SDP EDUSKUNTA

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Ilmastotoimia tehtävä suomalaisia syyllistämättä

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Eduskunnassa käsiteltiin keskiviikkona 22.9. ilmastovuosikertomusta 2021. Kertomuksesta käy ilmi, että Suomen päästöt painuivat ennätyksellisen alas vuonna 2020. Päästöjen vähenemiseen vaikuttivat mm. kivihiilen ja turpeen polton väheneminen, koronapandemian vuoksi hiljentynyt liikenne sekä hakkuiden vähentyminen, mikä kasvatti Suomen hiilinieluja. SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malmin mukaan Suomi on oikealla tiellä.

-Vaikka ilmastonmuutos on ihmiskunnan isoin kriisi tällä hetkellä, toivoa edelleen on. Tavallisen suomalaisen syyllistäminen taas on turhaa ja väärin. Keskiössä täytyy olla yhteiskunnan rakenteiden muuttaminen vähähiilisiksi siten, että ilmastoystävällinen elämä on mahdollista kaikille asuinpaikkaan ja taloudelliseen tilanteeseen katsomatta – ilman arjen tarpeetonta hankaloitumista. Koska siirtymä hiilineutraaliin hyvinvointivaltioon on välttämätön, valtion on tehtävä siitä tavallisille kansalaisille mahdollisimman helppo sekä kompensoitava kustannuksia pienituloisille, Malm painottaa.

Uusia toimia päästöjen vähentämiseksi on otettava ripeästi käyttöön kaikilla sektoreilla, jotta tavoite hiilineutraaliudesta vuoteen 2035 mennessä saavutetaan. Ilmastopolitiikassa tapahtuukin paljon tänä vuonna: tulossa on muun muassa keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma, ilmasto- ja energiastrategian päivitys, maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma sekä Euroopan unionin ilmastolainsäädännön uudistaminen.

-SDP haluaa korostaa ilmastotoimien kiireellisyyden lisäksi niitä mahdollisuuksia, joita ilmastonmuutoksen torjunta luo suomalaiselle elinkeinoelämälle, teollisuudelle ja viennille. Tekemällä aktiivista ja vaikuttavaa ilmastopolitiikkaa Suomi varmistaa kilpailukykynsä ja yritystensä menestyksen tulevaisuudessa. Esimerkiksi suomalainen puhdas teollisuus on vientivaltti ja siksi myös energiapolitiikalla on iso rooli kokonaisuudessa. Toisaalta on ratkaistava ilmeisiä ristiriitoja, kuten se, että samalla kun vaaditaan teollisuuden sähköistämistä, energian hintaa halutaan nostaa käytön vähentämiseksi. Sähköistymiseen tarvitaan energiaa, joka on ympäristöystävällistä, Malm alleviivaa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Hallituksen avovankien kuntouttavaan työtoimintaan kohdistuvat säästöt uhkaavat heikentää Suomen kansallispuistoja28.3.2024 12:00:37 EET | Tiedote

Suomen kansallispuistojen kävijämäärät ovat olleet viime vuodet kasvussa. Leikkaukset avolaitosrahaan heikentäisivät Luontopalvelujen edellytyksiä ylläpitää ja kehittää suomalaisten virkistysmahdollisuuksia luonnossa. Samalla heikentyvät avovankien mahdollisuudet saada työkokemusta. Joukko SDP:n kansanedustajia on tehnyt aiheesta kirjallisen kysymyksen.

SDP:n Eskelinen ihmettelee ministeri Ranteen käsitystä avoimuudesta Länsiradan suhteen27.3.2024 13:43:53 EET | Tiedote

Ministeri Lulu Ranteen (ps) vastaus kansanedustajien jättämään kirjalliseen kysymykseen Länsiradan rakentamisesta ihmetyttää. Ministeri toteaa että hankkeen muutoksista suunnitteluratkaisuihin ja rahoitukseen keskustellaan asianomaisten kesken ja kansanedustajilla on mahdollisuus kysyä asiasta eduskunnan kyselytunnilla. Ministeri lisää, että osakassopimuksessa hankeyhtiöltä edellytetään avointa viestintää.

SDP:n Lauri Lyly: Todellisuus ja laskennalliset toiveet ristiriidassa26.3.2024 14:49:00 EET | Tiedote

Hallituksen tavoite yli 100 000 lisätyöllisestä meni viime kuussa ennätyksellisille pakkaslukemille. Orpon hallitus sai ennätysmäisen korkean työllisyysasteen perinnökseen. Koko ajan mennään vain huonompaan suuntaan. Työnhakijoita oli helmikuussa noin 290 000 ja avoimia työpaikkoja oli noin 66 000. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi yli 31 000 henkilöllä vuoden takaisesta. Kokonaisuudessaan lomautettuna on n. 46 000 työllistä. - Viimeksi lauantaina pääministeri Orpo hehkutti valtiovarainministeriön arviota, jonka mukaan hallituksen jo tekemät uudistukset tuovat Suomeen 74 000 työpaikkaa. Todellisuus ei nyt vastaa näitä laskennallisia toiveita, kertoo kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly. - Suunta työpaikoista on aivan eri kuin hallitus puheissaan toiveikkaasti todennut. Nyt pitäisi ensin neuvotellen rauhoittaa työmarkkinat ja hakea sopua niissä pöydissä. Olisi hyvä tietää, minkä hinnan Suomi joutuu maksamaan hallituksen jääräpäisyydestä. T

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye