SDP EDUSKUNTA

SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen: Palkkasumma loikkasi huhtikuussa - aika päivittää verotuloennuste reaaliajassa

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen vaatii reaaliaikaisempaa seurantaa suomalaiseen talouspolitiikkaan.

Torstaina julkaistusta Helsinki GSE:n Tilannehuoneen raportista nähdään, että hiukan yllättäen alkuvuoden yhteenlaskettu palkkasumma ylitti jo reilusti vuosien 2019 ja 2020 alkuvuosien palkkasumman. Erityisen voimakkaasti palkkasumma on kasvanut huhtikuussa. Tämä tapahtui rajoitustoimien ja pandemian edelleen jatkuessa ja vaikuttaessa erityisesti matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-aloihin. Keskellä kriisiä palkkasummaa nostaa erityisesti teollisuuden, rakentamisen ja kaupan hyvä vire.

Kokonaispalkkasumman lisäksi Tilannehuoneen raportoinnissa huomio kiinnittyy siihen, että suurituloisten määrä on kasvanut ja pieniä palkkatuloja saavien määrä on vähentynyt. Merkittävä muutos on tapahtunut esimerkiksi yli 6000 euroa kuussa ansaitsevien absoluuttisessa määrässä, joka on noussut hetkellisesti kuluvan vuoden maaliskuussa jopa 20% vuoden 2019 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Suomessa ollaan siis entistä paremmin palkatuissa töissä.

Suomen elpyminen on alkanut, vaikka koronavirus leviää yhteiskunnassa edelleen. Elpymisen kannalta kriittisiä ovat rokotusten eteneminen ja uusien virusmuunnosten leviämisen torjuminen. Rajoitustoimia puretaan asteittain tautitilanteen mukaan, minkä myötä myös talous pääsee elpymään yhä voimakkaammin. Maailmanlaajuinen elvytys luo teollisuudelle kysyntää, joka tukee työllisyyttä, mutta myös uusien innovaatioiden kaupallistamista.

- Keskustelussa taloudesta ja työllisyydestä olisi siirryttävä pelkän työllisyysasteen ja työntekijöiden määrän lisäksi painottamaan tavoitteita, jotka ottavat huomioon myös työpaikkojen laadun eli erityisesti palkkauksen ja työsuhteen keston. Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että julkisen vallan on tavoiteltava korkean työllisyysasteen lisäksi sitä, että mahdollisimman moni on hyväpalkkaisessa työssä.

- Tulorekisterin ja muun Tilannehuoneen aineiston myötä käytössämme on ratkaisevasti aiempaa ajantasaisempaa tietoa yritysten, toimialojen ja ihmisten tilanteesta. Tätä uudenlaista aineistoa on myös kriisin jälkeen hyödynnettävä talouspolitiikan seurannassa ja päätöksenteon valmistelussa.

- Aivan ensimmäiseksi niin valtiovarainministeriön kuin kuntienkin olisi päivitettävä kuluvan vuoden verotuloennusteensa ajantasaista aineistoa hyödyntäen. Näitä ennusteita olisi myös pidettävä jatkuvasti ajantasalla. Tällainen päivittyvä tieto verotulojen kehityksestä tulisi jatkossa ottaa paremmin huomioon myös julkisen talouden suunnitelmassa, joka keskittyy tällä hetkellä vain menoihin, mutta jättää julkisen talouden tasapainon kannalta aivan yhtä tärkeät tulot huomiotta, Mäkynen päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Piirainen: ”On tätä yritettykin. Sote on kansanvallan voitto!”23.6.2021 14:37:24 EEST | Tiedote

– Kansanvallan näkökulmasta nyt saavutettu voitto ja lopputulos soteen on suuri askel, joka kunnioittaa demokratiaa sekä ottaa huomioon erilaiset alueet ja niiden tarpeet. Ja on tätä yritettykin, monen hallituksen aikana, kaikkiaan yli 15 vuoden aikana, kahdeksan eri hallituksen aikana, jos Paras-hanke keväältä 2006 katsotaan lähtökohdaksi, sanoo kainuulainen SDP:n kansanedustaja Raimo Piirainen.

SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen: Tärkeä ja historiallisesti merkittävä sote-uudistus valmistuu SDP:n johdolla23.6.2021 14:15:00 EEST | Tiedote

Eduskunta on tänään 23.6.2021 äänestänyt sote-uudistusta koskevasta lakiehdotuksesta. Eduskunnan suuri sali hyväksyi lakiehdotuksen hallituspuolueluiden enemmistöllä. Kyseessä on historiallinen uudistus, jonka myötä Suomessa kuntien ja kuntayhtymien järjestämät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä pelastustoimen järjestäminen siirtyvät kunnilta ja kuntayhtymiltä 22:n leveämmät hartiat omaavien hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle. Sote-uudistus vahvistaa julkista terveydenhuoltoa ja ihmisten välistä yhdenvertaisuutta. Tasa-arvoiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut turvataan riippumatta asuinpaikasta tai lompakon paksuudesta. - Sote-uudistus on käynyt pitkän matkan saavuttaakseen tämän pisteen. Uudistusta on yritetty saada valmiiksi yli 10 vuotta eri hallituskokoonpanojen voimin. Olen iloinen ja erittäin huojentunut, että tämän prosessi on nyt maalissa ja Suomeen saadaan vihdoin sote-uudistus. Kyseessä on historiallinen ja tärkeä uudistus, joka on verrattavissa aiempiin

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme