Taideyliopisto

Sibafest-konserttikiertue juhlii livekeikoille paluuta

Jaa
Sibafest – Recovery Tour on mukana rakentamassa koronapandemian jälkeistä musiikkialaa uudelleen, konsertti kerrallaan. Kahdenkymmenen konsertin kiertue tuo livemusiikkia pandemian jättämään puutostilaan monessa genressä. Sibafest alkaa Helsingin Musiikkitalolta 17.1.2022 ja jatkuu kevään ajan Helsingissä, Järvenpäässä, Seinäjoella ja Kuopiossa 5.5.2022 asti. Lavoille nousevat Taideyliopiston Sibelius-Akatemian opiskelijat.

Esiintyminen on tärkeä osa Sibelius-Akatemian opiskelijoiden opintoja, ja akatemia järjestää yli 700 konserttia vuodessa. Pandemian aikana live-esiintymiset vaihtuivat verkkokonserteiksi, mutta rajoitusten höllentyessä opiskelijat ja yleisöt kohtaavat taas elävän musiikin parissa. Aiemmin noin viikon mittaisena festivaalina tunnettu Sibafest vie kevään 2022 ajan musiikin iloa kiertuemuodossa kaikille niille paikkakunnille, joissa Sibelius-Akatemia toimii.

”Musiikin avulla voimme käsitellä monenlaisia tunteita. Se luo näkymää menneeseen, tähän hetkeen ja tulevaan. Lisäksi musiikki on yksi niistä asioista, jonka ansiosta ihmiset tulevat yhteen. Siksi musiikki on valtavan merkityksellinen juuri nyt, kun rakennamme yhdessä pandemian jälkeistä aikaa,” Sibelius-Akatemian dekaani Emilie Gardberg sanoo.

Kiertueella kuullaan konsertteja monessa genressä

Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri esiintyy professori Sakari Oramon johtamana ensimmäistä kertaa täysmittaisella kokoonpanolla koronapandemian jälkeen Musiikkitalossa 5.2. Konsertin ohjelma kertoo uudesta alusta Gershwinin ja Sibeliuksen sävellyksin.

Kolmisointu-jazzklubi valtaa Järvenpää-talon torstai-iltaisin 17.2., 7.4. ja 5.5. Klubi-illoissa esiintyvät Sibelius-Akatemian jazzopiskelijat opettajiensa johdolla. Esitykset toteutetaan yhteistyössä Järvenpään kaupungin kanssa.

Eija Kankaanrannan ja Juulia Salon Ua Hoi! -kantelekonsertti kiertää Sibelius-Akatemian kampuksilla Seinäjoella ja Helsingissä sekä Kuopion Musiikkikeskuksessa. Konserteissa yleisö saa äänestää konserttiohjelmaan kaksi teosta tehden konserttihetkistä yhteisöllisempiä.

Seinäjoella nähdään myös itseään hulluksi hanuristiksi tituleeraavan Antti Paalasen, valosuunnittelija Mikki Kuntun ja äänisuunnittelija Samuli Volannon räyhähenkinen visualisoitu konsertti.

Ohjelma julkaistaan kokonaisuudessaan tammikuussa 2022. Lipunmyynti alkaa 5.1.2022.

Historian yhdeksäs Sibafest

Yhdeksättä kertaa järjestettävä Sibafest on Taideyliopiston Sibelius-Akatemian joka toinen vuosi järjestettävä päätapahtuma, joka esittelee Sibelius-Akatemian kansainvälisesti korkeatasoista konserttitoimintaa. Sibafestin lavoille nousevat Sibelius-Akatemian opiskelijat ja opettajat. Edellinen vuonna 2020 järjestetty Sibafest keräsi yhteensä yli 8 000 kuulijaa.

Kiertuepaikat

  • Helsinki: Helsingin Musiikkitalo, Sibelius-Akatemian R-talo
  • Järvenpää: Järvenpää-talo
  • Seinäjoki: Kalevan Navetta
  • Kuopio: Kuopion Musiikkikeskus

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Taideyliopisto
Taideyliopisto
PL 1
00097 Helsinki

Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto

Kapellimestari Dalia Stasevskan johtama tukikonsertti rakentaa taiteen tulevaisuutta Ukrainaan21.3.2024 15:30:00 EET | Tiedote

Maailmanlaajuinen tuki Ukrainalle on edelleen äärimmäisen tärkeää. Stasevskan ajatuksesta syntynyt Let there be light -konsertti on konkreettinen teko sodasta pahoin kärsineen ukrainalaisen musiikkikoulutuksen tulevaisuuden puolesta. Se järjestetään Musiikkitalossa 6.4.2024. Median edustajilla on mahdollisuus tulla tapaamaan Stasevskaa ja seuraamaan harjoituksia 3.4.2024.

Tie­de- ja kult­tuu­ri­mi­nis­te­ri Sari Mul­ta­la Tai­dey­li­opis­tos­sa: ”Suu­rim­mat in­no­vaa­tiot syn­ty­vät pai­kois­sa, jois­sa eri­lai­sis­ta taus­tois­ta tu­le­vat osaa­jat koh­taa­vat”20.3.2024 13:49:50 EET | Tiedote

Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala vieraili Taideyliopistossa maanantaina 18.3. keskustelemassa yliopiston johtoryhmän, hallituksen sekä ylioppilaskunnan edustajien kanssa taide- ja kulttuurialojen tulevaisuudesta sekä kuulemassa toiveita ja ratkaisuehdotuksia valmisteilla olevaan kulttuuripoliittiseen selontekoon. Suomen hallituksen ohjelmaan kirjatun selonteon tarkoituksena on tuottaa kunnianhimoinen tulevaisuuskuva kulttuuripolitiikan pitkäjänteisestä kehittämisestä. Myös Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén on mukana kulttuuripoliittista selontekoa valmistelevassa työryhmässä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye