Kustannusosakeyhtiö Siltala

Siltalan tammikuun kirjat

Jaa
 
VIIKKO 3
 
SILLAN SYNTY on freskomainen romaani jättimäiseltä siltatyömaalta. Ranskalaiselta Maylis de Kerangalilta on aiemmin julkaistu suomeksi kaksi kirjaa, lukijoiden ja kriitikoiden kiittämät Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät (2016) ja Maailma käden ulottuvilla (2019). Kirjan ovat suomentaneet Ville Keynäs ja Anu Partanen.
 
Viime vuosina novellikokoelmillaan ilahduttanut Harry Salmenniemi palaa runouden pariin, häneltä ilmestyy runoteos KUUME.
 

Tsekkiläisen, Pariisissa pitkään asuneen Patrik Ouredníkin EUROPEANA – 20. VUOSISADAN LYHYT HISTORIA on pyörryttävä sukellus Euroopan 1900-luvun tapahtumiin. Teos on sirpaleinen, toisteinen ja absurdi kuten koko rikki revitty Eurooppa 1900-luvulla. Kirjan on suomentanut Eero Balk.

Seija Sartin kirjoittama kirja JUSSI POHJAKALLIO – KOVA JÄTKÄ KAMERA KÄDESSÄ kertoo nimensä mukaisesti Pohjakalliosta, joka oli 1950-60-luvuilla kansainvälisesti arvostettu "Suomen ahkerin lehtikuvaaja" ja myöhempinä vuosikymmeninä maamme ammattivalokuvauksen tekninen uranuurtaja. - Ilmestyy 20.1. 
 
**********'
 
VIIKKO 4
 
Iida Rauman kolmas romaani HÄVITYS – TAPAUSKERTOMUS on kuvaus ihmisestä, joka kouluaikana melkein tuhottiin, kaupungista, joka on moneen kertaan tuhottu, ja planeetasta, jota tuhotaan juuri nyt. Loistava romaani yhdistää kirjailijan yksityisimmät ja kivuliaimmat kokemukset tämän hetken suurimpiin ja polttavimpiin kysymyksiin. - Embargo 27.1.
 

Lokakuussa 1981 suomalainen Anja B. ampui norjalaisen aviomiehensä kuoliaaksi kiväärillä.  Oslolainen käräjäoikeus ei ainostaan vapauttanut Anja B:tä murhasyytteestä vaan historiallisesti totesi tapahtuneeseen syylliseksi vainajan, joka oli pahoinpidellyt vaimoaan julmasti vuosikausia. Laura Lindstedtin ja Sinikka Vuolan 101 TAPAA TAPPAA AVIOMIES varioi Anja B:n tarinaa erilaisten metodien avulla älykkäästi, koskettavasti ja hirtehisen hauskasti. - Embargo 28.1.

Lauri Mäkisen latautuneessa ja intensiivisessä vakoiluromaanissa LOPUN ALKU D-MOLLISSA liikutaan 1930–40-lukujen Euroopassa: Espanjassa, Berliinissä, Tokiossa ja Moskovassa. Kirjan henkilögalleria sisältää värikkäitä hahmoja tähtinäyttelijä Lena Dolgorukowista Joseph Goebbelsiin.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Siltala
Suvilahdenkatu 7
00500 Helsinki

Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.

www.siltalapublishing.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala

Tekoäly mullistaa kustannusalan rutiinityöt – Publishertools kokoaa kirjojen avainsanat ja laatii lukuohjeet parissa minuutissa16.4.2024 11:13:45 EEST | Tiedote

Juuri perustettu Publishertools Oy tuo markkinoille tekoälyä hyödyntävän työkalun kirjankustantajille. Ensi vaiheessa Publishertools-sovellus tuottaa kirjojen metatietoja ja lukuohjeita ääninäyttelijöille, mikä vähentää tuotteiden julkaisuun liittyvää rutiinityötä ja tehostaa niiden verkkomyyntiä. Publishertools-sovellus tuottaa kirjojen sisällön pohjalta avainsanat ja teemakoodiluokat. Tämä metadata on ratkaiseva tekijä siinä, miten helposti ostaja löytää verkosta haluamansa teoksen. Työkalu tuottaa tehokkaasti myös kirjojen ääninäyttelijöiden ohjeet, esimerkiksi vierasperäisten sanojen ääntämiseen. Laadukkaat lukuohjeet syntyvät parissa minuutissa, kun ihmisvoimin tähän menee 2–3 työpäivää.

Tervetuloa Aimo Pajunen – Kylmän sodan kenraali -teoksen tiedotustilaisuuteen 4. huhtikuuta8.3.2024 12:56:21 EET | Tiedote

Tervetuloa Henrik Talan kirjoittaman teoksen AIMO PAJUNEN – KYLMÄN SODAN KENRAALI julkistus- ja tiedotustilaisuuteen Kaartin Vartiotupaan (Puolustusministeriö, Eteläinen Makasiinikatu 8, Helsinki) torstaina 4. huhtikuuta kello 10–11.30. Ehdoton ennakkoilmoittautuminen tilaisuuteen viimeistään 27.3. reetta@siltalapublishing.fi. Tilaisuuteen saapuessaan osallistujien täytyy todistaa henkilöllisyytensä.

Kirjailijoiden salattu elämä – Uusi Musso-dekkari on ilmestynyt7.3.2024 14:03:05 EET | Tiedote

Ranskan suosituimmasta dekkarikirjailijasta Guillaume Mussosta tuli myös suomalaisten lukijoiden suursuosikki, kun kirjailijan tuotannon ensimmäinen suomennos TYTTÖ JA YÖ ilmestyi viime syksynä. Nyt on ilmestynyt toinen Musso-dekkari KIRJAILIJOIDEN SALATTU ELÄMÄ. Siinä kohtaavat idylliselle Beaumontin saarelle vetäytynyt menestyskirjailija Nathan Fawles ja häntä haastattelemaan tuleva nuori toimittaja Mathilde Monney. Rannalta löytyy ruumis ja viranomaiset eristävät koko saaren. Raa'n murhan tutkinta alkaa paljastaa saaren kätkemiä synkkiä salaisuuksia.

Kustannusosakeyhtiöt Siltala ja Teos yhdistyvät27.2.2024 14:00:00 EET | Tiedote

Kustannusosakeyhtiö Siltala ostaa Kustannusosakeyhtiö Teoksen kustannusliiketoiminnan, ja Teoksen suurimmasta omistajasta Heikki Herlinistä tulee yksi Siltalan pääomistajista yhdessä Touko ja Aleksi Siltalan kanssa. Fuusiossa Teos myy liiketoimintansa Siltalalle. Samalla Teoksen enemmistöomistaja Heikki Herlin tekee sijoituksen Kustannusosakeyhtiö Siltalaan, ja hänestä tulee näin yksi Siltalan pääomistajista sen perustajien Touko ja Aleksi Siltalan rinnalle. Yhdistymisessä syntyy kahden itsenäisen laatukustantamon kulttuurisesti ja kirjallisesti kunnianhimoinen yhteenliittymä, jossa vahva kustannusalan osaaminen yhdistyy vakaaseen omistajapohjaan. Molempien kustantamoiden toiminta jatkuu ennallaan, eikä yhdistyminen vaikuta kustantamojen kirjailijoiden työhön.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye