SDP EDUSKUNTA

SDP:n Torsti: Opettajien arki-ammattitaito laajempaan käyttöön koulun kehittämisessä

Jaa

Kansanedustaja Pilvi Torstin mukaan suomalaisten opettajien arvostusta pitää vaalia vaativien säästövuosien jälkeen. Siihen ei riitä pelkät juhlapuheet, vaan tarvitaan konkreettisia osoituksia siitä, että opettajat voivat vaikuttaa yhä enemmän omaan työhönsä ja olla mukana rakentamassa tulevaisuuden oppimisympäristöjä ja opetusta.

- Esimerkiksi digitaalisuushankkeissa opettajien ammattitaidolle olisi käyttöä hankkeiden kaikissa vaiheissa. Nyt näyttää siltä, että monissa hyvissä hankkeissa ongelmana on se, että syvällisempi pohdinta siitä, miten digitaaliset ratkaisut toimivat koulun tasolla ja mitä pedagogisia työkaluja tarvitaan, on jäänyt sivurooliin. Tavoitteet tulevat työryhmistä ja hankkeista. Digiloikat onnistuisivat paremmin, jos ammattitaitoiset ja käytännön arjessa työskentelevät opettajat olisivat enemmän mukana valmisteluvaiheesta alkaen.

Viime aikoina on ollut liikaa ylhäältä päin saneltua koulutuksen uudistamista. Torstin mukaan kouluihin tarvitaan enemmän työrauhaa ammattilaisille, jotka tietävät kyllä, mitä pitää tehdä. Päättäjien pitää varmistaa sille puitteet ja arvioida laajojen tavoitteiden kuten yhdenvertaisuuden toteutumista.

- Yhdessä opettajien kanssa voimme jatkuvasti pohtia koulusta tulevia signaaleja kuten viime vuosina esimerkiksi oppimistuloksien heikkenemistä etenkin tietyissä aineissa, kouluviihtyvyyttä, kiusaamista, oppilaanohjausta tai monikielisyyden tuloa osaksi koulujen arkipäivää. Yhdessä on aina arvioitava myös resursseja. Koulusäästöissä on viime vuosina myös tehty virheitä ja ne kannattaa rohjeta sanoa ääneen.

Suomalaisen yhteiskunnan menestys ja globaali asema rakentuvat myös jatkossa sivistyksen, koulutuksen ja osaamisen varaan. Torsti korostaa, että opettajien rooli on sivistysradikaalin Suomen strategiassa täysin keskeinen. 

- Suomessa on aivan poikkeavat opettajat, jotka ovat sitoutuneita työhönsä. Viime vuosien jatkuvat säästöt ja hankeuudistuksen ovat olleet opettajille uuvuttavia kaikilla koulutusasteilla Yhteiskuntamme kruununjalokiveä pitää vaalia. Siksi arvostus ja työrauha ovat keskeisiä, Torsti päättää.

Yhteyshenkilöt

Elli Luukkainen
050-433 3171

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Taavitsainen: Valtionyhtiö Posti tekee palkkahalpuutusretken Tallinnaan21.3.2019 14:42:50 EETTiedote

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen pitää järkyttävänä valtionyhtiö Postin Virosta haettavaa palkkahalpuutusta. Postin tänään päättyneet yt-neuvottelut johtivat 59 työntekijän irtisanomiseen. Irtisanomiset koskivat hallinnollisia tehtäviä. Lisäksi työtehtäviä siirtyi Suomesta Tallinnaan. Siirtoja on julkisuudessa olleiden tietojen perusteella suunniteltu jo pidemmän aikaa.

SDP:n Haatainen: Eläkeläisten arjen parantaminen vaatii määrätietoisia toimenpiteitä21.3.2019 12:43:20 EETTiedote

- Monen eläkeläisen arki on kamppailua toimeentulon kanssa ja miten pienet tulot saa riittämään elämän välttämättömiin menoihin. SDP on sitoutunut pienituloisten eläkeläisten eläkkeiden korotukseen ja eläkeläisköyhyyden vähentämiseen. Tämän toteuttamiseksi olemme esittäneet useita toimenpiteitä, sanoi eduskunnan varapuhemies Tuula Haatainen Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n paneelissa torstaina. - On ensiarvoisen tärkeää, että pienituloisten eläkeläisten käteen jäävää tuloa pystytään nostamaan. Siksi tarvitaan toimenpideohjelma, jolla nostetaan asteittain pienituloisten, alle 1400 euroa kuukaudessa ansaitsevien eläkeläisten ansioita 100 eurolla. Myös takuueläkkeen korottaminen tuo monille helpotusta tilanteeseen. - Sipilän hallitus on kurjistanut eläkeläisten tilannetta jatkamalla vuosi toisensa jälkeen kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien jäädytyksiä ja tekemällä tasoleikkauksen. Nämä on lopetettava ja indeksitarkistukset palautettava, vaati Haatainen. - Kun ihminen vanhen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme