Suomen Punainen Risti SPRSuomen Punainen Risti SPRSuomen Punainen Risti SPR

Sekasin-chat ja Discord tavoittivat ennätysmäärän tukea tarvitsevia nuoria

Jaa
Valtakunnallisen nuorille suunnatun Sekasin-chatin kolmas toimintavuosi jatkui aikaisempien vuosien tapaan hyvin ruuhkaisena. Vuonna 2019 chattiin tuli yhteensä 136 000 yhteydenottoa. Nuorten kanssa käytyjä keskusteluja kertyi lähes 21 000 kappaletta.
Kuva: Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti
Kuva: Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti

”Sekasin-chattiin hakeudutaan monenlaisista syistä, mutta noin puolet Sekasin-chatin käyttäjistä etsii apua ahdistuneisuuteen”, kertoo MIELI Suomen Mielenterveys ry:n verkkokriisityön päällikkö Satu Sutelainen.

Ahdistuksen lisäksi keskusteluissa käsiteltiin muun muassa ihmissuhteisiin liittyviä huolia, itsetuhoisuutta ja yksinäisyyttä. Sekasin-chatin periaatteena on, että nuoret tulevat aidosti kuulluiksi ja kohdatuiksi, painoi mieltä mikä tahansa asia. Chatin vetovoimaisuus näyttäisi perustuvan anonymiteetin, laajojen aukioloaikojen ja helposti saavutettavan avun lisäksi siihen, että nuoria kohtaamassa ovat turvalliset aikuiset.

Sekasin-chatin päivystävien auttajien määrä ei nykyisellään riitä kattamaan nuorten avuntarvetta. Jonot venyivät vuonna 2019 keskimäärin jopa yli tunnin mittaisiksi. Nuoret jaksavat odottaa jonoista huolimatta, sillä nuorilta kerätyn palautteen perusteella kohtaamiset koetaan aidosti merkityksellisiksi.

”Jotta yksikään nuori ei jäisi pahan olonsa kanssa yksin, kutsumme Sekasin-chatin toimintaan mukaan uusia nuorten kanssa toimivia tahoja laajentamaan auttajajoukkoamme”, sanoo Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalotoiminnan johtaja Leena Suurpää.

Sekasin Discordissa yli 25 000 kävijää

Perinteisin keinoin vaikeasti tavoitettavia, syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia nuoria tavoitettiin myös Sekasin Gaming toiminnan kautta nuorten auttamismuotoja mullistavalla tavalla. Sekasin Gaming on Discordissa toimiva Suomen suurin ammatillisesti moderoitu verkkonuorisotila ja -yhteisö. Serveri tarjoaa mahdollisuuden keskustella puhe- ja tekstikanavilla lähes 12 000 muun suomalaisen nuoren kanssa anonyymisti.

Vuonna 2019 serverillä kävi kokonaisuudessaan arviolta noin 25 000 nuorta ja jäsenten välisiä viestejä serverillä vaihdettiin yli 2 miljoonaa. Tämän lisäksi nuoret viestivät auttajien ja toistensa kanssa yksityisviesteillä. Kirjoitettujen viestien lisäksi puheminuutteja kertyi vuoden aikana 3,5 miljoonaa. 

”Suuret viesti- ja puhelumäärät osoittavat, että yhteisöllisyyteen perustuva verkkopohjainen auttaminen tavoittaa niitä nuoria, joita perinteiset auttamiskanavat ja toimintamuodot eivät tavoita. Moni näistä nuorista ei ole hakeutunut muiden palveluiden piiriin eikä koe kasvokkaisia tai puhelinpalveluja omakseen”, toteaa verkkokriisityön päällikkö Satu SutelainenMIELI ry:stä. 

Sekasin Discordin serverillä nuoret keskustelevat samoista teemoista kuin Sekasin-chatissa: mielenterveydestä, ihmissuhteista, seksuaalisuudesta ja päihteistä. Myös pelaamiseen liittyvät teemat ovat suosittuja. Keskustelun lisäksi nuorten kanssa pelataan muun muassa suosittuja Minecraft- ja Overwatch-videopelejä.

”Vakavien ja helposti leimaavienkin teemojen tuominen osaksi nuorten arkielämää näyttäisi madaltavan kynnystä keskusteluun osallistumiselle. Myös anonymiteetti tarjoaa mahdollisuuden hakea apua ja tukea, joka muuten jäisi hakematta. Yksinäisyyden ollessa yksi aikamme viheliäimmistä ongelmista, yhteisö, jossa kukin saa kokea tulevansa nähdyksi, kuulluksi, pidetyksi ja arvostetuksi, on mielenterveyden ongelmia ehkäisevä tekijä”, painottaa Sekasin Gamingin tiimipäällikkö Joosua Valkonen MIELI ry:stä. 

Sekasin Gaming tiimin ylläpitämä Discord-serveri on alansa edelläkävijä. Serverin 24/7 -aukiolo auttaa saavuttamaan nuoria, joita vain virka-aikoihin avoinna olevat palvelut tavoittavat heikosti. Muita yhtä laajasti toimivia verkkotyön muotoja ei ole. Sekasin Discord toimii Me-säätiön tuella vuoden 2020 loppuun saakka.

”Näin merkittävästi käyntiin lähtenyt toimintamuoto tarvitsee jatkorahoitusta ja vakautta, jotta voimme tavoittaa jatkossa yhä enemmän syrjäytymisvaarassa olevia nuoria”, kommentoi Satu Sutelainen.

 Sekasin-chat tarjoaa nuorille anonyymia matalan kynnyksen keskusteluapua erilaisissa elämäntilanteissa. Chat on auki vuoden jokaisena päivänä - myös iltaisin, jolloin useimmat muut avuntarjoajat ovat kiinni. Nuorten kanssa Sekasin-chatissa keskustelevat koulutetut vapaaehtoiset sekä ammattilaiset. Sekasin-chat on useiden järjestöjen yhteistyössä toteuttama ja sen koordinoinnista vastaavat MIELI Suomen Mielenterveys ry ja Punainen Risti. Toimintaa rahoittaa STEA ja Me-säätiö. Työtä tuetaan myös lahjoituksin.

Sekasin Gaming on Discordissa toimiva Suomen suurin ammatillisesti moderoitu verkkonuorisotila ja -yhteisö. Serveri tarjoaa mahdollisuuden keskustella puhe- ja tekstikanavilla lähes 12 000 muun suomalaisen nuoren kanssa anonyymisti. Keskustelun turvallisuus varmistetaan 24/7 tapahtuvalla moderoinnilla. Vertaisten lisäksi serverillä toimii säännöllisesti eri alojen ammattilaisia nuorten tukena. Toimintaa rahoittaa Me-säätiö. Työtä tuetaan myös lahjoituksin.

Lisätietoja:

Satu Sutelainen, verkkokriisityön päällikkö , MIELI Suomen Mielenterveys ry, p. 040 840 6681, etunimi.sukunimi@mieli.fi

Joosua Valkonen, tiimipäällikkö Sekasin Gaming, MIELI Suomen Mielenterveys ry, p. 040 681 3032, etunimi.sukunimi@mieli.fi

Leena Suurpää, Nuorten turvatalotoiminnan johtaja, Suomen Punainen Risti, p. 050 543 8251, etunimi.sukunimi@punainenristi.fi

Avainsanat

Kuvat

Kuva: Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti
Kuva: Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti
Lataa
Kuva: Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti
Kuva: Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Punainen Risti SPR
Suomen Punainen Risti SPR
Tehtaankatu 1 a
00140 HELSINKI

https://www.punainenristi.fi/

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.

Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.

Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.

 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye