SDP EDUSKUNTA

SDP:n työelämä- ja tasa-arovaliokuntaryhmä lausui ensi vuoden budjetista: Väärää työvoimapolitiikkaa – väärällä ajoituksella

Jaa

SDP:n Työelämä- ja tasa-arvovaliokuntaryhmän jäsenet Ilmari Nurminen ja Tarja Filatov jättivät tänään eriävän mielipiteen, kun valiokunta antoi lausuntonsa Valtion vuoden 2019 tulo- ja menoarvioesitykseen valtiovarainvaliokunnalle.

Kansanedustajien mielestä esitystä pitäisi korjata työvoimapolitiikan näkökulmasta monesta kohtaa. Esimerkiksi hallituksen lopettamat nuoriotakuu ja nuorten aikuisten osaamisohjelma näyttävät osuvan suhdannetilanteeseen nähden väärään aikaan. On riski, että talouskasvu ei sulata nuorten pitkittyneiden pitkäaikaistyöttömien määrää, vaan syrjäytymisen vaara kasvaa. Eriävään mielipiteeseen yhtyivät myös vasemmiston Anna Kontula ja vihreiden Heli Järvinen.

– Kuntakokeilujen lopettaminen, esimerkiksi Pirkanmaan hyvistä tuloksista huolimatta luo tilanteen, jossa sekä asiakkaita että työntekijöitä pompotellaan aivan turhaan. Maakuntauudistus uhkaa muutoinkin jättää kuntien noin miljardin euron panostuksen työllisyyden hoitoon ja siinä etenkin pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen käyttämättömäksi voimavaraksi. Silti hallitus käskyttää toimimaan, vaikka lakeja ei edes säädetty, kritisoi eriävän mielipiteen ensimmäinen allekirjoittaja Ilmari Nurminen (sd).

Lisäksi Nurminen näkee huonoksi Sipilän hallituksen ajaman palkkatukityöllistettyjen enimmäismäärän rajoittamisen. – Ensin katto asetettiin 3000 henkilötyövuoteen. Nyt hallitus tekee korjausliikkeen 4000:een. Tämä on tempoilevaa politiikkaa etenkin järjestöille, jotka usein työllistävät vaikeimmin työllistettäviä erilaisissa välityömarkkinoiden työtehtävissä ja luovat polkua avoimille työmarkkinoille. Mielestämme mitään enimmäismäärää ei tarvita, koska juuri palkkatuella pystytään usein työllistämään juuri suurimmassa syrjäytymisvaarassa olevia työttömiä, perustelee esitystä Nurminen.

– Vaikka työllisyys paranee ja työttömyysturvamenot vähenevät lähes 300 miljoonalla ensi vuonna, toimeentulotukimenot lisääntyvät, ihmettelee työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Tarja Filatov (sd).

– Näyttää vahvasti siltä, hallituksen toimet ovat ajaneet ihmisiä turvaverkkomme viimeiselle reunalle – toimeentulotuelle. Se ei ole hyvä, koska tiedetään, että toimeentulotuelta paluu työmarkkinoille on vaikeampaa kuin työttömyysturvalta. Hallituksen aktiivimalli ja asumistukimuutokset ovat vielä vahvistaneet tätä ei toivottua kehityksen suuntaa, arvioi Filatov.

Toiseksi ongelmaksi Filatov nostaa ammatillisen työvoimapoliittisen muutoksen. Uudistus on luonut jäykkyyttä koulutukseen. Työmarkkinat ja elinkeinoelämä osaamistarpeet muuttuvat yhä enemmän, mutta koulutusreformi edellyttää yhä pitkäjänteisempää suunnittelua. Joustavuuden suhteen on käynyt päinvastoin kuin hallitus reformissaan tavoitteli.

– Osaamiskapeikon korjaamiseksi tarvitaan eri alueilla erilaisia, ketteriä toimia työvoiman saamiseksi. Ammatillisen koulutuksen uudistuksen leikkausten myötä tarvitaan erillinen määräraha, joka voidaan kohdentaa alueille ja kunnille, joissa työvoiman saatavuuden tarpeeseen pystytään vastaamaan ripeästi täsmäkouluttamalla työttömiä, lomautettuja tai alanvaihtajia. Samalla pystytään ylläpitämään alueiden omaleimaisia osaamisalueita elinvoimaisina ja kilpailukykyisinä sekä siirtämään hiljaista tietoa uusille sukupolville, esittää Filatov.

Eriävä mielipide liitteenä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Mäkisalo-Ropponen pettyi opetusministeriltä kirjalliseen kysymykseen saatuun vastaukseen: ”Aikuisopettajien huolet ammatillisen koulutuksen tilanteesta on sivuutettu täysin”15.12.2018 12:33Tiedote

Huoli hallituksen ammatillisen koulutuksen reformin vaikutuksista opiskelijoiden ja opettajien arkeen sai kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropposen (sd.) esittämään marraskuussa hallitukselle kirjallisen kysymyksen opettajien työhyvinvoinnin turvaamisesta ja aikuispedagogiikan kehittämisestä. Aikuisopettajien liitto AKOL ry:n jäsenistölleen tekemässä tutkimuksessa puolet kyselyyn vastanneista opettajista oli huolissaan työssä jaksamisesta.

Kansanedustaja Salonen: Eropalveluita on parannettava Suomessa15.12.2018 10:00Tiedote

Eduskunta käsitteli torstaina lakiuudistusta lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) nosti keskustelussa esille lakiuudistuksen tuomat parannukset lapselle, mutta myös perhepalveluiden puutteen erotilanteissa. Lakimuutoksella on haluttu erityisesti korostaa molempien vanhempien merkitystä lapselle eron jälkeen ja velvoittaa vanhempia huolehtimaan lapsen edun toteutumisesta.

SDP:n Kari ja Kantola: Perustuslakivaliokunnan mietinnöissä siviili- ja sotilastiedustelun valvonnasta täyttyvät kaikki sosialidemokraattien alkuperäiset vaatimukset14.12.2018 14:15Tiedote

Kansanedustaja, puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari ja kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan jäsen Ilkka Kantola ovat tyytyväisiä saavutettuun ratkaisuun siviili- ja sotilastiedustelun valvonnasta. Eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi tänään mietintönsä tiedustelun valvonnasta. Kari ja Kantola pitävät arvokkaana, että hallituksen alkuperäisessä lakiehdotuksessa ja puhemiesneuvoston ehdotuksessa olleet kipupisteet on kyetty ratkomaan yhdessä parlamentaarisesti yli perinteisen hallitus-oppositio-rajan.

SDP:n Johanna Ojala-Niemelän ryhmäpuheenvuoro valtioneuvoston selontekoon tietopolitiikasta ja tekoälystä13.12.2018 17:10Tiedote

Valtioneuvoston selonteko tietopolitiikasta ja tekoälystä Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro 13.12.2018 kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä Muutokset puhuttaessa mahdollisia. Arvoisa puhemies, Suomi ja maailma elävät suuren ja nopean muutoksen keskellä. Teknologinen kehitys ja tekoäly leikkaavat läpi yhteiskunnan ja muuttaa niin pankki-ja vakuutussektoria kuin kaupankäyntiä. Tähän liittyy myös tiedon määrän kasvu, sen hallitseminen ja hyödyntäminen. Lääkäriliitto selvitti terveydenhuollon alan ammattilaisten näkemyksiä tekoälyyn liittyen. Suurin osa tunsi tekoälyn käsitteenä ja tiesi esimerkkejä sen hyödyntämisestä terveydenhuollossa. Esteeksi tekoälyn hyödyntämiselle nähtiin kustannukset, osaamisen puute ja sen pelättiin aiheuttavan virhediagnooseja. Tulevaisuudessa tekoälyn kuitenkin odotetaan tuovan helpotusta hoitopäätösten tekoon, nopeuttavan hoitoprosesseja, pelastavan terveydenhuollon ammattilaiset rutiinitöiltä ja vapauttavan aikaa potilaan kohtaamiselle. T

SDP:n Nurminen: Pihlajalinnan Jokilaakson sairaalan leikkaustoiminta Jämsässä arvioitava uudelleen - Ylä-Pirkanmaalaisten leikkaustoiminta ohjattava TAYS:iin13.12.2018 14:14Tiedote

SDP:n kansanedustaja Ilmari Nurminen on tyytyväinen hallituksen tänään antamasta lakiesityksestä koskien kiireettömän leikkaustoiminnan kriteereitä. Sairaanhoitopiirit voisivat järjestää leikkaustoimintaa myös toimintayksikössä, jossa ei ole kuntalaisille avointa ympärivuorokautista yhteispäivystystä, jos asiasta on sovittu erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksessa ja yksikkö täyttää kiireettömiä leikkauksia ja toimenpiteitä koskevat vaatimukset.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme