Sielukasta! – soulin kuninkaallisia on kattava tietopaketti mustien popmusiikista

Pekka Valtosen tietokirja Sielukasta! – soulin kuninkaallisia on julkaistu Aviadorin kustantamana.
Mustien artistien kappaleita alkoi yllättäen näkyä aiemmin vain valkoisten artistien kansoittamilla pop-listoilla. Uuden musiikkigenren, soulin, kukoistuskausi oli alkanut. Sen myötä mustien musiikki nousi ensimmäistä kertaa osaksi populaarimusiikin valtavirtaa. Suosion taustalla olivat legendaariset levy-yhtiöt, kuten Motown Detroitissa ja Stax Memphisissä, taitavat hittinikkarit sekä ennen kaikkea sielukkaat laulajat ja lauluyhtyeet. Teos esittelee soulin vaiheita ja lukuisten artistien ja yhtyeiden tuotantoa Otis Reddingistä Stevie Wonderiin, Aretha Franklinista Tina Turneriin ja Ronettesista Temptationsiin – pienempiä tähtiä unohtamatta.
Historioitsija ja kulttuuriantropologi Pekka Valtonen (s. 1957) paneutuu itselleen nuoruudesta alkaen läheiseen aiheeseen ammattitutkijan perusteellisuudella ja souldiggarin tunteella. Lopputuloksena on kansainvälisestikin yksi kattavimmista ”mustien popmusiikista” kirjoitettu teos.
Antropologi ja historioitsija Pekka Valtonen (s. 1957) tunnetaan tietokirjailijana, joka on perehtynyt erityisesti Latinalaisen Amerikan historiaan ja varhaisiin kulttuureihin. Lisäksi hän on syvällisesti perehtynyt populaarimusiikkiin, jossa hänen erikoisalueinaan ovat Beatles sekä soulmusiikki.
VALTONEN, PEKKA : Sielukasta! – soulin kuninkaallisia
450 sivua
Sidottu, kovakantinen
ISBN 9789523811461
Ilmestymisaika: Huhtikuu 2023
Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt
Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen tilaukset@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantaja
Puh:+358 50 591 6059vesa@aviador.fiJarkko MaliMyyntijohtaja
Puh:+358 50 368 8335jarkko@aviador.fiMiksu VäkipartaTiedottaja
Puh:+358 40 559 9575miksu@aviador.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus
Aviador julkaisee brasilialaisen ukulelevirtuoosin cd-levyn5.6.2023 14:00:00 EEST | Tiedote
Mig Martinsin CD-levy "Roots Of Brazilian Ukulele" ilmestyy keskiviikkona 7.6.2023. Hänen sekä kansanmusiikista että jazzista ammentavaa musiikkiaan pääsee kuulemaan livenä esimerkiksi Kotkan Lohisoitossa perjantaina 9.6.
Runoantologiassa kapinoidaan yhteiskunnan valtarakenteita vastaan1.6.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Ainokaisa Huuskon toimittama ja suomentama kokoelma tuo kolumbialaisten nadaistien runouden suomenkielisen yleisön saataville. Nadaismo-suuntaus on kolumbialainen vastine pohjoisamerikkalaiselle beatrunoudelle.
Historian pienmiehiä – palindromirunoilijan paluu melankolisen huumorin maille25.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Pekka Kytömäen uusin runokokoelma on samaan aikaan sekä vakava että melankolisen humoristinen. Tamperelaisrunoilijan viimeisintä teosta on valmisteltu seitsemän vuoden ajan.
Mehiläisen paino -runokokoelmasta uusi, kovakantinen painos13.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Katja Meriluodon helmikuussa ilmestynyt Mehiläisen paino- esikoisrunokokoelma saa toisen painoksensa, tällä kertaa kovakantisessa asussa. Kokoelma pohtii ihmisen hyvyyttä ja pahuutta sekä oman paikkansa etsimistä yhteisössä.
Beatles-manageri Brian Epsteinin omaelämäkerta vihdoin suomeksi11.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Vuonna 1964 ilmestynyt Brian Epsteinin omaelämäkerta julkaistaan nyt suomeksi. Kellarin täydeltä Beatlesia – managerin tarina -niminen teos on Paul Hasselblattin suomentama.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme