymyksen. Kysymyksessään Viitanen nostaa esiin uuden valtion tukeman omistusasumisen mallin, valtion asuntorahaston tulevaisuuden turvaamisen ja pitkän korkotuen kehittämisen keinoiksi asumisen kohtuuhintaisuuden tukemiseksi.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan sd-edustajat: Asiakasmaksulain muutoksilla lisätään terveyden tasa-arvoa1.12.2020 13:43:56 EETTiedote

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan demarit ovat tyytyväisiä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain uudistukseen. Asiakasmaksulakiin tehdään useita muutoksia, joiden tavoitteena on poistaa hoidon esteitä ja lisätä terveyden tasa-arvoa. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on tänään päättänyt hallituksen esityksen käsittelyn ja laki on tarkoitus hyväksyä tällä viikolla eduskunnan täysistunnossa.

Sdp:n Tarja Filatov: Perussuomalaisten budjetti lisäisi tulevaisuuden epävarmuutta30.11.2020 16:31:50 EETTiedote

Sdp:n kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Tarja Filatov sanoo, että joutuu olemaan melkoisen notkea, jotta perussuomalaisten tavoin saa vaihtoehtobudjettiinsa kirjattua kaksi toisilleen vastakkaista tavoitetta ja vieläpä ilman minkäänlaisia laskelmia ja perusteita. Esitys leikkaisi tulevaisuuden työllisyysinvestointeja, mutta väittää vahvistavansa työllisyyttä.

SDP:n Lindén: Hallitus uudistaa sekä sote-palveluiden sisältöä, laatua ja saatavuutta että koko palvelujärjestelmää28.11.2020 08:27:30 EETTiedote

Kokoomus on julkistanut eilen 27.11.2020 linjauksiaan sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamiseksi. - Mitään uutta Kokoomuksen sote-linjauksissa ei tule esille, toteaa sosiaali- ja terveysvaliokunnan sd-ryhmän vetäjä, kansanedustaja Aki Lindén, jolla itsellään on laaja kokemus työskentelystä sosiaali- ja terveydenhuollon eri tehtävissä. - Kokoomus on ollut keskeinen hallinnollisen sote-uudistuksen ajaja Suomessa ja uudistusta on tehty vuosia suurelta osin kokoomusvetoisessa hallituksessa. Nyt Kokoomus on ilmeisesti arvioinut, että katkaistakseen alenevan kannatuskehityksensä sen tulee sanoutua irti kaikenlaisesta ”hallinnollisesta sote-uudistamisesta” ja esittää ”sote-palveluiden uudistamista” - Marinin hallitus toteuttaa sekä palvelujen välitöntä uudistamista että pitkällä tähtäimellä välttämätöntä hallinnon uudistamista. Nämä eivät ole vastakkaisia asioita. Hoitotakuu, hoitajamitoitus sekä terveyskeskusten ja kuntien sote-keskusten kehittäminen ovat hallituksen keskiössä. Näiden li

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme