SDP EDUSKUNTA

SDP:n Viitanen: Tarkastusvaliokunnalta hyvät eväät asuntopolitiikan tulevaisuuden suunnaksi

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Kansanedustaja, ex-asuntoministeri Pia Viitasen (sd.) mielestä tarkastusvaliokunnan tiistaina julkistama mietintö asuntopolitiikan suuntaviivoista antaa hyvät eväät tulevaisuuden linjauksille. 

- Valiokunta vaatii pitkäjänteistä yli hallituskausien ulottuvaa 8 vuoden ohjelmaa asuntopolitiikan keskeisistä tavoitteista ja toimista. Suunnitelmallinen, pitkäjänteinen ote mahdollistaa tehokkaammat toimet asumisen kustannusten nousun hillitsemiseksi ja riittävän, monipuolisen asuntotuotannon turvaamisen.

Viitanen on tyytyväinen, että valiokunta kiinnittää vahvasti huomiota lähiöiden kehittämiseen ja niiden eriytymisen ehkäisyyn. Valiokunnan mielestä osana 8 vuoden ohjelmaa on laadittava yli hallinnonrajojen ulottuva asuinalueiden kehittämisohjelma, jolla turvataan pitkäjänteisesti asumisen ja palveluiden hyvä taso ja vahvistetaan asuinalueiden elinvoimaisuutta.

- Iloitsen tästä linjauksesta. Lähiöissä on 1,5 miljoonan ihmisen koti, ja on tärkeää, että niiden myönteistä kehitystä edistetään. Kuten valiokunta toteaa, toimia tarvitaan monella hallinnonalalla. On huolehdittava monipuolisesta rakentamisesta sekä edistettävä peruskorjausikään tulleen asuntokannan kunnostamista. Poikkihallinnollisesti on edistettävä lähipalvelujen, hyvien koulujen sekä matalan kynnyksen sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuutta, ulkoilu- ja harrastusmahdollisuuksia sekä huolehditava turvallisuudesta ja yhteisöllisyyden vahvistamisesta alueilla.

Valiokunnan linjauksen mukaan valtion tukemaa kohtuuhintaista asuntorakentamista tarvitaan edelleen ja sitä lisätään pääkaupunkiseudulla sekä kasvavilla seuduilla. Tähän käytettävien tukien on oltava tehokkaita ja uusiakin muotoja voidaan etsiä. Samoin mm. MAL- sopimusten sitovuuden parantaminen, keston pidentäminen ja käytön laajentaminen kuuluvat valiokunnan suosituksiin.

- Erittäin merkittävänä kannanottona pidän esitettyä lausumaa, jonka mukaan Valtion asuntorahasto tulee säilyttää itsenäisenä ja rahaston varallisuuden käyttö tulee suunnata asumiseen. Rahastolle on hyvissä ajoin mietittävä myös uusia tulonlähteitä.

- Tämä on tärkeä kannanotto ajassa, jolloin aika ajoin tehdään esityksiä siitä, että rahaston varallisuus siirrettäisiin osaksi valtion budjettia, mikä tarkoittaisi, että ihmisten kohtuuhintaisten kotien rakentamiseen tarkoitetut varat valuisivat budjetin yleiskatteeksi. On hyvä, että valiokunta nyt linjaa, että rahastoa tarvitaan tulevaisuudessakin, jotta ihmisille voidaan rakentaa kohtuuhintaisia koteja.

Valiokunta kiinnittää huomiota myös tasapainoiseen aluekehitykseen ja edellyttää, että elinkeino-, alue- ja koulutuspolitiikalla edistetään maan tasapainoista kehitystä. 

- On tärkeää, ettei valtio omilla toimillaan edistä epätasapainoista kehitystä. Esimerkiksi opettajakoulutuksen siirrolla pois Savonlinnasta oli erittäin negatiiviset vaikutukset myös alueen asuntomarkkinoille.

Viitanen pitää myönteisenä, että tarkastusvaliokunta edelleen ottaa tiukasti kantaa rakentamisen laadun puolesta ja kiinnittää vahvaa huomiota sisäilma- ja homeongelmiin.

- Valiokunnalla on tässä kunniakas perinne; se on nostanut ongelman esille jo kauan sitten, laatinut joukon toimia ongelmien ratkaisemiseksi ja seurannut asiaa vuosittain. On tarpeellista, että valiokunta jälleen edellyttää, että rakentamisen laatua parannetaan selkeästi ja kiinnittää huomiota mm. rakentamisen vastuukysymyksiin ja valvontaan sekä ns. hometaloloukkuun jääneiden ihmisten tukemiseen ja neuvontaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Marttinen, katso peiliin!19.4.2024 21:27:18 EEST | Tiedote

Tuoreessa Ilta-Sanomien haastattelussa Matias Marttinen kritisoi Antti Lindtmanin oikeudenmukaisempaa vaihtoehtoa julkisen talouden sopeuttamisesta. SDP:n kansanedustaja Joona Räsäsen mukaan Matias Marttisen kommentit SDP:n suuntaan ovat hupaisia. Varsinkin kun nykyisen hallituksen aikana valtion velkaantuminen ei ole vähentynyt, vaan päinvastoin kiihtynyt viime vaalikauteen verrattuna. Ennen vaaleja annetut lupaukset velkaantumisen lopettamisesta ovat osoittautuneet pelkiksi tyhjiksi sanoiksi.

SDP:n Lotta Hamari: Hallitus rapauttaa tutkimusperusteista yhteiskunnallista päätöksentekoa19.4.2024 14:46:28 EEST | Tiedote

Poliittisen päätöksenteon ja päätösten valmistelun tulisi aina perustua parhaaseen saatavilla olevaan tutkittuun tietoon. Nyt hallitus rapauttaa aiemmin otettuja askelia tutkimusperusteisen päätöksenteon vahvistamiseksi yhteiskunnallisesti tärkeissä asioissa. On hälyttävää, että hallitus tekee toimia, joilla vähennetään tutkitun tiedon roolia päätöksenteossa.

SDP:n Helsingin valtuustoryhmän esitys budjettineuvotteluihin: Helsingin turvattava maksuttomat oppimateriaalit myös jatkossa19.4.2024 13:26:39 EEST | Tiedote

Tiistaina päättyneen hallituksen kehysriihen yhteydessä esitetyt säästötoimenpiteet osuvat myös koulutukseen. SDP:n valtuustoryhmä Helsingissä on erityisen huolissaan hallituksen päätöksestä rajoittaa toisen asteen maksuttomuutta ja vaatii, että Helsingin kaupunki kompensoi omilla toimillaan kehysriihen koulutusleikkauksia helsinkiläisten nuorten tasavertaisuuden varmistamiseksi.

Ville Skinnari (SDP) i Sverige: Tillväxten är nordisk - Kommer huvudstäderna att höra regionernas röster, kommer EU att göra det?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Riksdagsledamot Ville Skinnari talade idag på Järnvägsforum Norr 2024 -evenemanget i Sundsvall om behovet av ett koordinerat arbete kring totalsäkerhet, logistiska lösningar och en nordisk plattform för att möjliggöra den gröna omställningen. I evenemanget deltog representanter från de svenska, finska och norska regeringarna, samt parlamentariker och näringslivet i de nordiska länderna.

SDP:n Ville Skinnari Ruotsissa: Kasvu on pohjoisessa - Kuulevatko pääkaupungit alueiden ääntä, kuuleeko EU?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Ville Skinnari puhui tänään Järnvägsforum Norr 2024 -tapahtumassa Sundsvallissa kokonaisturvallisuuteen sekä logistisiin ratkaisuihin liittyvästä koordinoidun yhteistyön tarpeesta sekä tarpeesta pohjoismaiselle foorumille vihreän siirtymän mahdollistamiseksi. Tilaisuuteen osallistui Ruotsin, Suomen ja Norjan hallitusten ja Pohjoismaiden parlamenttien ja elinkeinoelämän edustajia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye