Selvitys: Yrityksillä on paljon petrattavaa ihmisoikeusvastuussa

Suomessa yrityksillä on runsaasti aikeita kunnioittaa ihmisoikeuksia, mutta käytännön toimet ovat vielä alkuvaiheessa. Esimerkiksi elämiseen riittäviin palkkoihin toimitusketjuissa ilmoitti FIBSin ja Reilu kauppa ry:n tuoreessa selvityksessä sitoutuneensa 11 yritystä 32:sta, mutta konkreettisista tavoitteista ja aikatauluista riittävien palkkojen edistämiseksi kertoi vain kaksi yritystä.
Muutamat edelläkävijät näyttävät suuntaa, mutta monet yritykset vasta opettelevat ihmisoikeusvaikutuksista huolehtimista. Ihmisoikeustyön petraamisella on kiire, sillä osassa Euroopan maista laki edellyttää jo yrityksiltä ihmisoikeuksiin ja ympäristöön liittyvää huolellisuutta ja lisävaatimuksia tulee, kun EU:n yritysvastuudirektiivi valmistuu.
”Lakivaatimukset heijastuvat arvoketjuihin, joissa suomalaisyritykset ovat mukana. Yritysten kannattaa panostaa ihmisoikeustyöhön ja -osaamiseen nyt, ettei kilpailumahdollisuuksia osana kansainvälisiä toimitusketjuja menetetä”, FIBSin yritysvastuuasiantuntija Greta Andersson sanoo.
Kohti pitkäjänteistä yhteistyötä ja vuoropuhelua
Osassa suomalaisyrityksistä jo pelkkä EU-yritysvastuulakien valmistelu on terästänyt ja systematisoinut ihmisoikeustyötä. Moni yritys myös odottaa, että tuleva sääntely helpottaa ihmisoikeusriskien hallintaa arvoketjuissa. Lain odotetaan lisäävän huolellisuusvelvoitteen täyttävien yritysten määrää, mikä parantaa tiedonsaantia ja toimenpiteisiin tarttumista.
Suurimmalla osalla yrityksistä on haasteita tunnistaa toimintansa ihmisoikeusvaikutuksia toimitusketjuissaan. Yritykset kertoivat käyttävänsä riskinhallinnan työkaluina lähinnä toimintatapaohjeistuksia ja auditointeja.
”Tästä tulisi pyrkiä kohti pitkäjänteistä yhteistyötä ja aitoa vuoropuhelua haavoittuvassa asemassa olevien työntekijöiden ja yhteisöjen kanssa. Pelkkä vaatimusten asettaminen ei riitä korjaamaan ongelmia, vaan yritysten tulee investoida aikaa ja rahaakin kestävien olosuhteiden varmistamiseen toimitusketjuissa”, sanoo Reilu kauppa ry:n vastuullisuusjohtaja Josetta Nousjoki.
Lisääntyvän sääntelyn rinnalle yritykset tarvitsevat julkista tukea. Selvityksessä ne kertoivat toivovansa viranomaisilta ennen kaikkea selkeää ohjeistusta, koulutusta ja työkaluja ihmisoikeusvastuusta huolehtimiseen. Yritykset toivovat myös, että Suomi neuvoisi ihmisoikeusvastuuasioissa niiden maiden hallituksia, joista yritykset tekevät hankintoja.
Yritysten ihmisoikeustyön selvityksessä tutkittiin, miten yritykset hallitsevat toimintansa ihmisoikeusvaikutuksia, mitkä ovat ihmisoikeustyön haasteet, työkalut ja kumppanit ja millaisia tukitarpeita yrityksillä on. Tammi–maaliskuussa toteutettuun sähköiseen kyselyyn vastasi 32 suurta ja keskisuurta yritystä eri toimialoilta. Lisäksi 10 yritystä haastateltiin. Kysely lähetettiin 250:lle Suomessa toimivalle yritykselle.
Selvitys on luettavissa kokonaisuudessaan Reilu kauppa ry:n verkkosivulla ti 18.4. jolloin tulokset julkaistaan kello 9 alkavassa tilaisuudessa Sofia Helsingissä. Reilun kaupan ja FIBSin lisäksi tilaisuudessa puhuvat Liisa Huhtala työ- ja elinkeinoministeriöstä, Linda Piirto ulkoministeriöstä, Susan Villa Ihmisoikeuskeskuksesta, Natalia Ollus HEUNIsta sekä yritysten asiantuntijat. Tilaisuuteen voi ilmoittautua: josetta.nousjoki@fairtrade.fi
Lisätietoa:
Josetta Nousjoki, vastuullisuusjohtaja, Reilu kauppa, puh. 040 5774773, josetta.nousjoki@fairtrade.fi
Greta Andersson, yritysvastuuasiantuntija, FIBS, puh. 0500 515 115, greta.andersson@fibsry.fi
FIBS on Pohjoismaiden suurin yritysvastuuverkosto, kestävän liiketoiminnan vauhdittaja ja yritysten asiantuntijuuden kehittäjä. FIBS tarjoaa jäsenilleen tukea ihmisoikeuskysymyksissä, mm. webinaareja ja työpajoja eri ihmisoikeusteemoista ja niihin liittyvistä raportointivaatimuksista. www.fibsry.fi
Reilu kauppa ry edistää reilua kauppaa Suomessa ja Baltian maissa, lisensoi Reilun kaupan merkkiä, osallistuu yritysvastuuta koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, tarjoaa yrityksille palveluja ihmisoikeus- ja ympäristövastuusta huolehtimiseen ja toteuttaa viljelijöitä ja työntekijöitä tukevia hankkeita Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. www.reilukauppa.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Josetta NousjokiVastuullisuusjohtajaReilu kauppa ry.
Puh:040 577 4773josetta.nousjoki@fairtrade.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Reilu kauppa ry edistää Reilua kauppaa Suomessa ja Baltian maissa, lisensoi Reilun kaupan merkkiä, osallistuu yritysvastuuta koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja toteuttaa Reilun kaupan viljelijöitä ja työntekijöitä tukevia hankkeita Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.
Reilu kauppa ry on osa kansainvälistä verkostoa, johon kuuluu Aasian, Afrikan sekä Latinalaisen Amerikan tuottajaverkostot, ympäri maailman toimivia Reilun kaupan järjestöjä ja kattojärjestö Fairtrade International Saksassa. Reilun kaupan tuotteita viljellään 75 maassa ja myydään yli 140 maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Reilu kauppa ry
Suomalaiset maailman ahkerimpia Reilun kaupan kukkien ostajia13.2.2023 11:00:00 EET | Tiedote
Suomalaisten ystävänpäivän ruusuostot parantavat toimeentuloa Keniassa ja Etiopiassa. Tuoreen tutkimuksen mukaan Reilun kaupan kukkatilojen työntekijöillä on tavallisiin kukkatiloihin verrattuna korkeammat palkat ja paremmat työolot, ja he ovat tietoisempia työntekijöiden oikeuksista ja tasa-arvosta.
Kahvintuotannon riskit ja ratkaisut nyt kartalla25.1.2023 11:02:00 EET | Tiedote
Reilu kauppa julkaisee viljelijöiden kanssa kehitetyn monipuolisen karttatyökalun, joka auttaa eri tuotteiden ihmisoikeus- ja ympäristöriskien tunnistamisessa ja hallinnassa.
Vastuullisuus ei saa jäädä hintojen nousun jalkoihin4.10.2022 07:31:00 EEST | Tiedote
Vastuulliset valinnat ovat tärkeitä silloinkin, kun hinnat nousevat. Reilu kauppa ry muistuttaa, että globaalit kriisit iskevät kaikista kovimmin jo entuudestaan haavoittuvassa asemassa oleviin köyhien maiden ruokatuottajiin.
Reilu kauppa on sertifiointijärjestelmien vertailussa ykkönen22.6.2022 07:00:00 EEST | Tiedote
Finnwatchin tällä viikolla julkaisemassa raportissa nousee esille Reilun kaupan edelläkävijyys. Vertailun ainoana sertifiointijärjestelmänä Reilu kauppa on käynnistänyt oman ihmisoikeuksia koskevan huolellisuusvelvoiteprosessinsa. Oikeudenhaltijoiden omistajuus ja ammattiliittojen vahva osallisuus tekevät järjestelmästä erityisen.
Suomessa myydyistä ruusuista 86 prosenttia on reilusti tuotettuja18.5.2022 14:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset ostivat vuoden 2021 aikana lähes 50 miljoonaa Reilun kaupan ruusua. Tullitilastojen mukaan se on 86 % tuontiruusujen markkinaosuudesta. Reilu kauppa ry:n vuosiraportti 2021 kertoo kukkien ja puuvillan olleen viime vuoden myynnin piristäjiä. Puuvillan käyttö lisääntyi erityisesti työvaatepuolella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme