SDP EDUSKUNTA

SDP:n Tuula Väätäinen: Suomi on selviytynyt koronaviruksen hoidosta hyvin, ei anneta otteen herpaantua nyt

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Koronaepidemiatilanne on Suomessa huonontunut. Viimeisten viikkojen aikana tapausmäärät ja ilmaantuvuus ovat jyrkästi kasvaneet lähes kaikilla alueilla. Ympäri Suomen tilanteeseen on reagoitu rajoitustoimia kiristämällä ja torjuntakeinoja lisäämällä. Koronaviruksen vastaisen rokotteen osalta on saatu kuitenkin hyviä uutisia. Ensimmäinen koronarokote on saanut käyttöluvan Iso-Britanniassa. Suomessa hallitus on hyväksynyt sosiaali- ja terveysministeriön valmisteleman Suomen koronavirusta koskevan rokotestrategian. Ministeriön arvion mukaan ensimmäiset koronarokotteet saataisiin Suomeen ensi vuoden alussa ja rokotustoiminta voitaisiin aloittaa pian tämän jälkeen. Alkuvaiheessa rokotetta tarjotaan koronapotilaita hoitaville sosiaali- ja terveydenhuollon sekä hoivakotien henkilöstölle ja ikääntyneille henkilöille, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia sairauksia.

- Koronarokotetta koskevat hyvät uutiset ovat odotettuja ja kaivattuja. Rokotustoiminnan käynnistyttyä voimme toivottavasti alkaa hiljalleen ottaa askelia kohti paluuta normaaliin. Tällaisena aikana, jolloin epidemiatilanne on Suomessa kiihtymässä, on kuitenkin erityisen tärkeää noudattaa viranomaisten suosituksia ja rajoituksia. Jokaisen suomalaisen yksilötason toimilla on merkitystä taudin leviämisen hidastamisessa. Vastuullamme on oman terveytemme lisäksi myös muiden ihmisten terveyden suojeleminen, sanoo Väätäinen.

- Rajoitustoimilla hillitsemme taudin leviämistä ja suojelemme Suomen julkisen terveydenhuollon kantokykyä. Rajoitusten tehokkuus perustuu kuitenkin siihen, että me suomalaiset noudatamme niitä. Noudatetaan siis terveysturvallisuusohjeita. Suomi on selviytynyt koronaviruksen hoidosta hyvin, ei anneta otteen herpaantua nyt. Ihmisten terveys menee kaiken muun edelle, päättää Väätäinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Marttinen, katso peiliin!19.4.2024 21:27:18 EEST | Tiedote

Tuoreessa Ilta-Sanomien haastattelussa Matias Marttinen kritisoi Antti Lindtmanin oikeudenmukaisempaa vaihtoehtoa julkisen talouden sopeuttamisesta. SDP:n kansanedustaja Joona Räsäsen mukaan Matias Marttisen kommentit SDP:n suuntaan ovat hupaisia. Varsinkin kun nykyisen hallituksen aikana valtion velkaantuminen ei ole vähentynyt, vaan päinvastoin kiihtynyt viime vaalikauteen verrattuna. Ennen vaaleja annetut lupaukset velkaantumisen lopettamisesta ovat osoittautuneet pelkiksi tyhjiksi sanoiksi.

SDP:n Lotta Hamari: Hallitus rapauttaa tutkimusperusteista yhteiskunnallista päätöksentekoa19.4.2024 14:46:28 EEST | Tiedote

Poliittisen päätöksenteon ja päätösten valmistelun tulisi aina perustua parhaaseen saatavilla olevaan tutkittuun tietoon. Nyt hallitus rapauttaa aiemmin otettuja askelia tutkimusperusteisen päätöksenteon vahvistamiseksi yhteiskunnallisesti tärkeissä asioissa. On hälyttävää, että hallitus tekee toimia, joilla vähennetään tutkitun tiedon roolia päätöksenteossa.

SDP:n Helsingin valtuustoryhmän esitys budjettineuvotteluihin: Helsingin turvattava maksuttomat oppimateriaalit myös jatkossa19.4.2024 13:26:39 EEST | Tiedote

Tiistaina päättyneen hallituksen kehysriihen yhteydessä esitetyt säästötoimenpiteet osuvat myös koulutukseen. SDP:n valtuustoryhmä Helsingissä on erityisen huolissaan hallituksen päätöksestä rajoittaa toisen asteen maksuttomuutta ja vaatii, että Helsingin kaupunki kompensoi omilla toimillaan kehysriihen koulutusleikkauksia helsinkiläisten nuorten tasavertaisuuden varmistamiseksi.

Ville Skinnari (SDP) i Sverige: Tillväxten är nordisk - Kommer huvudstäderna att höra regionernas röster, kommer EU att göra det?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Riksdagsledamot Ville Skinnari talade idag på Järnvägsforum Norr 2024 -evenemanget i Sundsvall om behovet av ett koordinerat arbete kring totalsäkerhet, logistiska lösningar och en nordisk plattform för att möjliggöra den gröna omställningen. I evenemanget deltog representanter från de svenska, finska och norska regeringarna, samt parlamentariker och näringslivet i de nordiska länderna.

SDP:n Ville Skinnari Ruotsissa: Kasvu on pohjoisessa - Kuulevatko pääkaupungit alueiden ääntä, kuuleeko EU?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Ville Skinnari puhui tänään Järnvägsforum Norr 2024 -tapahtumassa Sundsvallissa kokonaisturvallisuuteen sekä logistisiin ratkaisuihin liittyvästä koordinoidun yhteistyön tarpeesta sekä tarpeesta pohjoismaiselle foorumille vihreän siirtymän mahdollistamiseksi. Tilaisuuteen osallistui Ruotsin, Suomen ja Norjan hallitusten ja Pohjoismaiden parlamenttien ja elinkeinoelämän edustajia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye