SDP

SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtajaehdokas Sirpa Paateron puhe puoluekokouksessa 23.8.2020

Jaa

Muutokset puhuttaessa mahdollisia. 

Hyvät puoluekokousedustajat, hyvät toverit

Olen Sirpa Paatero Kotkasta, Kaakkois-Suomen piiristä ja ehdolla jatkamaan puoluevaltuuston puheenjohtajana. Kiitokset saamastani luottamuksesta edellisessä kokouksessa ja kaikille tällä kaudella puoluevaltuustossa toimineille.

Poikkeuksellinen kesä, jolloin Koronan vuoksi emme ole liikkuneet eri tapahtumissa, jätti aikaa miettiä myös lapsuuden kesiä. Omalla kohdallani kesälomat täyttyivät monesti äitini mukana nuorten kotkien alueellisista, kansallisista ja myöhemmin myös kansainvälisistä leireistä. Toisena olivat mummoni mukana urheiluseuran leirit, jonka osalta vasta vuosikymmeniä myöhemmin ymmärsin, että Popinniemen ponnistuksen leirin lippulauluna ei ollut silloin TUL marssi, koska seura oli jäsenenä TUK:ssa. Osallistuin myös naisyhdistyksen ”silli ja velli” retkille äitini ja mummoni kanssa, sekä seurakunnan leireille. On ollut mielenkiintoista huomata näin myöhemmin, että kaikissa näissä niin Kotkissa, TUL:ssä, seurakunnassa kuin puolueessa, olen sittemmin saanut toimia luottamushenkilönä eri tasoilla. Yhdessä tekemisen eetos pohjaa näin vahvasti jo varhaislapsuuteen ja rautaisannos toimimiseen yhdessä tuli myös kaupungin vuokrataloyhteisöstä, jossa oli aina kymmeniä lapsia samalla pihalla.

Puoluevaltuuston työ on antoisaa ja mielenkiintoista piirien, puolueosastojen ja puolueen johdon, sekä eduskunta- että ministeriryhmän välillä puoluevaltuuston toimiessa linkkinä molempiin suuntiin. Säännöt määrittelevät viralliset tehtävät ja roolin korkeimpana päättävänä elimenä puoluekokousten välillä. Mutta avointa työskentelyä olemme kehittäneet ja sitä on tarpeen kehittää edelleen. On arvokasta, että kokouksia pidetään eri puolilla Suomea, jotta tutustumme konkreettisesti puolueen kenttään. Olemme työskennelleet kokousten yhteydessä aiempaa enemmän ryhmissä ja työstäneet poliittisia ohjelmia. Eri teemojen käsittelyä puoluekokousten välillä voidaan yhä lisätä. Puoluevaltuusto on hyvä paikka linjatessa eri aihekokonaisuuksia, vaali-, eduskunta-, tai hallitustyöskentelyn ajankohtaisten kysymysten tueksi.

Puoleen työryhmätyöskentely on antanut monelle meistä mahdollisuuden osallistua puolueen tulevaisuuden rakentamiseen ja linjojen hiomiseen. Meillä monella on hyvä kokemus tämän kauden työskentelystä, joka aloitettiin nopeasti viime puoluekokouksen jälkeen, uudelleen organisoituna. Olemme esimerkiksi kunta ja aluetyöryhmässä nyt Koronan aikana oppineet myös sähköisen työskentelyn, jossa työryhmän osallistumisprosenttikin on kasvanut, kun kuntien johdossa olevien ei ole tarvinnut matkustaa Helsinkiin osallistuakseen. Näin saadaan laajemmin kaikkien osaaminen käyttöön. Sähköisestä työskentelyä on mahdollista lisätä myös puolueen muussakin toiminnassa laajentaen kokoontumisten muotoja. ”Virtuaalinen työväentalo” näyttäytyy nyt aiempaa todellisempana.

Tulevaisuustyö 2030 sidottuna YK kestävän kehityksen teemoihin antaa hyvän pohjan seuraaville vuosille monista eri näkökulmista, joista nostan esiin muutaman ajankohtaisen asian julkisen sektorin osalta ja lähestyttäessä kuntavaaleja. Oletettavasti Koronakevät viimeistään osoitti monelle sen, kuinka tärkeätä on hyvinvointivaltiomalli, jossa luottamus julkiseen hallintoon on OECD:nkin mittausten mukaan huippuluokkaa avoimuudessa ja toimivuudessa. Meillä Koronan aikaan on julkinen hallinto valvonut rajat, tukenut yrityksiä, lisännyt sosiaaliturvaa, vahvistanut digiverkkoja, jopa saanut apua puolustusvoimilta. Näin tuloksena on tällä hetkellä myös taloudellisesti odotettua parempi tilanne.

Kunnat ovat yksikkö, joka useimmissa toiminnoissa on lähellä ihmistä ja myös kevään aikana oli suuressa vastuussa järjestettäessä koulujen etäopetusta kouluruokailuineen, taudin testausta ja hoitoa, ikäihmisten ja muiden riskiryhmien ruokakassipalveluja yms. Palveluja toteutettiin nopeasti joustavalla järjestelyllä ammattitaitoisten työntekijöiden voimin, sekä hyvällä johtamisella. Tämä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusta tulee olla vahva myös tulevaisuudessa, jossa kuntien on oltava niin vahvoja, että ne pystyvät ylläpitämään palvelut kuntalaisilleen. Terveydenhuollon, vanhusten hoivan, lastensuojelun, varhaiskasvatuksen, koulutuksen, jätehuollon, puhtaan veden, katujen kunnon on oltava jatkossakin julkisen toimijan tiukassa vastuussa, hyödyntäen tietysti järjestöjä ja yrityksiä.

Hyvät toverit

Olemme tulevaisuuden tekijöitä kaikilla politiikan ja ihmisten elämän sektoreilla, josta kannattaa olla ylpeä. Puolueen tulevaisuustyössä tarvitaan meitä kaikkia ja koko kentän osaamista, ja juuri tätä haluan olla osaltani tekemässä myös seuraavalla puoluekokouskaudella yhdessä teidän ja puoluejohdon kanssa. Tavoitteena on tehdä maailmasta parempi paikka kaikille.

Yhteyshenkilöt

Sirpa Paatero
puoluevaltuuston puheenjohtajaehdokas
Yhteydenotot: Valtteri Aaltonen, 050 4424 223

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n varapuheenjohtaja, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Skinnari: Viennin tila vaatii toimia26.8.2020 18:17:33 EESTTiedote

SDP:n varapuheenjohtaja, ministeri Ville Skinnarin mukaan UPM:n uutinen Jämsän Kaipolan paperitehtaan sulkemisesta on vakava. Skinnarin mukaan on erittäin tärkeää aloittaa välittömästi toimet uusien työmahdollisuuksien kartoittamiseksi ja palveluiden tarjoamiseksi töitään menettäville henkilöille. Skinnari toteaa, että teollisuuden uudet tilaukset ovat laskeneet Suomessa voimakkaasti mutta vähemmän kuin Euroopassa laajemmin. Syynä tähän ovat erilaiset rajoitusratkaisut ja niiden onnistumiset keväällä. - Suomalaista teollisuutta turvaavat ratkaisut myös tänä korona-aikana ovat elinehto suomalaiselle työllisyydelle ja ihmisten työpaikoille. Tärkeä päätös on muun muassa se, että hallitus on sitoutunut laskemaan teollisuuden sähköveron EU:n minimiin. Päästöjä tullaan vähentämään leikkaamalla energiaveronpalautusta, mutta kokonaisuutena teollisuudelle syntyy vähintään kymmenien miljoonien säästöt hallituskaudella. Eniten hyötyy fossiilitonta sähköä käyttävä teollisuus, Skinnari sanoo. Skinn

Sanna Marinin linjapuhe SDP:n puoluekokouksessa 24.8.202024.8.2020 14:16:03 EESTTiedote

SDP:n puheenjohtajan Sanna Marinin linjapuhe Tampere 24.8.2020 Embargo kunnes puhe pidetty Muutokset puhuttaessa mahdollisia -- Meillä on yhteinen vastuu planeetastamme, kestävästä kehityksestä, yhteiskuntiemme kehittämisestä ja toisistamme. Toimimme yhdessä paremman tulevaisuuden saavuttamiseksi. Pystymme yhdessä toisiimme luottaen, demokratian keinoin ja rauhanomaisesti muuttamaan maailmaa. Kykenemme tekemään harkittuja valintoja ja vaikuttamaan elinympäristöömme. Sosialidemokraatit ovat osa kansainvälistä työväenliikettä. Olemme heikommassa asemassa olevien puolella ja pyrimme eriarvoisuuden ja osattomuuden poistamiseen. Haluamme luoda tulevaisuutta sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen varaan. Rakennamme rauhaa kansainvälisen yhteistyön keinoin ja pyrimme vahvistamaan demokratiaa ja oikeusvaltiota muiden samaa tavoittelevien kanssa. Kestävässä rauhan maailmassa ei turvauduta voimankäyttöön, vaan sopimuksiin ja yhteistyöhön. Tavoittelemme yhteiskuntaa, j

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme