Alko Oy

Seinäjoen Ideaparkiin avataan odotettu Alkon myymälä

Jaa
Seinäjoki saa 14. lokakuuta neljännen Alko-myymälänsä. Asiakkaat ovat toivoneet Alkoa erityisesti Ideaparkin kauppakeskusympäristöön, jossa ruoka- ja juomaostoksien yhdistäminen onnistuu samalla asiointireissulla. Myymälän valikoimassa on mukavasti tilaa asiakkaiden toiveille.

”Myymälät tehdään asiakkaita varten. Olemme saaneet paljon kyselyjä siitä, miksi Seinäjoen Ideaparkissa ei ole Alkoa. Nyt vastaamme asiakkaiden toiveisiin uudella myymälällä, jossa asiointi on helppoa muissa liikkeissä asioinnin lomassa”, kertoo palvelujohtaja Kimmo Mäkelä.

Valikoimaa täydennetään asiakkaiden toiveilla

160-neliöisen myymälän valikoimaan tulee noin 830 tuotetta. Kaikki tuoteryhmät ovat myymälässä vahvasti edustettuina, paikallisväriä unohtamatta.

”Myymälässä korostuvat laadukkaat oluet ja pidämmekin valikoimassa mahdollisimman paljon paikallisia oluita. Myymälä on myös viinipainotteinen – toivomme, että asiakkaat tulevat rohkeasti kysymään neuvoa juomavalintoihin ja etsimään sopivia ruoka- ja juomamakupareja”, palvelupäällikkö Ninna Koivunen sanoo.

Myymälän valikoimaan jätetään tilaa asiakkaiden toiveille siitä, mitä he toivoisivat hyllyiltä löytävänsä.

”Tavoitteemme on tietysti, että asiakkaat löytävät Ideaparkin myymälästä niitä tuotteita, joita he tulevat sieltä ostamaan. Toivomme reilusti asiakastoiveita, joita otamme huomioon täydentäessämme valikoimaa kaikissa Seinäjoen myymälöissä. Toiveen voi kertoa suoraan myymälään tai jättää Alkotoiveen osoitteessa alkotoive.fi. Koko Alkon 11 000 tuotteen valikoima on saatavilla verkkokaupastamme.”

Kimmo Mäkelä kertoo, että uudessa myymälässä palvelee Alkon Seinäjoen myymälöistä tuttuja myyjiä. He lupaavat auttaa haastavimpienkin makuparien löytämisessä.

”Ideaparkin myymälässä on vastassa tuttuja ja osaavia myyjiä Seinäjoelta. Heiltä saa täsmävinkit vaikkapa paikallisten erikoisuuksien, pinaattilettujen ja jauhelihakastikkeen tai kropsujen, kanssa nautittaviksi juomiksi.”

Vihreät valinnat vahvasti edustettuina myös Ideaparkissa

Alkon asiakkaita kiinnostavat Vihreän valinnan tuotteet, jotka kertovat tuottajan sitoutumisesta ympäristötyöhön ja kestävään kehitykseen. Kuluttajat kiinnittävät juomavalinnoissaan yhä enemmän huomiota ympäristöystävällisyyteen ja vastuullisuuteen. Vihreän valinnan tuotteet on helppo löytää Alkoista, sillä ne on merkitty hyllynreunojen hintalappuihin Vihreä valinta -symboleilla.

Lisätiedot:

Palvelujohtaja Kimmo Mäkelä 020 711 6401, kimmo.makela@alko.fi
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi

 

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Alko Oy
Arkadiankatu 2
00101 Helsinki

020 711 11http://www.alko.fi

Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva noin 11 000 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 366 myymälää, yli 130 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuonna 2020 Alkon liikevaihto oli 1,3 miljardia euroa ja asiakaskäyntejä reilut 57 miljoonaa.

Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alko Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye