SDP EDUSKUNTA

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Viranomaisille riittävä rahoitus budjettiriihessä

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Poliisin ensi vuoden budjetti uhkaa jäädä jopa 40 miljoonaa euroa alijäämäiseksi, jos vajetta ei kyetä paikkaamaan syyskuun budjettiriihessä. Henkilötyövuosiksi muutettuna säästö merkitsisi vähintään 450 henkilötyövuotta. Myöskään muut sopeuttamistoimenpiteet eivät SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malmin mukaan ole sen houkuttelevampia:

- Kaakkois-Suomessa kasvussa ovat erityisesti huumausaine- ja liikennerikokset, jotka molemmat koskettavat myös nuoria. Poliisin näkyvyydellä  ja viranomaisyhteistyöllä on ollut ennalta ehkäisevä vaikutus, mutta sopeuttamistoimet tarkoittaisivat tällaisen työn vähenemistä, kun resursseja olisi keskitettävä entistä selkeämmin henkeen ja terveyteen kohdistuvien kiireellisten uhkien torjuntaan, Malm varoittaa.

Samaan hengenvetoon Malm toteaa, ettei poliisin tehtävä kuitenkaan ole toimia nuoriso- tai päihdeohjaajana, vaan tärkeää on turvata eri viranomaisten riittävät resurssit ja sitä kautta Ankkuritoiminnan kaltainen yhteistyö. Eri politiikkatoimilla raha voidaan suunnata tarkoituksenmukaisemmin.

- Esimerkiksi mopomiitit työllistävät poliisia, kun ihmiset soittavat suoraan poliisille, vaikka usein kyse olisi enemmänkin valistuksen tarpeesta. Kuntien nuorisotyöllä on tässä suuri rooli, jotta nämä tapahtumat turvataan niillä aikuisilla, jotka nuorten kanssa muutenkin työskentelevät. Huumausaineiden käytössä puolestaan on tilanne päästetty jo liian pitkälle, jos siihen ei ole puututtu ennen rankaisukierrosta. Hyvinvointialueilla on huomioitava riittävä kynnyksetön päivätoiminta päihdetyössä, Malm painottaa.

Poliisin mukaan polarisaatio ja syrjäytyminen ovat keskeisiä kansallisia haasteita: samalla kun rikosten kokonaismäärä laskee, koskettavat rikokset yhä voimakkaammin tiettyjä haavoittuvia ryhmiä, kuten moniongelmaisia nuoria.

- Waltteri Niiranen kirjoittaa osuvasti Demarinuorten blogissa, että ’’kun puhumme rikollisuudesta, tulee meidän puhua syrjäytymisestä’’. Tämän vuoksi riittävä rahoitus on tärkeää taata poliisin lisäksi myös mm. nuoriso- ja päihdetyölle, Malm vetoaa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Katja Taimela: Perhevapaauudistuksella tasa-arvoa työmarkkinoille17.9.2021 14:22:20 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Katja Taimela iloitsee perhevapaauudistuksen etenemisestä eduskuntaan ja korostaa uudistuksen merkitystä palkkatasa-arvon tavoittelussa. - Perhevapaauudistuksen ytimessä on perheiden tukeminen tavalla, joka joustaa perheiden tarpeiden mukaan. Perhevapaiden määrää lisätään ja niiden käyttämistä joustavoitetaan - jatkossa vapaita voi pitää useassa osassa ja osa-aikaisesti. Uudistuksessa on myös hyvin huomioitu perheiden monimuotoisuus. Perhevapaauudistuksen myötä edetään myös iso askel työmarkkinoiden tasa-arvossa. Nyt viestinä on, että vanhempainvapaita voidaan käyttää tasaisemmin isän ja äidin välillä. - Perhevapaauudistuksen myötä isiä kannustetaan käyttämään vanhempainvapaita ja olemaan kotona lapsen kanssa. Samalla naisten asema työmarkkinoilla parantuu, kun perhevapaat jakautuvat kahden vanhemman välillä tasaisemmin. Sukupuolten palkkaerot tulevat tätä kautta kaventumaan. - Muutos normeissa tapahtuu tämän esityksen kautta, ja sen myötä jatkossa hiljalleen muutt

Ryhmäpuheenvuoro: Puolustusselonteon lähetekeskustelu torstaina 16.9., Mika Kari16.9.2021 17:26:22 EEST | Tiedote

Tämä on vuorossaan toinen kerta, kun eduskunnalle annetaan erillinen puolustusselonteko. Edellinen ja samalla ensimmäinen yksinomaan puolustuksen asioihin syventyvä selonteko on vuodelta 2017. Puolustusselonteko valmistui ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon jälkeen, mikä on johdonmukainen ja toimiva järjestys. UTP-selonteko luo raamit puolustuspolitiikan linjauksille. Vaikka puolustuspolitiikka kytkeytyy tiiviisti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, on erillinen selonteko tarpeellinen myös tulevaisuudessa.

SDP:n Eloranta: Kliinisen tutkimuksen edellytyksiä on vahvistettava16.9.2021 13:43:30 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta avasi tänään Cancer IO –tilaisuuden kliinisistä syöpätutkimuksista Helsingin yliopiston Tiedekulmassa. Puheessaan Eloranta korosti kliinisen lääketutkimuksen merkitystä tärkeänä osana potilashoitoa, terveydenhuollon henkilökunnan osaamisen lisäämisessä, mutta myös yhteiskunnan taloudellisen hyödyn näkökulmasta. Hänen mukaansa Suomeen tarvitaan kansallinen lääketutkimuksen koordinaatioverkosto, joka rakentuu Suomeen yliopistosairaaloiden varaan, jotta kliinisen tutkimuksen edellytykset vahvistuvat. Lisäksi Eloranta peräänkuulutti tarvetta asettaa hyvinvointialuelle lakisääteinen velvoite tehdä tutkimusta. -Tiiviisti yhteen toimiva ja kohtuullisesti resursoitu yliopistosairaaloiden kliinisen tutkimuksen koordinaatioverkosto parantaisi huomattavasti kykyämme käynnistää nopeasti lääketutkimuksia ja edistäisi osaamisen siirtoa yliopistosairaaloiden välillä. Se kehittäisi myös kykyämme ottaa käyttöön tulevaisuuden yksilöllistetyn lääketieteen uusia,

SDP:n Salonen: Suomen varmistettava johtajuus arktisessa merenkulussa15.9.2021 15:07:05 EEST | Tiedote

Eduskunta on keskiviikkona 15.9. käsitellyt uudistettua Arktisen politiikan strategiaa. Strategia määrittelee Suomen keskeiset tavoitteet arktisella alueella. Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) nostaa strategiasta esiin meriliikenteeseen liittyvät kysymykset. Meriliikenne on kasvanut ja kasvaa edelleen Pohjoisella jäämerellä, kun jääolosuhteet muuttuvat ilmastonmuutoksen vuoksi. - Uudet avautuvat merireitit herättävät taloudellista kiinnostusta ja kilpailua, sekä kysyntää uusista teknologioista. Suomella on tähän kilpailuetua, sillä se on jo nyt arktisen meriteknologian kärkimaa: meriklusteristamme löytyy osaamista niin arktisiin olosuhteisiin suunnitelluista laivoista ja rakenteista, kuin vähäpäästöisistä tai päästöttömistä energiamuodoista, Salonen kertoo. Jotta arktisen strategian tavoitteet merenkulun osalta saavutetaan, Suomen on Salosen mukaan aktiivisesti vaikutettava merenkulun kansainvälisen ympäristösääntelyn kehittämiseen. Strategiassa linjatun mukaisesti jäänmurtajakalu

SDP:n Paula Werning: Jupinoista huolimatta lääkärihelikopterien sijoitus Uttiin etenee suunnitellusti14.9.2021 15:06:03 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) korostaa, että lääkärihelikopterien tukikohdan sijoittaminen Uttiin tukee ja parantaa ensihoitopalveluiden kattavuutta. Tosiasia on yksinkertaisesti se, että aiemmin tehdyt päätökset sijoituspaikasta perustuvat perusteellisiin selvityksiin ja palveluiden yhdenvertaiseen saatavuuteen. HUSin selvityksen mukaan saatavuusalueitten vertailussa toisiinsa Utin 100 kilometrin alueella voidaan tavoittaa päälle 600 000 asukasta ja 150 kilometrin säteellä jopa lähes 2 200 000 asukasta. Lappeenrannan kattavuusalueet ovat vastaavasti vajaat 400 000 ja vajaat 700 000. Sosiaali- ja terveysministeriön selvitysten mukaan Kouvolan Uttiin sijoittuva tukikohta voi lisäksi tarvittaessa hoitaa myös Helsinki-Vantaan tukikohdan tehtäviä. Tästä on hyötyä esimerkiksi silloin, jos samaan aikaan tulee useita hälytyksiä. -Tarkastelen tätä asiaa nimenomaan ensihoitopalvelujen saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta, en Kymenlaakson tai Etelä-Karjalan kisailun näkökulmas

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme