SDP EDUSKUNTA

SDP:n Viitanen iloitsee: ”Lex Harakka” puuttuu pöytälaatikkoyhtiöiden avulla tapahtuvaan verovälttelyyn

Jaa
SDP:n kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja Pia Viitanen tervehtii ilolla hallituksen esitystä holdingyhtiöiden verovelvollisuuden laajentamisesta. Valtioneuvosto on tänään yleisistunnossaan antanut eduskunnalle esityksen, jonka perusteella ulkomaille rekisteröityjä yhtiöitä voitaisiin verottaa kaikista tuloistaan Suomessa, jos niitä tosiasiallisesti johdetaan täältä.

– On hienoa, että Marinin hallitus tarttuu toimeen veropohjan tiivistämiseksi ja aggressiivisen verosuunnittelun torjumiseksi. Esityksellä siirrytään kohti nykyaikaa ja kansainvälisiä käytäntöjä, kun yhteisöjen verovelvollisuus perustuu jatkossa siihen, missä niiden toimintaa oikeasti harjoitetaan, eikä siihen, missä yhteisö on näennäisesti rekisteröity. Tämä on välttämätöntä, sillä nykyään verkosta saa muutamalla klikkauksella ja satasella pöytälaatikkoyhtiön vaikkapa Virosta ilman, että maahan astuu jalallakaan, Viitanen toteaa.

Viitanen muistuttaa, että koronakriisistä toipumisen jälkeen julkista taloutta tulee vahvistaa nimenomaan tiivistämällä veropohjaa ja kohdentamalla verot oikeudenmukaisesti. Hallituksen esityksellä estetään verovälttelyä pöytälaatikkoyhtiöillä ja turvataan Suomen laajaa veropohjaa.

– Ei ole reilua, että voittoa tekevät yritykset ja sijoittajat voivat vältellä verojen maksua verokeitaissa, kun tavalliset yritykset ja kansalaiset maksavat veronsa tuloistaan yhteisten sääntöjen mukaisesti. Hallituksen esitystä voisi kutsua Lex Harakaksi, sillä Timo Harakka teki asiasta lakialoitteen jo vuonna 2018, jonka itsekin tuolloin allekirjoitin. Kertoo hyvää suomalaisen kansanvallan tilasta, että kansanedustajan lakialoitteet voivat yhä johtaa muutokseen lainsäädännössä näinkin nopealla aikataululla, Viitanen päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Marttinen, katso peiliin!19.4.2024 21:27:18 EEST | Tiedote

Tuoreessa Ilta-Sanomien haastattelussa Matias Marttinen kritisoi Antti Lindtmanin oikeudenmukaisempaa vaihtoehtoa julkisen talouden sopeuttamisesta. SDP:n kansanedustaja Joona Räsäsen mukaan Matias Marttisen kommentit SDP:n suuntaan ovat hupaisia. Varsinkin kun nykyisen hallituksen aikana valtion velkaantuminen ei ole vähentynyt, vaan päinvastoin kiihtynyt viime vaalikauteen verrattuna. Ennen vaaleja annetut lupaukset velkaantumisen lopettamisesta ovat osoittautuneet pelkiksi tyhjiksi sanoiksi.

SDP:n Lotta Hamari: Hallitus rapauttaa tutkimusperusteista yhteiskunnallista päätöksentekoa19.4.2024 14:46:28 EEST | Tiedote

Poliittisen päätöksenteon ja päätösten valmistelun tulisi aina perustua parhaaseen saatavilla olevaan tutkittuun tietoon. Nyt hallitus rapauttaa aiemmin otettuja askelia tutkimusperusteisen päätöksenteon vahvistamiseksi yhteiskunnallisesti tärkeissä asioissa. On hälyttävää, että hallitus tekee toimia, joilla vähennetään tutkitun tiedon roolia päätöksenteossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye