SDP EDUSKUNTA

SDP:n Riitta Mäkinen: Meidän on yhä vahvistettava vihreää siirtymää ja irrottautumista fossiilisesta energiantuotannosta

Jaa
Keskiviikkona 5.10. eduskunta keskusteli opposition välikysymyksestä koskien energiamarkkinoiden toimintaa, sähkön hintaa sekä hallituksen Fortum-politiikkaa. SDP:n kansanedustaja Riitta Mäkinen pitää tärkeänä, että energiakriisin aikana Suomi vahvistaa edelleen vihreää siirtymää ja Suomen irrottautumista fossiilisesta energiatuotannosta.
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

-Sähkön korkeaan hintaan vaikuttavat monet tekijät ja syitä on monia, hallituksen politiikasta syitä hinnan nousuun on turha etsiä. Suurin syy sähkönhinnan nousuun on Venäjän aloittama sota Ukrainassa ja sodan aiheuttama epävarmuus sekä Venäjän kaasutoimitusten katkaiseminen Eurooppaan. Venäjä käyttää energiaa aseena horjuttaakseen Euroopan yhtenäisyyttä ja tukea Ukrainalle. Eurooppa maksaa nyt korkeaa hintaa energiariippuvuudestaan Putinin Venäjästä, joka on näyttäytynyt meille Suomessa Fortumin Uniper-riskien toteutumisena ja suomalaisten kotitalouksien energialaskujen kasvuna, sanoo Mäkinen. 

Fortum teki päätöksen Uniperin ostosta syksyllä 2017. Fortumin hallituksen ja johdon yrityskauppaseikkailut ovat osoittautuneet venäjäriskin aliarvioinnin myötä kalliiksi virheeksi. Uniperin päästäminen konkurssiin olisi ollut Euroopan energiamarkkinoiden sekä myös Fortumin kannalta kohtalokasta. 

-Fortum on elintärkeä yhtiö Suomen energiantuotannon huoltovarmuuden varmistamisessa ja siten valtiolle strategisesti tärkeä. Kokoomus ja perussuomalaiset olivat Uniperin ostopäätöksen aikaan vuonna 2017 hallitusvastuussa. Aikaansaatu Uniper-sopimus on paras mahdollinen lopputulos äärimmäisen vaikeassa tilanteessa, kuten monet asiantuntijat ovat painottaneet. Fortumin erottaminen Uniperista sekä Fortumin 8 miljardin myöntämän rahoituksen palautuminen on suomalaisten etu. Omistajapoliittista ohjausta on kuitenkin syytä uudistaa kautta linjan. Yhtiöiden merkittävistä päätöksistä tulee informoida etukäteen, painottaa Mäkinen.

SDP ei ole luopumassa ilmastopolitiikastaan, vaikka nyt akuutin kriisin takia on tehty kompromisseja. Ilmastotavoitteet eivät ole muuttuneet. Ilman vihreää siirtymää ja investointeja puhtaaseen uusiutuvaan energiaan Suomessa oltaisiin vieläkin pahemmassa energiakriisissä.

 -Keskustelussa energiamarkkinoiden toiminnasta, ilmastoimien toimeenpanosta sekä sähkön hinnasta on erotettava akuutit kriisitoimet keskipitkän ja pidemmän aikavälin toimista, joilla varmistamme, että emme koskaan tulevaisuudessa löydä itseämme tästä tilanteesta. Uusiutuvan energian vastustaminen ja fossiilisiin polttoaineisiin takertuminen on vastuutonta ja lyhytnäköistä politiikkaa. Ainut kestävä keino on lisätä omavaraisuutta ja vahvistaa kotimaista puhdasta energiatuotantoa, mikä onkin ollut Suomen pitkäaikainen linja, Mäkinen toteaa  

Suomessa työtä vihreän siirtymän edistämiseksi ja fossiilisista polttoaineista irrottautumiseksi on jo tehty kattavasti muun muassa Suomen kestävän kasvun ohjelmalla ja kevään vihreän siirtymän investointipaketilla. SDP:n johtaman hallituksen tavoite on rakentaa Suomesta ensimmäinen fossiilivapaa hyvinvointiyhteiskunta ja varmistaa maamme hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. 

-Näistä tavoitteista emme ole joustamassa. Tulevaisuuden Suomen ja Euroopan on oltava paljon nykyistä omavaraisempi energia-asioissa, päättää Mäkinen. 

Otsikko korjattu.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n kansanedustaja Paula Werning: Näpit irti Kymenlaakson sairaalaverkosta!16.4.2024 13:08:21 EEST | Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps.) on toimittanut vastauksensa kansanedustaja Paula Werningin (sd.) kirjalliseen kysymykseen perjantaina 12.4.2024. Kysymyksessään Werning nosti esiin vakavan huolensa Kymenlaakson sairaalapalveluiden karsimisen vaikutuksista alueen elinvoimaan ja turvallisuuteen. Ministeri Juuso on vastauksessaan todennut, että hallituksen esitys sairaaloiden ja päivystysten roolista ja palveluverkosta on tarkoitus antaa eduskunnalle vasta syksyllä 2024, ja että lainsäädännön valmistelu on vielä kesken.

SDP:n Haatainen: Kuinkahan monella tapaa hallitus aikoo vielä vaikeuttaa osatyökykyisten elämää?15.4.2024 12:33:43 EEST | Tiedote

Marinin hallituksen keskeinen tavoite oli saada osatyökykyisiä, vammaisia ja muita vaikeasti työllistyviä työmarkkinoille. Ajatuksena oli, että jokaisella on oltava mahdollisuus työhön, kykyjensä mukaan. Orpo-Purran linja on toinen. He tarjoavat osatyökykyisille pelkkää keppiä leikkaamalla rajusti sosiaaliturvaa. Uusimpana toimena hallitus on lakkauttamassa Työkanava oy:n toiminnan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye