Metsäteollisuus ry

Seppo Parvi jatkaa Metsäteollisuus ry:n puheenjohtajana

Jaa

Stora Enson talousjohtaja ja Suomen maajohtaja Seppo Parvi on valittu jatkamaan Metsäteollisuus ry:n puheenjohtajana. Puheessaan yhdistyksen syyskokoukselle Parvi korosti uusiutuvan puun olennaista osaa eurooppalaisessa materiaali- ja energiaomavaraisuudessa, tärkeänä osana Euroopan menestystä ja turvallisuutta. Kokouksen vieraana puhunut kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo alleviivasi puheessaan teollisuuden vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön merkitystä.

Seppo Parvi jatkaa Metsäteollisuus ry:n puheenjohtajana.
Seppo Parvi jatkaa Metsäteollisuus ry:n puheenjohtajana.

Metsäteollisuus ry:n syyskokous valitsi Seppo Parvin jatkamaan uudelle kaudelle yhdistyksen puheenjohtajana. Parvi on Stora Enson talousjohtaja, varatoimitusjohtaja ja Suomen maajohtaja.

Puheessaan syyskokoukselle Parvi otti kantaa metsäteollisuuden rooliin Euroopan unionissa.

- Jotta Euroopan unioni tukee omavaraisuuttaan ja saavuttaa ilmastotavoitteensa, Suomen tulee toimia aktiivisesti siirrettäessä unionin fokus fossiilisista raaka-aineista ja niihin perustuvista materiaaleista uusiutuviin, Parvi sanoi.

Puheenjohtaja painotti myös suomalaisen EU-vaikuttamisen merkityksellisyyttä.

- EU:n tulee nykyistä paremmin tunnistaa ja tunnustaa puunjalostustuotteiden ja niiden valmistuksen mahdollistavan kestävän metsätalouden tarjoamat laajat ilmasto- ja taloushyödyt, Parvi totesi.

Yhdistyksen syyskokouksen vieraana puhui kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. Hän korosti puheessaan teollisuuden vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön merkitystä.

- Metsäteollisuus on erittäin tärkeässä roolissa luotaessa perustaa suomalaiselle hyvinvoinnille. Globaalin kilpailukykymme turvaamiseksi on pyrittävä siihen, että päätöksentekijät pitävät huolta toiminta- ja investointiympäristön houkuttelevuudesta ja siten kotimaisen teollisuuden menestymisen edellytyksistä, Orpo totesi.

Syyskokous päätti myös, että vuonna 2023 Metsäteollisuus ry:n hallituksessa on 25 jäsentä. Uusina jäseninä hallitukseen nousevat EVP, Packaging materials, divisioonan johtaja Hannu Kasurinen, Stora Enso Oyj, talous- ja rahoitusjohtaja, UPM Energy liiketoiminta-alueen johtaja Tapio Korpeinen, UPM-Kymmene Oyj, sekä toimitusjohtaja Ilkka Saarinen, Tervakoski Oy.

----

Hallituksen kokoonpano vuonna 2023 (uudet jäsenet lihavoituna)

Toimitusjohtaja Sampo Antti, Pankaboard Oyj                                       

Toimitusjohtaja Juha Halminen, Corex Finland Oy

Sidosryhmäjohtaja Pirkko Harrela, UPM-Kymmene Oyj

Pääjohtaja Ilkka Hämälä, Metsä Group

Toimitusjohtaja Esa Kaikkonen, Metsä Tissue Oyj

EVP, Packaging materials, divisioonan johtaja Hannu Kasurinen, Stora Enso Oyj

Toimitusjohtaja Ville Kopra, Versowood Oy

Talous- ja rahoitusjohtaja, UPM Energy liiketoiminta-alueen, johtaja Tapio Korpeinen, UPM-Kymmene Oyj

Toimitusjohtaja Juha Koukka, Mondi Powerflute Oy

Toimitusjohtaja Juha Kuusisto, Veljet Kuusisto Oy

Tuotantojohtaja Juha-Pekka Kaivola, Jujo Thermal Oy

Toimitusjohtaja Henrik Nieminen, Tornator Oyj

Toimitusjohtaja Tuomo Pappila, BillerudKorsnäs Finland Oy

Talousjohtaja, varatoimitusjohtaja ja maajohtaja Seppo Parvi, Stora Enso Oyj

Toimitusjohtaja Kasperi Pitkäkangas, Haapajärven Ha-Sa Oy

Toimitusjohtaja Tommi Ruha, Kuhmo Oy

Toimitusjohtaja Ilkka Saarinen, Tervakoski Oy

Toimitusjohtaja Jarmo Sara, Oy Essity Finland Ab

Director Kirkniemi Mill Martti Savelainen, Sappi Finland Operations Oy              

Toimitusjohtaja Päivi Suutari, MM Kotkamills Oy

Toimitusjohtaja Vesa Tempakka, Neova Oy

Toimitusjohtaja Arto Tiitinen, Puusepänteollisuus ry                      

Toimitusjohtaja Ari Viinikkala, DS Smith, Packaging Division, Finland

Toimitusjohtaja Petteri Virranniemi, Pölkky Oy

Toimitusjohtaja Sakari Wallin, Suomen Kuitulevy

- - - -

Lisätietoja:

Paula Lehtomäki, toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. (09) 132 6600

Suomi on maailman suurimpia sellun, paperin ja kartongin tuottajia sekä Euroopan kärkeä sahatavaran tuottajana. Metsäteollisuuden laaja kotimainen arvoketju työllistää noin 74 000 suomalaista ja vastaa noin viidenneksestä maamme tavaraviennistä. Suomalainen metsäteollisuus tunnetaan myös metsävaroja kasvattavasta osaamisestaan sekä uutta luovista innovaatioistaan. Metsäteollisuus ry toimii 72 metsäteollisuusyrityksen elinkeino- ja työelämäpoliittisena edunvalvojana.

Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus

________________________________________________________________________

Internet: www.forestindustries.fi

Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber. The forest industry directly and indirectly employs approximately 74,000 people. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society. Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.

Kuvat

Seppo Parvi jatkaa Metsäteollisuus ry:n puheenjohtajana.
Seppo Parvi jatkaa Metsäteollisuus ry:n puheenjohtajana.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Metsäteollisuus ry
Metsäteollisuus ry
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry

Uusi selvitys: Vientiteollisuus tuo puolet Suomen hyvinvoinnista10.1.2023 09:00:00 EET | Tiedote

Vientiteollisuuden vaikutus Suomen kansantalouteen on noin 47 prosenttia arvonlisäyksestä ja noin 42 prosenttia työllisistä. Verojen osalta vaikutus on noin kolmannes suhteutettuna kokonaisverokertymään. Luvut käyvät ilmi uudesta selvityksestä, jossa on tutkittu vientiteollisuuden vaikutuksia Suomen talouteen ja työllisyyteen. Vientiteollisuus lupaa jatkoa menestykselle, jos tietyt edellytykset toteutuvat.

Kutsu: Vientiteollisuuden taloudelliset vaikutukset -raportin julkistus 10.1. klo 9.003.1.2023 14:35:13 EET | Kutsu

Arvoisa median edustaja, Vientiteollisuus eli Kemianteollisuus ry, Metsäteollisuus ry ja Teknologiateollisuus ry kutsuvat sinut Vientiteollisuuden taloudelliset vaikutukset -raportin julkistukseen 10.1.2023. Raportin on laatinut KPMG vientiteollisuusliitojen toimeksiannosta. Tilaisuudessa tarjoamme tuoreinta tietoa teollisuuden vaikutuksista Suomen talouteen ja työllisyyteen. Raportissa vientiteollisuuden vaikutukset on arvioitu jatkuvan toiminnan ja investointien näkökulmasta. Vaikutukset ovat erittäin mittavat: vientiteollisuuden vaikutus Suomen kansantalouteen on noin puolet arvonlisäyksestä ja noin 42 prosenttia työllisistä. Lisäksi raportissa on arvioitu vientiteollisuuden muodostaman kokonaisverokertymän vaikutusta julkiseen sektoriin. Selvitys perustuu tuoreimpiin saatavilla oleviin tilastotietoihin vuodelta 2021 ja panos–tuotosmalliin pohjautuvaan arviointiin. Tilaisuus järjestetään 10.1.2023 klo 8:30 alkaen Ravintola Lasipalatsin Palmuhuone, Mannerheimintie 22–24, Helsinki 8.3

EU:n biomassa-allergia on kasvava huolenaihe - päästökauppauudistus rankaisee edelläkävijöitä22.12.2022 15:11:08 EET | Tiedote

EU-jäsenmaat pääsivät alustavaan sopuun yhdessä parlamentin ja komission kanssa päästökauppajärjestelmään tehtävistä muutoksista. Neuvotteluissa päätettiin odotetusti kiristää päästökauppasektorin tavoitteita ja laajentaa sen soveltamisalaa mm. meriliikenteeseen. Lisäksi perustetaan uusi päästökauppa tieliikenteelle ja rakennusten erillislämmitykselle. Biomassaa koskeva linjaus vääristää metsäteollisuuden yritysten keskinäistä kilpailua ja on erityisen haitallinen päästövähennyksiin etukenossa investoineille metsäteollisuuden laitoksille.

KORJATTU TIEDOTE: Uusi luonnonsuojelulaki tuoneen mukanaan paljon uutta luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen12.12.2022 15:25:53 EET | Tiedote

Eduskunnan käsittely luonnonsuojelulaista etenee huomenna tiistaina. Esitys uudeksi laiksi on monin tavoin nykyistä lakia vaikuttavampi ja tuo uusia keinoja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen. Metsäteollisuus pitää tärkeänä, että uuden lain toimivuutta ja vaikutuksia seurataan. Metsäteollisuus ry:n aiemmin tänään lähettämässä tiedotteessa ennakoitiin, että laki olisi hyväksytty maanantaina 12.12.2022.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme