SDP EDUSKUNTA

SDP:n pitkäaikainen tavoite toteutuu: sotilasvammalain piiriin kuuluvien joukko laajenee

Jaa
Sosiaali- ja terveysvaliokunta on tehnyt lakiehdotuksen sotilasvammalain muuttamisesta niin, että se turvaisi valtion kustantaman hoidon entistä useammalle.

- Lakiehdotus laadittiin poikkeuksellisesti sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, sillä koimme, että tämä kunniavelka ei voi enää odottaa maksatustaan. Olen iloinen siitä, että valiokunta tarttui yhtenä rintamana tähän tärkeään asiaan. Tämä korvauksen laajentaminen on sotainvalideille olennainen etu ja se helpottaa heidän asemaansa, sanoo valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd). 

Lakialoitteessa laajennetaan sotilasvammalain 6 §:ää niin, että hoitoon oikeuttavan vamman haitta-asteraja lasketaan 20 prosentista 10 prosenttiin. Näin laajennetaan sitä sotainvalidien joukkoa, jotka ovat oikeutettuja Valtiokonttorin kustantamaan laitoksessa annettuun huoltoon ja kuntoutukseen.

- Tämä on merkittävä uudistus, joka turvaa hoidon myös niille, joiden vamman haitta-aste on ollut matalampi, mutta joiden vaivat ovat myötä lisääntyneet, sanoo valiokunnan jäsen Anneli Kiljunen (sd).

- Tässä lakiehdotuksessa ei ole kyse rahasta, vaan inhimillisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta. Velkamme näille ihmisille on mittaamaton. Tällä pienellä teolla voimme varmistaa, että heillä on nykyistä paremmat mahdollisuudet saada esimerkiksi kuntoutusta, joka tukee hyvää elämää ja arkea, sanoo valiokunnan jäsen Kristiina Salonen (sd).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Tuppurainen: Orpon hallitus ajaa Suomen leikkausten kierteeseen16.4.2024 17:42:06 EEST | Tiedote

- Kehysriihen suursäästöt kertovat siitä, että hallituksen talouspolitiikan pohja on pettänyt. Alijäämä kasvaa, koska verotulokertymä pienenee. Rakennusala on taantumassa ja työttömyys on kasvussa, toteaa SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen. - Orpon hallitus sopeuttaa Suomea supistuvaan kansantalouteen. Päädymme epäoikeudenmukaisten leikkausten kierteeseen. Hallitus ei tarttunut kehysriihessä keinoihin, joilla sopeutuksen taakkaa jaettaisiin oikeudenmukaisesti. - Yritystukia ei ole perusteellisesti perattu eikä esimerkiksi listaamattomien yhtiöiden osinkoverotusta korjata, vaikka se tuottaisi yli 400 miljoonaa ilman haitallisia kasvuvaikutuksia taloudelle, Tuppurainen sanoo. - Miksi hallituksella ei edelleenkään ole rohkeutta puuttua yritysten ja varakkaiden omistajien tukiin ja etuisuuksiin, vaikka on sanottu, että nyt leikkaukset koskevat kaikkia? Sen sijaan Orpon hallitus päätti leikata jälleen sairailta, vammaisilta, lapsilta, vanhuksilta, maahanmuuttajien kotoutu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye