Sinebrychoffin kestävän kehityksen raportti 2022: Onnistuimme edelleen vähentämään panimon veden ja energian kulutusta

Sinebrychoffista tuli hiilineutraali panimo jo vuonna 2021, mutta jatkoimme työtämme energiatehokkuuden parantamiseksi edelleen vuonna 2022. Muutokset tuotannon suunnittelussa ja prosesseissa vähensivät energian kulutustamme viidellä prosentilla verrattuna vuoteen 2021. Saimme aikaan mittavia säästöjä erityisesti tehostamalla lämmön talteenottoa lämpöpumppujen avulla. Energiankäyttöä vähensi myös se, että alensimme toimistotilojemme lämpötilaa osana valtionhallinnon käynnistämää Astetta alemmas -energiansäästökampanjaa.
Sähkön kulutuksen vähentämiseksi päivitimme valoja LED-valoihin ja lisäsimme valaistuksen automaattiohjausta, paransimme ilmanvaihdon ohjausta sekä optimoimme prosessejamme muun muassa PET-pullojen puhalluksessa.
Edistääksemme sinebrychoffilaisten vähäpäästöistä työmatkaliikkumista otimme viime vuonna käyttöön 60 sähkö- ja hybridiautojen latauspaikkaa. Latauspaikkoja saa käyttää sekä työsuhdeauton että oman auton lataamiseen. Latauspaikkojen käyttöaste oli noin 50 %. Uusia latauspaikkoja lisätään tarveharkinnan pohjalta
Vuoden 2022 KOFF Jouluolut valmistettiin uudistavan viljelyn tilan mallasohrasta. Uudistavassa viljelyssä maaperä varastoi hiiltä maaperään ilmastonmuutosta hilliten. Hyvän sadon lisäksi tavoitellaan maaperän kasvukunnon parantamista, luonnon monimuotoisuuden ja maan hiilivaraston kasvua sekä toimivaa vesitaloutta.
Pakkausten hiilijalanjälkeä pienennettiin siirtymällä puolen litran PET-pulloissa käyttämään pelkästään kierrätettyä PET-muovia.
Prosessioptimointi ja tuotantojen entistä parempi suunnittelu auttoivat vähentämään myös jo ennestään alhaista vedenkulutusta neljällä prosentilla. Vähennys on merkittävä, sillä osa vedenkulutuksen vähentämiseksi suunnitelluista toimenpiteistä siirtyi tälle vuodelle.
Edistämme vastuullista juomakulttuuria
Sinebrychoff tukee alkoholin kohtuukäyttöä laajentamalla alkoholittomien juomien tarjontaa ja viestimällä kuluttajille vastuullisista valinnoista. Alkoholittomien panimojuomien valikoimamme sisälsi vuonna 2022 jo kaksitoista olutta, kolme siideriä ja yhden lonkeron. Alkoholittomien panimojuomien valikoima kasvoi kolmella uutuudella edelliseen vuoteen verrattuna. Onnistuimme kasvattamaan alkoholittomien oluiden myyntilitroja Crispin jatkaessa asemaansa kuluttajien suosikkina. Edistimme kohtuukäyttöä myös Karhu 0,0 -oluen Älä kysy tyhmiä -kampanjalla.
Jo vuosia jatkunut yhteistyömme Keravan kaupungin ja HIFK:n kanssa nuorten harrastusmahdollisuuksien tukemiseksi sekä lahjoituksemme Aseman Lapset ry:lle edistävät samoja hyvinvointitavoitteita.
Tapaturmat vähenivät, tasa-arvo- ja monimuotoisuustyölle tavoitteet
Carlsberg-konsernin ja Sinebrychoffin tärkein työturvallisuustavoite on kuolemaan tai pysyvään vammautumiseen johtavien vakavien tapaturmien estäminen. Tästä syystä tuotannollisessa yhtiössä koulutettiin niin teoriassa kuin käytännön harjoittein kaikki henkiä pelastaviin sääntöihin.
Sinebrychoffin tapaturmataajuus vuonna 2022 oli 3,8 eli taajuus laski vuoteen 2021 verrattuna. Parannus saatiin aikaiseksi seuraamalla ja toteuttamalla turvallisuussuunnitelmia pitkäjänteisesti. Tapaturmia oli määrällisesti yksi vähemmän kuin edellisenä vuonna eli kolme.
Käynnistimme viime vuonna konsernin tavoitteita tukevan monimuotoisuusohjelman ja päivitimme Sinebrychoffin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman vastaamaan Carlsbergin ja Sinebrychoffin DE&I-strategiaa. Suunnitelman tavoitteena on, että Sinebrychoffin henkilöstöpolitiikassa noudatetaan yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoisuutta rekrytoinneista työsuhteen päättämiseen ja että työilmapiiri on syrjimätön, yhdenvertainen ja tasa-arvoinen.
Lue lisää kestävän kehityksen katsauksestamme oheisesta PDF-tiedostosta, tai verkkosivujemme uutisista alla olevasta linkistä.
Yhteyshenkilöt
Timo MikkolaviestintäpäällikköSinebrychoff / viestintä
Puh:+358408307176timo.mikkola@sff.fiKuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
1819 perustettu Sinebrychoff on osa Carlsberg-konsernia ja valmistaa oluita, siidereitä, long drink -juomia, virvoitusjuomia, vesiä sekä energiajuomia. Sen tuotesalkkuun kuuluvat mm. Karhu, KOFF, Carlsberg, Battery Energy Drink, Monster Energy, Crowmoor sekä Somersby ja Coca-Colan yhtiön juomat, kuten Coca-Cola, Fanta, Bonaqua sekä Sprite. Henkilöstön monimuotoisuus, vuorovaikutus asiakkaiden ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa sekä vahvat tuotebrändit ovat kestävän kehityksen edistämisen lisäksi yhtiölle tärkeitä. Sinebrychoff valmistaa juomat 100 % uusiutuvalla energialla ja juomanvalmistus on hiilineutraalia. Alkoholin kohtuukäyttöä yhtiö edistää laajalla alkoholittomien oluiden valikoimalla. Käymme parempaan huomiseen.
sinebrychoff.fi — Twitter: Sinebrychoff - Facebook, YouTube & Instagram: Sinebrychoff1819 - kohtuullisesti.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oy Sinebrychoff Ab
Konsta Punkan valokuvanäyttely avautuu olutlanseerauksen yhteydessä – keksitkö nimen karhukuvalle?12.4.2023 16:00:00 EEST | Tiedote
Suomen tunnetuimpiin luontokuvaajiin kuuluvan Konsta Punkan valokuvaamat karhut ovat esillä Helsingissä Hotelli Tornin Ateljee Barissa 12.4. alkaen reilun kuukauden ajan. Yleisö saa ehdottaa nimeä yhdelle tauluista.
Sinebrychoff jatkaa Itämeren suojelua jo kolmannella Itämeri-sitoumuksellaan ja näyttää suuntaa kestävämmän panimoteollisuuden edelläkävijänä23.3.2023 12:08:47 EET | Tiedote
Sinebrychoffin uuden Baltic Sea Action Groupille antaman Itämeri-sitoumuksen pääteema on uudistava maatalous, jolla on vahva kytkentä vesistöidemme ja Itämeren hyvinvointiin. Sinebrychoffin tavoitteena on pysyä panimoteollisuuden suunnannäyttäjänä uudistavan maatalouden saralla.
Sinebrychoffin uutuuksissa Karhu Kupari, raikkaita lonkeroita ja juomasekoituksia, pippurinen Coca-Cola Creations, sokeriton Smurffit - ja monta muuta kesäistä juomaa28.2.2023 09:36:07 EET | Tiedote
Sinebrychoffin kevään uutuudet lanseerataan maaliskuun puolivälissä. Voit tutustua uutuuksiin tarkemmin klikkaamalla lyhyiden esittelyn ohessa olevia linkkejä – sieltä löytyvät myös tuotekuvat. Kootusti tiedotteet löytyvät verkkosivultamme: https://www.sinebrychoff.fi/newsroom/
Värikkäät uutuuslonkerot: KOFF Long Drink maistuu nyt myös metsämansikalta ja mangolta1.2.2023 12:33:23 EET | Tiedote
KOFF Long Drink tuo keväällä 2023 markkinoille kaksi helmeilevää uutuusmakua, Wild Strawberryn eli metsämansikan ja Mangon.
Sinebrychoff investoi kotimaisen alkoholittoman oluen valmistukseen11.1.2023 11:00:00 EET | Tiedote
Pohjoismaiden vanhin panimo Sinebrychoff uskoo alkoholittoman oluen suosion kasvuun Suomessa ja investoi alkoholittoman oluen tuotantolaitteistoon. Sinebrychoff valmistaa jatkossa Crispin ja Karhun alkoholittomat oluet alusta loppuun Keravan panimollaan – hiilineutraalisti kuten muutkin juomansa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme