Kirkko Helsingissä

Seurakuntaväki vahvasti mukana Helsinki Pride -viikolla

Jaa
Helsinki Pride -viikon aikana juhlistetaan sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta. Kirkon jäseniä ja työntekijöitä on ollut mukana tapahtumassa jo kauan. Tänä vuonna Helsingin ja Vantaan seurakuntien lisäksi myös Espoon seurakuntien jäseniä ja työntekijöitä on ensimmäistä kertaa virallisesti mukana Helsinki Pridessa.

Helsinki Pride -viikko huipentuu lauantain 30.6. Pride-kulkueeseen kello 12 alkaen Senaatintorilta ja kello 14 alkavaan Puistojuhlaan Kaivopuistossa. Kulkueessa kirkko on kolmatta kertaa mukana omalla rekallaan. Kirkon kuorma-auton tunnistaa banderollista, jossa on teksti Raamatusta korinttilaiskirjeestä: ”Suurin niistä on rakkaus”.

Puistojuhlassa kirkonväkeä on mukana omalla teltallaan. He ovat valmiita keskustelemaan ja jakavat mielellään halukkaille siunausta ja rukousnauhoja. Myös Pomppukirkko on paikalla lasten ilona.

Paavalin seurakunnan jäsenestä Hanna Hokasta on tärkeää, että seurakuntien edustajat osallistuvat Helsinki Prideen.

”Monet ovat kokeneet, että eivät ole tervetulleita kirkkoon, monille on iskostunut ajatus, että Jumala ei rakasta homoja. Mutta tosiasiassahan näin ei ole. Jotkut ihmiset saattavat hylätä, mutta ei Jumala. Ja on todella tärkeää näyttää, että kirkossa on myös ihmisiä, jotka haluavat kutsua seurakuntayhteyteen ja Jumalan rakkauden äärelle ihan jokaisen ihmisen.”

Espoon seurakunnat virallisesti mukana ensimmäistä kertaa

Espoon seurakuntayhtymä on mukana ensimmäistä kertaa virallisesti osana Pride-marssia ja juhlaa.

”Espoon seurakuntayhtymä osallistuu kulkueessa kirkon rekkaan Helsingin ja Vantaan seurakuntien kanssa. Viikolla seurakuntien työntekijöitä on myös muissa tapahtumissa”, kertoo monikulttuurisuustyön asiantuntija Matti Peiponen Espoon seurakuntayhtymästä.

Seurakuntien viesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville ihmisille on Peiposesta hyvin selkeä: osallistumalla halutaan vahvistaa yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.

”Seurakunnat ovat mukana Pridessa, koska Jumalan edessä olemme kaikki yhdenvertaisia ja tasa-arvoisia. Hän on luonut meidät sellaisiksi kuin me olemme, omaksi kuvakseen, olimmepa sitten homoja tai heteroja tai muuta seksuaaliselta suuntautumiseltamme tai sukupuoliselta identiteetiltämme. Jumalan luomistyö on monimuotoista. Tämän vuoksi seurakunnat haluavat edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksien toteutumista tässä maassa ja maailmassa”, Peiponen sanoo.

Peiponen toteaa, että he tiedostavat seurakuntien osallistumisen Prideen herättävän monenlaisia reaktioita sekä seurakuntalaisissa, työntekijöissä että yhteiskunnassa laajemmin. Seurakuntalaisissa ja työntekijöissä on ihmisiä, jotka kuuluvat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin tai joille sateenkaari-ihmisten asiat ovat sydäntä lähellä.

”Tavoitteena on luoda seurakunnista turvallisia paikkoja, joissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset voivat osallistua toimintaan, hoitaa luottamustehtäviä ja elää avoimesti omaa elämäänsä omina itsenään. Toivomme, että seurakunnat vahvistaisivat ”sateenkaarisensitiivisyyttään” osallistumalla Prideen.”

Ennen lauantain kulkuetta ja puistojuhlaa on Helsinki Prideilla paljon kirkollista ohjelmaa. Perjantaina 29.6. kello 16–18 sateenkaariparit voivat otattaa itsestään Tuomiokirkon portailla hääkuvan. Yliopisto- ja kisapappi Leena Huovinen esittää pienen tervehdyksen ja lukee kelttiläisen siunauksen. Ohjelman ja järjestäytymisen jälkeen yhteiskuvaa päästään ottamaan noin kello 16.20.

Samana päivänä voi osallistua myös vaikkapa Sateenkaarimessuun Kallion kirkossa kello 18 alkaen. Myös sinkuilla on pikadeitit viime vuoden tapaan Kallion seurakuntakodilla kello 20.30.

Alppilan kirkolla keskustellaan torstaina 28.6. kello 19 Rakkauden tähden tottelemattomat -teemalla avioliittoon vihkimisestä ja rohkeudesta. Tilaisuudessa on alustajina sateenkaaripareja vihkineitä pappeja ja heitä tukeneita lakimiehiä.

Yhteislauluja lauletaan Karhupuistossa Kalliossa tiistaina 26.6. kello 17.30 alkaen. Sutinaa suhteeseen -suhdeluentoa taas kuunnellaan keskiviikkona 27.6. kello 17 Helsingin seurakuntien erityisnuorisotyön keskuksessa.

Katso koko kirkollinen ja kristillinen ohjelma täältä.
Kirkko Pridella -Facebook-tapahtuma löytyy täältä.

Tämänvuotista Kirkko Prideilla -kokonaisuutta ovat olleet toteuttamassa Helsingin, Vantaan ja Espoon seurakuntia, seurakuntalaiset ja seurakuntayhtymät. Lisäksi mukana ovat Sateenkaariyhdistys Malkus, HeSetan Malkus -ryhmä, Yhteys-liike ja Helsingin seurakuntien erikoisnuorisotyön keskus Snellu.

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kirkko Helsingissä
Kirkko Helsingissä
Kolmas linja 22 B
00530 HELSINKI

09 234 00http://www.helsinginseurakunnat.fi
Kirkko Helsingissä – ihmistä varten. Uskon, rakkauden ja ympäristön puolesta.
Helsingin ev.-lut. seurakuntiin kuuluu 18 suomenkielistä ja 3 ruotsinkielistä ev.-lut. seurakuntaa. Helsingin seurakunnat on 350 000 jäsenen yhteisö pääkaupungissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kirkko Helsingissä

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye