SDP EDUSKUNTA

SDP:n Riitta Mäkinen:Huoli julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyydestä ja yksityisestä velkaantumisesta on aiheellinen

Jaa
Hallituksen finanssipoliittinen linja ja elvyttävät tukitoimet saavat kiitosta talouspolitiikan arviointineuvoston tänään julkaisemassa raportissa. Neuvoston mukaan hallituksen toimet auttavat taloutta toipumaan kriisistä ja ovat perusteltuja myös ihmisten toimeentulon turvaamiseksi, työttömyyden hillitsemiseksi sekä tarvittavien koronatoimenpiteiden toteuttamiseksi. Neuvosto kantaa kuitenkin huolta julkisen talouden kestävyydestä pidemmällä aikavälillä. Tämän huolen jakaa myös talousvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd.):
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

-          Hallituksen laatima julkisen talouden vahvistamisen tiekartta on askel oikeaan suuntaan. Arviointineuvosto toteaa, että hallitus on tehnyt kiitettävän määrän työllisyystoimia, mutta niiden vaikutusten kokonaisarviointiin on kiinnitettävä huomiota. Työllisyystoimia tarvitaan myös lisää ja niitä valmistellaan kehysriiheen. Julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyttä rakennetaan monin toimin. Se, kuinka hyvin niissä onnistutaan, määrittelee pitkälle myös sopeutustoimien tarvetta tulevaisuudessa, Mäkinen toteaa.

Mäkinen kuitenkin painottaa, että sopeutustoimien aika on vasta sitten, kun talouden ja työllisyyden toipuminen on kunnolla käynnistynyt. Ennenaikaiset toimet iskevät pahimmillaan kasvun edellytyksiin:

-          Menoleikkaukset eivät voi olla ainoa toimenpide, vaan julkista taloutta voidaan vahvistaa monin tavoin. Esimerkiksi rakenteelliset uudistukset ja panostukset TKI-toimintaan sekä viennin edistämiseen ovat keskeisessä roolissa. Lisäksi veropohjaa tulee vahvistaa kestävällä tavalla ja tukkia selkeitä nykyjärjestelmässä olevia vuotoja. Yksi konkreettinen esimerkki on tasevapautuksen poisto. Se on täysin perusteeton, valtava tulopohjaa syövä mekanismi, Mäkinen toteaa.

Julkisen velan lisäksi arviointineuvosto ottaa kantaa kotitalouksien velkaantumiseen. Kulutusluottojen ja ylivelkaantuneiden määrä kasvaa yhä ja velat kertyvät yhä pienemmälle osalle kotitalouksia.

-          Kotitalouksien velkaantumiseen tarvitaan järeitä toimenpiteitä. Ihmisillä tulee olla riittävästi apua ja tukea oman taloutensa hallintaan ja vaikeuksien ratkaisemiseen. Näitä keinoja ovat esimerkiksi positiivisen luottorekisterin käyttöönotto, sosiaalisen luototuksen laajentaminen kaikkiin kuntiin, henkilökohtaisen velkajärjestelyn uudistaminen, maksuhäiriömerkintöjen nopeampi poistuminen rekistereistä sekä talous- ja velkaneuvonnan resursseista huolehtiminen. Kannatan myös arviointineuvoston esitystä taloyhtiölainojen rajoittamisesta ja verosääntelyn tiukentamisesta, Mäkinen päättää.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Lotta Hamari: Hallitus rapauttaa tutkimusperusteista yhteiskunnallista päätöksentekoa19.4.2024 14:46:28 EEST | Tiedote

Poliittisen päätöksenteon ja päätösten valmistelun tulisi aina perustua parhaaseen saatavilla olevaan tutkittuun tietoon. Nyt hallitus rapauttaa aiemmin otettuja askelia tutkimusperusteisen päätöksenteon vahvistamiseksi yhteiskunnallisesti tärkeissä asioissa. On hälyttävää, että hallitus tekee toimia, joilla vähennetään tutkitun tiedon roolia päätöksenteossa.

SDP:n Helsingin valtuustoryhmän esitys budjettineuvotteluihin: Helsingin turvattava maksuttomat oppimateriaalit myös jatkossa19.4.2024 13:26:39 EEST | Tiedote

Tiistaina päättyneen hallituksen kehysriihen yhteydessä esitetyt säästötoimenpiteet osuvat myös koulutukseen. SDP:n valtuustoryhmä Helsingissä on erityisen huolissaan hallituksen päätöksestä rajoittaa toisen asteen maksuttomuutta ja vaatii, että Helsingin kaupunki kompensoi omilla toimillaan kehysriihen koulutusleikkauksia helsinkiläisten nuorten tasavertaisuuden varmistamiseksi.

Ville Skinnari (SDP) i Sverige: Tillväxten är nordisk - Kommer huvudstäderna att höra regionernas röster, kommer EU att göra det?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Riksdagsledamot Ville Skinnari talade idag på Järnvägsforum Norr 2024 -evenemanget i Sundsvall om behovet av ett koordinerat arbete kring totalsäkerhet, logistiska lösningar och en nordisk plattform för att möjliggöra den gröna omställningen. I evenemanget deltog representanter från de svenska, finska och norska regeringarna, samt parlamentariker och näringslivet i de nordiska länderna.

SDP:n Ville Skinnari Ruotsissa: Kasvu on pohjoisessa - Kuulevatko pääkaupungit alueiden ääntä, kuuleeko EU?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Ville Skinnari puhui tänään Järnvägsforum Norr 2024 -tapahtumassa Sundsvallissa kokonaisturvallisuuteen sekä logistisiin ratkaisuihin liittyvästä koordinoidun yhteistyön tarpeesta sekä tarpeesta pohjoismaiselle foorumille vihreän siirtymän mahdollistamiseksi. Tilaisuuteen osallistui Ruotsin, Suomen ja Norjan hallitusten ja Pohjoismaiden parlamenttien ja elinkeinoelämän edustajia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye