SDP EDUSKUNTA

SDP:n Torsti: OKM aikoo leikata taas 900 miljoonaa euroa koulutuksesta ja jättää 15-vuotiaat pahimmillaan heitteille

Jaa

Eilen eduskunnassa oli käsittelyssä opetus- ja kulttuuriministeriön asiat. SDP:n Pilvi Torsti korostaa, että iso kuva pysyy. Hallitus esittää rajuja supistuksia koulutukseen ja tulevaisuuteen, joihin juuri nyt pitäisi yli-investoida.

-Tarvitsisimme koulutusradikaaleja ratkaisuja ja tulevaisuusinvestointeja, mutta budjetin iso kuva on tässä: nettoleikkaukset koulutukseen vuonna 2019 julkisessa taloudessa ovat noin 900 miljoonaa. Supistuksia tehdään yli miljardi, lisäyksiä noin 150 miljoonaa. Indeksijäädytykset pysyvät voimassa.

Torsti jatkaa, että erityishuoli koskee ammatillista koulutusta. Siitä ollaan jälleen säästämässä lähemmäs 200 miljoonaa.

 -Kentältä ja perheiltä tuleva palaute viittaa siihen, että meillä on paljon nuoria, joiden koulunkäynti uhkaa katketa, koska opettajilla ei ole mahdollisuuksia riittävään henkilökohtaiseen huomioon.

 Torsti ei voi ymmärtää, miksi hallitus ei ole edelleenkään ottanut harkintaan talouspolitiikan arviointineuvoston keskeisintä koulutuspoliittisten suositusta eli oppivelvollisuuden laajennusta toiselle asteelle.

-Nykymalli jättää 15–16-vuotiaan nuoren pahimmillaan heitteille. Tämä on vastuutonta, koska pelkän peruskoulun varassa ei työllisty, sanoo Torsti.

-Seuraavan hallituksen iso tehtävä tulee olemaan pitkäjänteisen koulutuspoliittisen linjan rakentaminen. Päätöksenteon on perustuttava mahdollisimman laajaan tutkittuun tietoon. Tarvitsemme koulutuksen, tieteen ja sivistyksen kunnianpalautuksen. Siksi Sdp jatkaa Osaamispolku2030 -valmistelua koko syksyn, Torsti päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Filatov: Omaishoitajille on taattava yhdenvertaiset tuet ja palvelut18.4.2024 17:42:36 EEST | Tiedote

Omaishoidon tukemisen vastuulliset tahot ovat vähentyneet hoivavastuun siirryttyä kunnilta hyvinvointialueille, mutta eduskunnan II varapuhemies, kansanedustaja Tarja Filatov (sd) peräänkuuluttaa tukeen yhdenvertaisuutta: – Omaishoidon tukien suuruudessa ja rakenteessa on merkittäviä eroja eri alueiden ja hoitoisuusryhmien välillä. Näiden erojen vertailu on tärkeää, jotta voidaan varmistaa oikeudenmukainen tuki omaishoitajille ja heidän hoidettavilleen eri puolilla maata. Tarvitaan avointa ja helposti saatavilla olevaa tietoa omaishoidon tuesta, jotta omaishoitajat voivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä ja pitää puolensa saadakseen tuen, johon heillä on oikeus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye