SDP EDUSKUNTA

SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus jatkaa johdonmukaisesti kuntia ja kansalaisten peruspalveluja tukevalla linjalla

Jaa
SDP:n kansanedustaja, hallintovaliokunnan jäsen Piritta Rantanen on tyytyväinen hallituksen neuvottelutulokseen valtion vuoden 2020 seitsemännestä lisätalousarviosta. Rantanen korostaa etenkin kunnille kohdistettavien tukitoimien merkitystä kansalaisille tärkeiden peruspalvelujen turvaamisessa.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

– Hallituksen esitys vuoden 2020 valtion seitsemänneksi lisätalousarvioksi pitää sisällään merkittävän joukon tukitoimia koronakriisin kurittamille kunnille. Nämä panostukset tuovat suurta helpotusta kuntien taloudelliseen ahdinkoon, jota koronatilanne on vain syventänyt. Lisätalousarviollaan hallitus jatkaa johdonmukaisesti kuntia ja niiden tuottamia kansalaisten peruspalveluja tukevalla linjalla, Rantanen kiittelee.

Hallitus esittää lisätalousarviossaan koronaviruksen testauksesta ja jäljittämisestä aiheutuvien kustannusten kompensoimiseksi kunnille 350 miljoonan euron kertaluonteista peruspalvelujen valtionosuuslisäystä. Lisäksi valtionosuuksiin ehdotetaan 400 miljoonaa euroa ja sairaanhoitopiireille 200 miljoonaa euroa kertaluonteisina koronasta aiheutuvien muiden kustannusten ja tulojen menetysten kompensoimiseksi.

– Akuutissa kriisissä on aivan välttämätöntä, että kuntien edellytyksistä tuottaa peruspalveluita huolehditaan koko Suomessa. Lisätalousarviollaan hallitus lähettää vahvan viestin, että kunnat eivät ole tilanteessaan yksin. Tukitoimilla rakennetaan kestävää siltaa yli koronakriisin haastavien vaiheiden, Rantanen päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Haatainen: Kuinkahan monella tapaa hallitus aikoo vielä vaikeuttaa osatyökykyisten elämää?15.4.2024 12:33:43 EEST | Tiedote

Marinin hallituksen keskeinen tavoite oli saada osatyökykyisiä, vammaisia ja muita vaikeasti työllistyviä työmarkkinoille. Ajatuksena oli, että jokaisella on oltava mahdollisuus työhön, kykyjensä mukaan. Orpo-Purran linja on toinen. He tarjoavat osatyökykyisille pelkkää keppiä leikkaamalla rajusti sosiaaliturvaa. Uusimpana toimena hallitus on lakkauttamassa Työkanava oy:n toiminnan.

SDP:n Joona Räsänen: Puolueiden on sovittava, että jatkossa sama henkilö ei voi toimia samaan aikaan kansanedustajana, aluevaltuutettuna ja kunnanvaltuutettuna13.4.2024 09:32:35 EEST | Tiedote

Tasan vuoden päästä järjestetään seuraavat kunta- ja aluevaalit. Sunnuntaina 13.4.2025 järjestettävissä erillisissä vaaleissa valitaan valtuutetut sekä kuntien että hyvinvointialueiden valtuustoihin. Vuoden 2022 aluevaaleissa valittiin aluevaltuutetuiksi 101 silloista kansanedustajaa, jotka toimivat samalla kunnanvaltuutettuina ja näin ollen edustivat kolmea vaaleilla valittua päätöksentekotasoa. - Ennen seuraavia kunta- ja aluevaaleja puolueiden on kyettävä sopimaan siitä, että jatkossa sama henkilö ei voi toimia vaaleilla valittuna päätöksentekijänä kaikilla kolmella päätöksentekotasolla. Tämä on helppo keino välttää vallan keskittyminen samoille henkilöille. Edellisten aluevaalien jälkeen olimme tosiaan tilanteessa, jossa yli puolet kansanedustajista istuivat samalla sekä kunnanvaltuutettuina että aluevaltuutettuina, toteaa SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen. Esimerkiksi vuonna 2022 julkaistussa EVA:n tutkimuksessa selkeä enemmistö suomalaisista rajoittaisi poliitikkojen päällekkäis

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye