Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Senioripäivänä 13.2. opastus susiaiheisten muotokuvien maailmaan ja huumoripitoinen lyhytelokuva 87-vuotiaan Hilkan hiusongelmista

Jaa
Senioripäivänä 13.2. Kimmo Pyykkö -taidemuseo tarjoaa monipuolista ohjelmaa senioreille. Iltapäivä alkaa kuvataiteilija Samuli Heimosen Monesta yksi -näyttelyn opastuksella, jota seuraa lyhytelokuvanäytös ja keskustelutilaisuus Kangasala-talon salissa. Anne Välinoron ohjaama ja käsikirjoittama Karvan verran -lyhytelokuva kertoo ohjaajan 87-vuotiaasta äidistä Hilkasta ja hänen hiusongelmistaan.
Elokuvan päähenkilö Hilkka nelivuotiaana naapurin Martta-morsiamen kanssa. Kuva Anne Välinoro.
Elokuvan päähenkilö Hilkka nelivuotiaana naapurin Martta-morsiamen kanssa. Kuva Anne Välinoro.

Opastus Samuli Heimosen näyttelyyn

Kello 13 alkavalla näyttelykierroksella tutustutaan kuvataiteilija Samuli Heimosen vastikään Kimmo Pyykkö -taidemuseossa avautuneeseen näyttelyyn Monesta yksi. Näyttelyssä on kaksi teemaa. Susimuotokuviensa kautta Heimonen pohtii susien ihmisissä herättämiä ristiriitaisiakin mielikuvia. Toinen teemoista liittyy mosaiikkimaiseen maalaustapaan, josta Heimonen on innostunut viimeisen vuoden aikana. Opastus kestää 40 minuuttia. Senioripäivänä pääsymaksu taidemuseoon senioreilta vain 2 €. Opastus kuuluu pääsymaksun hintaan.

Karvan verran -lyhytelokuvanäytös ja tarinatuokio elokuvan herättämistä ajatuksista

Lyhytelokuva Karvan verran esitetään Kangasala-talon salissa senioripäivänä 13.2. klo 14. Elokuva kertoo Suistamon Alatun kylässä syntyneestä 87-vuotiaasta Hilkasta, joka kutsuu itseään ”tappurapääksi”. Hiukset ovat poikkeuksellisen karkeat, kiharat ja niitä on vielä ikääntyneenäkin liikaa.

– Elokuvassa käydään läpi naisten ulkonäköpaineita, jotka eivät tunnu vanhetessakaan katoavan mihinkään. Meillä jokaisella on jokin erityispiirre, joka haastaa meidät. Ikääntyessään ulkoinen eheys ei menetä merkitystään, toteaa elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Anne Välinoro.

Elokuvassa on huumoria, arkista puuhailua saunomisineen, mökkeilyineen ja leipomisineen. Hilkan hiusongelmakin ratkeaa siinä omalla, yllättävällä tavalla. Samalla käydään läpi hiuskokemuksia kolmessa polvessa.

Elokuva on kuvattu Kerimäellä, Iisalmessa ja Tampereella ja saanut ensi-iltansa syksyllä 2018. Vastaanotto on ollut ilahtunutta. Ohjaaja-käsikirjoittaja Välinoro on kiertänyt elokuvan kanssa ympäri Suomea ja keskusteluttanut ihmisiä aiheen tiimoilta. Välinoro ottaa elokuvallaan kantaa myös ikäihmisten hyvinvointiin.

– Haluan viedä elokuvaa erityisesti heille, joiden on vaikea itse päästä kulttuuripalveluiden pariin, kuten palvelutalojen ja hoivakotien asukkaille, pohtii Anne Välinoro.

Elokuvan jälkeen on mahdollista Anne Välinoron johdolla jäädä keskustelemaan siitä, mikä itse kussakin meissä on parasta, erityistä ja mieleen jäävää – ja huomaammeko sen itse.

Anne Välinoro on tehnyt pitkän uran Aamulehden kulttuuritoimituksessa. Sen lisäksi hän on ohjannut toistakymmentä ammattiteatteriesitystä yhdessä Jyrki Tammisen kanssa.

Elokuva ja sitä seuraava keskustelutilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.
Elokuvan kesto on 20 minuuttia. Elokuva tarinatuokioineen kestää 1 h.

MEDIALLE
Toivotamme toimittajat tervetulleiksi elokuvaan ja tarinatuokioon.
Tarinatuokiosta saa varmasti hyviä yleisökommentteja myös lehtijuttuihin.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja
Johanna Kangas
Tiedottaja
Kimmo Pyykkö -taidemuseo
johanna.kangas @ kangasala-talo.fi
040 773 0196


Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Kangasala-talo, Kuohunharjuntie 6
36200 Kangasala
kimmopyykkotaidemuseo.fi
Avoinna ti–ke 11–17, to 11–19, pe–la 11–17, su 11–15
Sisäänpääsy 6/4 € tai Museokortti, Alle 18-vuotiaat maksutta.

Kuvat

Elokuvan päähenkilö Hilkka nelivuotiaana naapurin Martta-morsiamen kanssa. Kuva Anne Välinoro.
Elokuvan päähenkilö Hilkka nelivuotiaana naapurin Martta-morsiamen kanssa. Kuva Anne Välinoro.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Kuohunharjuntie 6
36200 KANGASALA

040 773 0148http://www.kimmopyykkotaidemuseo.fi

Kimmo Pyykkö -taidemuseon vaihtuvat näyttelyt esittelevät korkeatasoista kotimaista kuvataidetta kahdessa kerroksessa. Pysyvä näyttely Pitkän matkan ateljee taidemuseon kolmannessa kerroksessa avaa kuvanveistäjä Kimmo Pyykön elämän ja uran vaiheita. Taidemuseon yleisötyöhön kuuluvat yleisö- ja teemaopastukset, opastukset, luennot ja työpajat eri kohderyhmille. Kimmo Pyykkö -taidemuseo sijaitsee Kangasala-talossa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Riitta Nelimarkan näyttely tuo väri-ilottelua Kimmo Pyykkö -taidemuseoon -näyttely avautuu 21.9.30.8.2019 08:54:53 EEST | Tiedote

Syksyllä 2019 Kimmo Pyykkö -taidemuseossa nähdään omaleimaisen ja monipuolisen taiteilijan, professori Riitta Nelimarkan näyttely Bardo Bardo - teoksia alitajunnan labyrinteistä. Nelimarkan alter ego Elise seuralaisineen ja muut tarinalliset hahmot valloittavat taidemuseon näyttelytilat. Riitta Nelimarkan näyttely on esillä Kimmo Pyykkö -taidemuseossa 21.9.2019 – 5.1.2020.

Museoiden iltana 15.8. Einar Ilmonin näyttelyn voi kokea musiikin siivittämänä12.8.2019 13:41:39 EEST | Tiedote

Museoiden iltana Kimmo Pyykkö -taidemuseo tarjoaa musiikillisen äänimaiseman Einar Ilmonin näyttelyssä kävijöille. Kontrabasisti Ahti Lassila improvisoi näyttelyn teosten teemoista ja tilasta musiikillisen esityksen klo 19 alkaen. Einar Ilmonin elämään johdattelee Einarin kävelykierroksella opas Jussi Lehtonen klo 17. Lähtö kierrokselle Kimmo Pyykkö -taidemuseon edestä.

Museoiden ilta 15.8.2019 Kangasalla tarjoaa monenlaisia maksuttomia tapahtumia iltakymmeneen asti9.8.2019 09:02:35 EEST | Tiedote

Viidettä kertaa Kangasalla järjestettävä Museoiden ilta tarjoaa monenlaista tekemistä ja kokemista torstaina 15. elokuuta klo 17 alkaen. Taidemaalari Einar Ilmonin elämään ja taiteeseen voi tutustua Einarin kävelykierroksella sekä kontrabasisti Ahti Lassilan musiikin siivittämänä Walking bass -kierroksella Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. Mobilia järjestää useita yleisöopastuksia sekä Rallimuseossa että ”Leveillä lahkeilla” näyttelyihin. Tapahtumassa on mukana yhteensä yhdeksän paikalliskohdetta, joihin kaikkiin on illan aikana vapaa pääsy.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye