Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Siltasaarenportin suunnittelu HYY:n ehdotuksen pohjalta

Jaa
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Hakaniemen Siltasaarenportin suunnittelu- ja toteutuskilpailun voittajaksi Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan Lyyra-nimisen toteutussuunnitelman. Lisäksi kaupunki myy HYY:lle tontit uudisrakennuksen toteuttamista varten. Kauppahinta on 15 154 000 euroa.

Siltasaarenkadun, Porthaninkadun ja Toisen linjan kulmauksessa sijaitsevissa rakennuksissa toimivat vielä tällä hetkellä muun muassa Helsingin liikenneliikelaitoksen pääkonttori sekä päiväkoti, jotka joutuvat muuttamaan uudisrakentamisen tieltä. Rakennukset ovat nykyvaatimusten mukaiseen toimistotilakäyttöön teknisesti ja toiminnallisesti vanhanaikaisia, joten niiden purkaminen ja korvaaminen uudisrakennuksilla on tarkoituksenmukaista.

Lähtökohtana kilpailua järjestettäessä on ollut, että tonttien rakennusoikeutta voidaan olennaisesti kasvattaa. Toimistotilojen ohella Lyyra-suunnitelmaan sisältyy hotellin rakentaminen. Jatkosuunnittelun yhteydessä varmistetaan, että uudelle kansainväliselle päiväkodille turvataan tilat joko Lyyrasta tai lähistöltä.

Vuokrausperusteet noin 750 asuntotontille

Kaupunginvaltuusto päätti kaupungin vuokratonttien vuokrausperusteista. Viralliseen elinkustannusindeksiin sekä kaupunginosajakoon ja tonttityyppiin nojaava peruste tulee olemaan voimassa vuoteen 2075 asti.

Vuokrausperusteiden hyväksymisellä on vaikutuksia asumiskustannuksiin. Maanvuokrasopimuksia uusittaessa uuden sopimuksen mukainen vuokra on yleensä vanhan sopimuksen tasoa merkittävästi korkeampi johtuen siitä, että vanha maanvuokra on kymmenien vuosien kuluessa jäänyt merkittävästi jälkeen asuntotonttien yleisestä arvonkehityksestä ja nykyhetken kohtuullisesta maanvuokratasosta.

Vuokralaisten yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi maanvuokrasopimuksen päättyessä uusi maanvuokra määritetään tasolle, joka heijastaa nykyhinnoittelua. 

Helsingissä on lähivuosina päättymässä noin 750 asuntotontin maanvuokrasopimusta. Suurin osa tonteista on omakotitalo- ja paritalotontteja, mutta maanvuokrasopimus tulee uusittavaksi myös merkittävällä määrällä kerrostalotontteja.

Varsinaiset maanvuokrasopimusten uusimisia koskevat päätökset tekee kaupunkiympäristön toimiala sen jälkeen, kun valtuusto on hyväksynyt vuokrausperusteet. Tonttikohtaiset seikat sekä niiden vaikutus vuokrahintaan yksittäisen tontin kohdalla tutkitaan ja päätetään erillisellä päätöksellä. Tavoitteena on, että 1.1.2020 päättyvien sopimusten osalta päätökset tehdään vuosien 2018 ja 2019 aikana ja hyvissä ajoin ennen vanhan maanvuokrasopimuksen vuokra-ajan päättymistä. Vuoden 2020 lopussa tai sitä myöhemmin päättyvien sopimusten osalta päätökset tehdään viimeistään alkusyksyllä 2020.

Haagan vanhaan kansakouluun asuntoja

Etelä-Haagan Steniuksentie 14 ja 20 asemakaavan muuttaminen mahdollistaa Haagan entisen kansakoulurakennuksen tontilla tyhjilleen jääneen koulun ottamisen asuinkäyttöön sekä kolmen täydentävän asuinrakennuksen sijoittamisen tontille. Kaavamääräysten mukaan koulurakennukseen voi asumisen lisäksi tai sen sijaan sijoittaa muun muassa majoitus- ja kahvilatiloja. Koulurakennus on suojeltu Sr-2 -merkinnällä. Suojelu koskee rakennuksen julkisivuja sekä arvokkaimpia sisätiloja.

Kyselytunnilla keskustelu ilmastonmuutoksen torjumisesta

Valtuuston kyselytunnilla keskusteltiin toimenpiteistä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä sekä valtuutetut Veronika Honkasalo (Vas.) ja Kaisa Hernberg (Vihr.) esittivät kukin kyselytunnille käsiteltäväksi samaan aiheeseen liittyvät kysymykset. Pormestari Jan Vapaavuoren vastaus kyselytuntikeskusteluineen on tallennettuna Helsinki-kanavalle (www.helsinkikanava.fi).

Valtuusto käsitteli kokouksessaan 10.10.2018 vielä suuren joukon valtuutettujen tekemiä aloitteita. Aloitteet ovat luettavissa esityslistalta ja päätöstiedotteesta. Osa aloitteista päätettiin jättää pöydälle käsiteltäväksi seuraavassa kaupunginvaltuuston kokouksessa 24.10.2018.

Kaupunginvaltuuston kokouksen kaikki päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteessa, joka julkaistaan kokouksen päätyttyä.

Valtuuston äänestyskartat ja muuta tietoa valtuuston kokouksesta julkaistaan Helsinki-kanavalla videotallenteen yhteydessä, www.helsinkikanava.fi

Paula Katajamäki
Tiedottaja
Kaupunginkanslia
puh. 050 5933426
paula.katajamaki@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Syötävä Helsinki valtaa kaupungin touko-kesäkuussa17.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Syötävä Helsinki -ruokaviikot kutsuvat tutustumaan Helsingin monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan 24.5.–16.6.2024. Paikallisten ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen toimijoiden yhteistyöllä on saatu kokoon lähes sadan tapahtuman kattaus, josta löytyy herkullisia maistiaisia niin fine diningin, burgereiden, perinteisten ja etnisten makujen kuin juomakulttuurinkin ystäville.

Feast Helsinki to shine a light on local food scene in May and June17.4.2024 09:30:00 EEST | Press release

This summer, the City of Helsinki is joining operators in the local restaurant, tourism and event sectors to arrange a celebration of the capital’s unique culinary culture. Scheduled for 24 May to 16 June 2024, the Feast Helsinki food festival will showcase the city’s eclectic range of delicious food and beverages. A programme of close to 100 events has been put together offering taste experiences for lovers of fine dining and burgers as well as traditional and ethnic dishes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye