SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Nyt ei ole perusturvan murentamisen aika

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm on huolissaan pyrkimyksistä heikentää sosiaaliturvaa ja työntekijöiden oikeuksia.

- Huomaa, että eduskuntavaalit lähestyvät, kun kokoomus ja Suomen Yrittäjät alkavat taas puhua yhdellä suulla siitä, miten työllisyyden kasvun suurimpia esteitä ovat sohvalla viihtyvät työttömät ja työntekijät, jotka haluavat pitää kiinni oikeuksistaan.

Yksi näiden tahojen keskeisistä vaatimuksista on paikallisen sopimisen lisääminen. Malm huomauttaa, että paikallisesti voi sopia nytkin, jos tahtoa vain on. Nyt kuulluissa ulostuloissa ei ole kuitenkaan kyse aidosta sopimisesta, vaan halusta lisätä työnantajan määräysoikeutta.

- Pitää muistaa, että lait ja työehtosopimukset on tehty siksi, että työntekijä on aina heikommassa asemassa. Niin kauan kuin työmarkkinoilla on koijareita, alipalkkausta ja hyväksikäyttöä, ei tätä rakennelmaa voida SDP:n mielestä purkaa.

Malm tuomitsee myös kokoomuksen ja Suomen Yrittäjien pyrkimykset lyhentää ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja heikentää sosiaaliturvaa. Viimeksi tänään kokoomus esitti SAK:n paneelissa satojen miljoonien leikkauksia sosiaaliturvaan. Kyse on laastarista, jolla ei ratkaista todellisia syitä työvoimapulan taustalla.

- Sosiaaliturvaleikkaukset eivät muutu työpaikoiksi syrjäytyneille, osatyökykyisille ja kaikille niille, jotka yrittävät työllistyä, mutta jotka eivät löydä töitä esimerkiksi puuttuvan osaamisen vuoksi. Ne vain tekevät heistä entistä köyhempiä.

SDP tavoittelee seuraavalla hallituskaudella vähintään 80 prosentin työllisyysastetta. Vastuuta tavoitteeseen pääsemisestä ei voi kuitenkaan sälyttää yksin työnhakijoiden harteille, vaan panostuksia tarvitaan kaikilta osapuolilta.

- On työnantajien vastuulla tarjota oikeita työpaikkoja, joista saa oikeaa palkkaa. Lisäksi tarvitaan yhteistyötä esimerkiksi jatkuvan oppimisen kehittämiseksi, jotta ihmiset pystyvät päivittämään osaamistaan työuransa aikana ja pysyvät mukana työmarkkinoilla.

Malm kertoo ihmettelevänsä erityisesti kokoomuksen tilannekuvaa.

- Satojen miljoonien sosiaaliturvaleikkaukset ja ansiosidonnaisen lyhentäminen ovat käsittämättömiä ehdotuksia aikana, jolloin ihmiset ovat poikkeuksellisen huolissaan toimeentulostaan ja tulevaisuus on epävarma. Suomalaiset tarvitsevat nyt vakautta ja turvaa, eivät perusturvan murentamista tällä tavalla.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n Matias Mäkynen: Palkalla on tultava toimeen30.11.2022 16:59:31 EET | Tiedote

SDP:n varapuheenjohtajan, kansanedustaja Matias Mäkysen mukaan kulunut viikko on tuonut hyvin esille, että työntekijöiden oikeudet tarvitsevat edelleen puolustajansa. - Etlan toimitusjohtaja totesi tänään, että palkalla ei tarvitse tulla toimeen, vaan liian pieniä palkkoja voidaan täydentää sosiaaliturvalla. Kokoomuksen riveistä on puolustettu tätä ajatusta, vaikka juuri eilen kokoomus itse esitti valtavia leikkauksia nimenomaan sosiaaliturvaan. Tässä on iso ristiriita, joka herättää huolta. Mäkysen mukaan vaikuttaa siltä, että ensi kevään eduskuntavaaleissa kokoomuksella on tarjota työntekijöille vain kylmää kättä. - Jos kokoomuksen viesti suomalaisille on, että kaikki kynnelle kykenevät pitää saada mukaan työelämään, mutta palkan ei tarvitse riittää elämiseen, on pakko kysyä, unohtaako puolue kokonaan tavallisen ihmisen? Vai haluaako puolue Suomeenkin työmarkkinat, jossa ihmiset joutuvat tekemään useita töitä yhtä aikaa pystyäkseen elättämään itsensä? Mäkynen muistuttaa, että myös SD

SI:n varapuheenjohtajaksi SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm ja kunniapuheenjohtajaksi Eero Heinäluoma27.11.2022 11:50:20 EET | Tiedote

Sosialistinen Internationaali (SI) kokoontui sääntömääräiseen kongressiinsa Madridissa 25.–27.11.2022. Kokousta isännöi Espanjan Sosialistipuolue PSOE ja sen puheenjohtaja, Espanjan pääministeri Pedro Sánchez. Kokouksen teema oli ”Tulevaisuus tarvitsee sosialidemokratiaa”. Madridissa SI:ssa tapahtui sukupolvenvaihdos ja Sosialistiselle Internationaalille (SI) valittiin uusi johto. SI:n puheenjohtajaksi valittiin Espanjan Pedro Sánchez (50) ja pääsihteeriksi Ghanan Benedicta Lasi (35). Benedicta Lasi on ensimmäinen nainen ja afrikkalaista jäsenpuoluetta edustava SI:n pääsihteeri. SI:n varapuheenjohtajistoon valittiin SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm. SI:n johdon jättävä Eero Heinäluoma valittiin yhdeksi SI:n kunniapuheenjohtajista. Kokouksen keskustelun pääteemat olivat ilmastonmuutoksen pysäyttäminen, oikeudenmukainen talous, tasa-arvo ja työntekijöiden oikeudet sekä rauha ja aseidenriisunta. Kokouksessa oli 60 puolueesta yli 450 delegaattia kaikilta mantereilta.

SDP:n Antton Rönnholm: Jatkuvan oppimisen järjestelmää on kehitettävä20.11.2022 13:54:25 EET | Tiedote

Jatkuvan oppimisen järjestelmää on kehitettävä, jotta pystymme nostamaan Suomen työllisyysasteen riittävän korkealle ja takaamaan jokaiselle oikeuden oman osaamisen kehittämiseen läpi työuran, sanoo SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm. - Osaavan työvoiman puute on noussut keskeiseksi kasvun esteeksi Suomessa. Ongelma ei ratkea vain työperäisellä maahanmuutolla tai nuorten koulutustasoa nostamalla, vaan myös työikäisten osaamistasoa on nostettava. Tässä jatkuva oppiminen ja aikuiskoulutus ovat keskeisessä roolissa. Jatkuva oppiminen ja työuran aikaisen osaamisen kehittäminen eivät tällä hetkellä toimi niin tehokkaasti kuin pitäisi. Nykyiseen järjestelmään liittyy paljon haasteita. Rönnholmin mukaan jatkuvalle oppimiselle tulisi luoda selkeä lainsäädäntö- ja rahoitusjärjestelmä, mikä antaa raamit kehittämiselle. Lainsäädännössä tulisi määrittää työikäiselle soveltuvat koulutukset, mahdollisuudet opintojen aikaiseen toimeentuloon sekä jatkuvan oppimisen rahoittaminen eri koulutusasteilla

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme