Kiinteistötyönantajat ry

Siistii hommaa valjastaa kiinteistöpalvelualan kesätyöntekijät somelähettiläiksi

Jaa
Kiinteistötyönantajat ja Siistii hommaa -kampanja järjestävät kiinteistöpalvelualan kesätyöntekijöille #kipahommaa16-kuvakilpailun Instagramissa. Kuvakisan avulla nuoret pääsevät kertomaan omille kavereilleen ja verkostoilleen, millaista kiinteistöpalvelualalla on olla töissä ja mitä työ pitää sisällään. Kilpailu kestää koko kesän alkaen tänään 1.6. ja päättyen 31.8.

Kiinteistöpalvelualan yritykset työllistävät tänä kesänä arviolta 5 000 nuorta. Alan suurimpia työllistäjiä ovat esimerkiksi ISS Palvelut, Lassila & Tikanoja sekä SOL Palvelut. Yksityinen ja julkinen sektori yhteenlaskettuna ala työllistää kaikkiaan noin 120 000 henkilöä ja on merkittävä ja vakaa työllistäjä myös tulevaisuudessa. Tutkimusten mukaan nuoret eivät kuitenkaan tunne kiinteistöpalvelualaa ja sen tarjoamia uramahdollisuuksia.

Sosiaalisessa mediassa toteutettavalla kesäkampanjalla halutaan puhutella nuoria yleisöjä ja tehdä näkymätön työ näkyväksi. Alan merkitys yhteiskunnan toiminnoille ja ihmisten arjen sujuvuudelle on suuri. Toisaalta työ on tehty hyvin, kun kukaan ei kiinnitä siihen huomiota. Kilpailun toivotaankin lisäävän alan tunnettuutta nuorten keskuudessa ja oikaisevan työhön liittyviä vääriä käsityksiä.

- Moni nuori tulee alalle kesätöiden kautta, huomaa viihtyvänsä ja etenee nopeasti urallaan jatkokoulutuksen myötä. Harvalla alalla etenemismahdollisuudet ovat yhtä hyvät, kertoo Kiinteistötyönantajien toimitusjohtaja Pia Gramén.

Osallistujien kesken arvotaan joka viikko palkintoja ja jaetaan tietoa toimialasta viikottaisilla infograafeilla. Kesän päätteeksi arvotaan kisan pääpalkinto, 500 euron matkalahjakortti. Kilpailua voi seurata Instagramissa tunnisteella #kipahommaa16.

Siistii hommaa on ammatinvalintaikäisille nuorille suunnattu kampanja, joka kertoo kiinteistöpalvelualan työstä ja uramahdollisuuksista. Alan ammattilaiset työskentelevät esimerkiksi kiinteistönhoitajina, toimitilahuoltajina, palveluesimiehinä, vartijoina ja aulapalveluvastaavina. Kampanjasta vastaa Kiinteistötyönantajat kumppaninaan viestintätoimisto Ellun Kanat.


Lisätietoja:
Pia Gramén, toimitusjohtaja, Kiinteistötyönantajat ry, puh. 040 820 7599
Ninna Kujala, tiedottaja, Kiinteistötyönantajat ry, puh. 040 865 0303

Linkki kampanjasivulle

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistötyönantajat ry
Kiinteistötyönantajat ry
Annankatu 25
00100 Helsinki

info(at)kiinteistotyonantajat.fihttps://www.kiinteistotyonantajat.fi/

Kiinteistötyönantajat ry on kiinteistöalan työnantajajärjestö ja kiinteistöpalvelualan toimialajärjestö. Tuemme yritysten kilpailukykyä ja kasvua edistämällä koko kiinteistöalan toimintaedellytyksiä. Noin 400 jäsenyritystämme tuottavat arvoa suomalaisten arkeen kiinteistöjen hoito- ja ylläpitopalveluilla, toimitila- ja käyttäjäpalveluilla sekä hallinnointipalveluilla. Työehtosopimustemme piirissä on noin 90 000 työntekijää ja toimihenkilöä.

Kiinteistötyönantajat on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistötyönantajat ry

Eero Hautaniemi Kiinteistötyönantajien hallituksen puheenjohtajaksi 20212.11.2020 16:06:50 EET | Tiedote

Lassila & Tikanoja Oyj:n toimitusjohtaja Eero Hautaniemi on valittu Kiinteistötyönantajat ry:n hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2021. Asiasta päätti Kiinteistötyönantajien liittokokous 29.10.2020. Hallituksen varapuheenjohtajana jatkaa Rovanapa Oy:n toimitusjohtaja Kalevi Ranta. Kiinteistötyönantajien hallituksessa on kymmenen jäsentä ja kaksi varajäsentä. Uudeksi jäseneksi hallitukseen valittiin HH-Kiinteistöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja Tokke Salonen ja uudeksi varajäseneksi Siskon Siivous Oy:n toimitusjohtaja Terhi Kotkansalo. Uusi hallitus aloittaa toimikautensa 1.1.2021. Kiinteistötyönantajat ry:n hallitus 2021: Toimitusjohtaja Eero Hautaniemi Lassila & Tikanoja Oyj (pj.) Toimitusjohtaja Kalevi Ranta Rovanapa Oy (varapj.) Toimitusjohtaja Teemu Halenius Akseli Kiinteistöpalvelut Oy Toimitusjohtaja Ismo Heikkonen RTK-Palvelu Oy Toimitusjohtaja Juhapekka Joronen SOL Palvelut Oy Toimitusjohtaja Heli Karppinen Kajaanin Huoltokeskus Oy Toimitusjohtaja Tokke Salonen HH-Kiinteistöpal

Kiinteistötyönantajat ja PAM: Veronumeroa koskeva lainsäädäntö ulotettava kiinteistöpalvelualalle21.9.2020 08:00:07 EEST | Tiedote

Kiinteistötyönantajat ja Palvelualojen ammattiliitto PAM vaativat, että rakennusalalla käytössä oleva työntekijöiden veronumeropakko on laajennettava koskemaan myös kiinteistöpalvelualaa. Kiinteistöpalveluala kattaa siivouksen, kiinteistöhuollon, ulkoalueiden hoidon, energianhallinta- ja tekniset palvelut sekä erilaiset toimitila- ja käyttäjäpalvelut.

Kiinteistötyönantajat ry: Yrityksille suoraa rahallista tukea ja maksuhelpotuksia lainojen sijaan1.4.2020 16:27:10 EEST | Tiedote

Koronavirustilanne koettelee kiinteistöpalvelualan yrityksiä. Kiinteistötyönantajat ry:n jäsenyrityksille suunnatun tuoreen kyselyn mukaan 43 prosenttia vastaajista arvioi, että koronavirustilanne heikentää yrityksen toimintakykyä ja taloudellista tilannetta erittäin tai melko paljon. Yli 50 prosenttia arvioi, että tilanne heikkenee ainakin jonkin verran. Vajaa 10 prosenttia arvioi yrityksen olevan vaarassa ajautua konkurssiin.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye