HMD Global

Sinä olet Suomen suosituin joululahja

Jaa
Suomalaiset olisivat valmiita maksamaan keskimäärin 223 euroa/tunti ajasta, jonka he voisivat viettää rauhassa perheen ja ystävien kanssa tänä jouluna. Lähes joka toisen suomalaisen mielestä joulun suurin harminaihe on se, että läheiset pitävät puhelinta esillä joulupöydässä. Nokia-puhelinten uusi kampanja muistuttaa, että jokainen meistä on tärkein joululahja läheisilleen.

Etkö keksi hyvää joululahjaideaa tänä vuonna? Alkaako aika vähitellen loppua? Ei huolta, sillä uusi lahjaindeksi paljastaa, että sinä olet Suomen suosituin joululahja.

Nokia-puhelinten uusi koti, HMD Global, on teettänyt maailmanlaajuisen tutkimuksen, joka paljastaa, että suomalaiset olisivat valmiita maksamaan tänä jouluna keskimäärin 223 euroa/tunti ajasta, jonka he voisivat viettää rauhassa perheen ja ystävien kanssa tänä jouluna.

Yli viidennes (21 %) vastaajista toivoi lahjaksi laatuaikaa rakkaiden kanssa. Toinen yhtä suosittu toive oli rahalahja. Seuraavaksi eniten toivottiin pelikonsolia (6 %), vaatteita (5 %) ja kirjoja (5 %).

Vaikka joulu on yksi harvoja kertoja vuodessa, jolloin kokoonnutaan viettämään aikaa yhdessä, suomalaiset eivät näytä kykenevän laittamaan puhelintaan pois näkyviltä – varsinkaan jouluaterian aikana. Lähes 45 % vastaajista myönsi käyttävänsä puhelinta aterialla. Yleisimmät syyt tähän olivat viestien lukeminen (67 %) ja kuvien ottaminen (62 %).

Nokia-älypuhelinten teettämään tutkimukseen osallistui 11 000 ihmistä ympäri maailmaa. Suomesta siihen osallistui 1 000 aikuista. Tutkimus paljasti suomalaisten mielipiteistä seuraavaa:

  • Melkein puolet (49 %) pitää puhelimen käyttöä aterialla häiritsevänä ja 43 %:lle tämä on jouluna suurin harmin aihe.
  • Yli puolet (54 %) haluaisi perheenjäsentensä sammuttavan puhelimensa jouluna.
  • 44 % toivoo, että he voisivat sammuttaa puhelimensa tuntematta siitä syyllisyyttä.
  • 14 % ei koskaan sammuta puhelintaan.

Tänä jouluna Nokia-älypuhelimilla on uusi kampanja, jonka vahva viesti on “Be the gift”. Kampanja rohkaisee kaikkia sammuttamaan puhelimensa juhlapyhinä ja viettämään aikaa läheisten kanssa. Kampanjassa myös esitellään humoristisesti, kuinka voit paketoida itsesi joululahjaksi.

HMD:n varatoimitusjohtaja Pekka Rantala sanoo:
“Haluamme kehottaa ihmisiä tulemaan lähemmäksi toisiaan ja yhdistämme heitä niin huipputason kuin edullisen hintaluokan puhelimilla. Ne on suunniteltu arkeen ja tehty kestämään – aivan kuin ihmissuhteet. Tällä juhlakaudella nostamme esiin sen, että kaikkien paras lahja läheisillesi olet juuri sinä.”

“On harvinaista, että puhelinyritys suosittelee laittamaan puhelimen pois päältä, mutta me väitämme rohkeasti, että edes omat tuotteemme eivät ole yhtä hyvä lahja kuin aika, jonka annamme toisillemme. Joka seitsemäs suomalainen myöntää, että he eivät koskaan sammuta puhelintaan. Nyt on oikea aika sanoa: anna puhelimellesi lepohetki ja keskity elämään täysillä tässä hetkessä läheistesi kanssa.”

HMD Globalin tutkimus paljasti, millä tavoin mobiiliteknologia auttaa suomalaisia pitämään yhteyttä niihin läheisiin, joiden kanssa eivät vietä joulua yhdessä.

  • Yli puolet (55 %) kuuluu perheen WhatsApp-ryhmään.
  • Yli kolmannes (35 %) lähettää mieluiten juuri WhatsApp-viestin perheenjäsenille, joiden kanssa he eivät voi viettää juhlapyhiä.

Nokia-puhelinten “Ole lahja” -kampanjan video on katsottavissa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=06lXvwOUK7Q.

- - -

1000 aikuista suomalaista osallistui OnePollin tekemään tutkimukseen joulukuussa 2017, 11 000 kautta maailman.

Laatuaika lahjatoiveena oli kärjessä 10 maassa:

Englanti (23 %), Kiina (42 %), Kolumbia (40 %), Ranska (27 %), Saksa (32 %), Italia (28 %), Meksiko (40 %), Puola (28 %), Venäjä (43 %), Ruotsi (30 %), Suomi (21 %)

Top 10 -lista parhaista joululahjoista Suomessa:

  1. Laatuaika läheisten kanssa (ilman puhelimen aiheuttamia häiriöitä) (21 %)
  2. Rahaa (21 %)
  3. Pelikonsoli (6 %)
  4. Vaatteet (5 %)
  5. Kirjat (5 %)
  6. Suklaa (4 %)
  7. Kylpylälahjakortti (4 %)
  8. Pullo hyvää alkoholijuomaa (4 %)
  9. TV (3,55 %)
  10. Kello (3 %)

Lisätietoja tutkimuksesta

Ossi Korpela
Pohjoismaiden liiketoimintajohtaja, HMD Global Oy
p. 050 482 410, ossi.korpela@hmdglobal.com

HMD Global on Nokia-puhelinten ja -tablettien uusi koti, jonka pääkonttori on Espoossa. HMD muotoilee ja markkinoi älypuhelin- ja peruspuhelinvalikoimaa, joka on kohdennettu useille eri kuluttajaryhmille ja joka tarjoaa puhelimia useissa eri hintakategorioissa. Innovointiin ja korkeaan laatuun sitoutunut HMD Global Oy on Nokia-puhelinten ja -tablettien lisensoija yksinoikeudella. www.hmdglobal.com

Nokia on Nokia Oyj:n rekisteröimä tavaramerkki.

Tietoja julkaisijasta

HMD Global
HMD Global



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HMD Global

KORJATTU TIEDOTE: Uudet Nokia-puhelimet tarjoavat eri käyttäjäryhmille aivan uudenlaisia kokemuksia5.9.2019 18:31:06 EEST | Tiedote

KORJAUS LOPUSSA: Nokia 7.2 -puhelimen muistiversiot ovat 4GB/64GB ja 6GB/128GB (EI 6GB/64GB). Nokia 7.2 ja Nokia 6.2 vievät keskihintaisten puhelinten käyttökokemuksen täysin uudelle tasolle. HMD Global tuo uutuuksia myös peruspuhelinvalikoimaan esittelemällä korkean kestävyysluokituksen vaatimukset täyttävän Nokia 800 Tough -puhelimen ja tämän päivän tarpeisiin päivitetyn klassikkomalli Nokia 2720 Flip -peruspuhelimen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye