Kiinteistötyönantajat ry

Siivous- ja kiinteistöhuoltoyritykset tarjoavat kesätyöpaikan 6 000 nuorelle

Jaa
Kiinteistöpalveluala on yksi suurimpia kesätyön tarjoajia.

Kiinteistöpalvelualan yritykset tarjoavat tulevana kesänä kesätyöpaikan arviolta 6 000 nuorelle. Kesätyöpaikkojen määrä alalla on taantumasta huolimatta kasvanut tasaisesti viimeisten viiden vuoden aikana. Elinkeinoelämän keskusliiton tuoreen selvityksen mukaan kiinteistöpalveluala onkin suurimpia kesätyön tarjoajia yhdessä kaupan alan ja teknologiateollisuuden kanssa.  

Kesätöitä on tarjolla ympäri Suomea erityisesti siivouksessa, kiinteistöhuollossa ja ulkoalueiden hoidossa. Työn tekemisen ympäristöt voivat vaihdella riippuen työnantajan asiakkuuksista. Esimerkiksi siivouspalveluja tuotetaan kiinteistöjen ohella myös kulkuvälineisiin.

- Kesätyö kiinteistöpalveluiden parissa tarjoaa loistavan mahdollisuuden päästä tutustumaan kehittyvään alaan ja saada erinomaista työkokemusta. Monet työnantajat arvostavat kokemusta kiinteistöpalvelualan töistä, ja kesätyöpaikka voi toimia ponnahduslautana työelämään, toteaa Kiinteistötyönantajat ry:n elinkeinopoliittinen asiantuntija Tiia Brax.

- Vaikka kesätyöpaikka ei heti ensi yrittämällä irtoaisikaan, ei kannata lannistua, sillä joskus paikkoja on tarjolla aina touko-kesäkuulle saakka varsinkin Etelä-Suomessa, Brax vinkkaa.

Tutkimusten mukaan nuoret eivät tunne kiinteistöpalvelualaa ja sen tarjoamia uramahdollisuuksia sekä monipuolisia työtehtäviä. Ala on kuitenkin merkittävä ja vakaa työllistäjä nyt ja tulevaisuudessa. Niin kauan kuin on taloja, on töitä.

- Moni tulee alalle kesätöiden kautta, huomaa viihtyvänsä ja etenee nopeasti urallaan esimiestehtäviin jatkokoulutuksen myötä. Ala tarjoaa hyvät etenemismahdollisuudet, jos sille antaa mahdollisuuden, kertoo Brax.

Lisätiedot: Tiia Brax, elinkeinopoliittinen asiantuntija, Kiinteistötyönantajat ry, puh. 040 768 5815 tai tiia.brax@kiinteistotyonantajat.fi

Yksityisesti tuotettujen kiinteistöpalveluiden parissa työskentelee Suomessa noin 90 000 henkilöä, ja ala kasvaa sekä teknistyy koko ajan. Alan ammattilaiset työskentelevät esimerkiksi kiinteistönhoitajina, toimitilahuoltajina, palveluesimiehinä, vartijoina ja aulapalveluvastaavina. Jopa noin puolet alan nykyisistä ammattilaisista jää eläkkeelle vuoteen 2020 mennessä, joten uusia ja innokkaita osaajia tarvitaan lisää. 

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistötyönantajat ry
Kiinteistötyönantajat ry
Annankatu 25
00100 Helsinki

info(at)kiinteistotyonantajat.fihttps://www.kiinteistotyonantajat.fi/

Kiinteistötyönantajat ry on kiinteistöalalla toimivien yritysten ja yhteisöjen työmarkkinaedunvalvoja ja kiinteistöpalvelualan toimialajärjestö. Noin 400 jäsenyritystämme tuottavat arvoa suomalaisten arkeen kiinteistöjen hoito- ja ylläpitopalveluilla, erilaisilla toimitila- ja käyttäjäpalveluilla sekä kiinteistöjen hallinnointipalveluilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistötyönantajat ry

Eero Hautaniemi Kiinteistötyönantajien hallituksen puheenjohtajaksi 20212.11.2020 16:06:50 EET | Tiedote

Lassila & Tikanoja Oyj:n toimitusjohtaja Eero Hautaniemi on valittu Kiinteistötyönantajat ry:n hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2021. Asiasta päätti Kiinteistötyönantajien liittokokous 29.10.2020. Hallituksen varapuheenjohtajana jatkaa Rovanapa Oy:n toimitusjohtaja Kalevi Ranta. Kiinteistötyönantajien hallituksessa on kymmenen jäsentä ja kaksi varajäsentä. Uudeksi jäseneksi hallitukseen valittiin HH-Kiinteistöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja Tokke Salonen ja uudeksi varajäseneksi Siskon Siivous Oy:n toimitusjohtaja Terhi Kotkansalo. Uusi hallitus aloittaa toimikautensa 1.1.2021. Kiinteistötyönantajat ry:n hallitus 2021: Toimitusjohtaja Eero Hautaniemi Lassila & Tikanoja Oyj (pj.) Toimitusjohtaja Kalevi Ranta Rovanapa Oy (varapj.) Toimitusjohtaja Teemu Halenius Akseli Kiinteistöpalvelut Oy Toimitusjohtaja Ismo Heikkonen RTK-Palvelu Oy Toimitusjohtaja Juhapekka Joronen SOL Palvelut Oy Toimitusjohtaja Heli Karppinen Kajaanin Huoltokeskus Oy Toimitusjohtaja Tokke Salonen HH-Kiinteistöpal

Kiinteistötyönantajat ja PAM: Veronumeroa koskeva lainsäädäntö ulotettava kiinteistöpalvelualalle21.9.2020 08:00:07 EEST | Tiedote

Kiinteistötyönantajat ja Palvelualojen ammattiliitto PAM vaativat, että rakennusalalla käytössä oleva työntekijöiden veronumeropakko on laajennettava koskemaan myös kiinteistöpalvelualaa. Kiinteistöpalveluala kattaa siivouksen, kiinteistöhuollon, ulkoalueiden hoidon, energianhallinta- ja tekniset palvelut sekä erilaiset toimitila- ja käyttäjäpalvelut.

Kiinteistötyönantajat ry: Yrityksille suoraa rahallista tukea ja maksuhelpotuksia lainojen sijaan1.4.2020 16:27:10 EEST | Tiedote

Koronavirustilanne koettelee kiinteistöpalvelualan yrityksiä. Kiinteistötyönantajat ry:n jäsenyrityksille suunnatun tuoreen kyselyn mukaan 43 prosenttia vastaajista arvioi, että koronavirustilanne heikentää yrityksen toimintakykyä ja taloudellista tilannetta erittäin tai melko paljon. Yli 50 prosenttia arvioi, että tilanne heikkenee ainakin jonkin verran. Vajaa 10 prosenttia arvioi yrityksen olevan vaarassa ajautua konkurssiin.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye