Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Sinilevien määrä kääntynyt laskuun kautta Helsingin, uimavesi jopa 28 asteista

Jaa
Tällä viikolla vesinäytteet otettiin Aurinkolahden, Furuvikin, Hevossalmen, Iso Kallahden, Kallahdenniemen, Kivinokan, Laajasalon, Marjaniemen, Mustikkamaan, Porvariskuninkaanpuiston, Puotilan, Rastilan ja Tuorinniemen uimarannoilta. Näytteenoton yhteydessä sinileviä havaittiin ainoastaan Kivinokan uimarannalta. Sinilevien määrä ja esiintyvyys voi kuitenkin vaihdella suuresti riippuen vallitsevista tuulista ja lämpötilasta sekä rannan suojaisuudesta.
Aurinkolahden uimaranta. Kuva: Mari Hohtari
Aurinkolahden uimaranta. Kuva: Mari Hohtari

Tutkitut vesinäytteet olivat hygieeniseltä laadultaan hyviä lukuun ottamatta Marjaniemen uimarannan vesinäytettä, jossa veden laatu oli huono ulosteperäisten bakteerien ylityksen vuoksi. Marjaniemestä haettiin uusintanäyte 1.8.2018 ja näyte oli hygieeniseltä laadulta hyvä. Uusintanäytteenoton yhteydessä Marjaniemen uimarannalla havaittiin sinileviä.

Uimaveden lämpötila on noussut viime viikosta 24­­­–28 asteeseen.

Valvontasuunnitelmaan kuuluvien näytteiden lisäksi ympäristöpalvelut haki ylimääräisiä vesinäytteitä Pikkukosken ja Tapaninvainion uimarannoilta. Pikkukoskella vesi oli vihertävää. Mikroskoopilla tarkasteltuna vedestä määritettiin runsaasti erilaisia viherleviä. Lisäksi joukossa oli vähäisiä määriä Microcystis -suvun sinileviä, jotka ovat tyypillisiä makeassa vedessä ja voivat muodostaa myrkyllisiä kukintoja. Tapaninvainion uimarannan vesinäytteessä oli myös viherleviä, mutta sinileviä ei havaittu.

Sinilevien runsastumiseen vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa veden korkea ravinnepitoisuus, lisääntynyt valon määrä sekä veden kohonnut lämpötila. Tyyni sää nostaa vedessä olevat sinileväsolut pintakerrokseen, jolloin muodostuu leväkukinta.

Jos vedessä näkyy runsaasti sinilevää, on suositeltavaa välttää uimista tai käydä suihkussa heti uimisen jälkeen. Sinileväpitoista vettä ei tule niellä, käyttää talous-, kastelu- eikä löylyvetenä. Lisäksi on hyvä varmistaa, etteivät lemmikkieläimet pääse juomaan sinileväpitoista vettä.

Merivesi on nyt lämpimintä rannikkoalueilla

Merivesinäytteet haettiin tällä viikolla Helsingin läntisiltä merialueilta, Katajaluodolta, Helsingin edustalta Länsitoukilta, sekä Vanhankaupunginlahdelta. Läntisillä merialueilla sinilevien määrä oli hieman vähentynyt, mutta niitä oli vielä kohtalaisesti. Valtalajeina olivat Aphanizomenon -suvun sinilevälaji sekä pienisoluiset levät, jotka vaikuttavat veden näkösyvyyteen samentavasti.

Helsingin edustalla sinilevien määrä oli myös vähentynyt ja vesinäytteissä havaittiin pienisoluisia leviä. Vanhankaupunginlahdella vesi oli sameaa, mikä johtunee vesinäytteessä runsaina havaituista piilevistä ja muusta pienestä lajistosta. Sinilevien määrä oli vähäinen.

Meriveden pintalämpötila avomerellä on noin 22 astetta, ja lähempänä rannikkoa lämpötila on korkeampi, noin 26 astetta.

Mihin Helsingin ja Turun kaupunkien tulisi satsata vesien ja Itämeren suojelussa tulevina vuosina?

Helsinki ja Turku valmistelevat kolmatta yhteistä Itämeri-toimenpideohjelmaa vuosille 2019-2023. Nykyisen ohjelman viittä päämäärää tarkennetaan, ja kymmeniä uusia toimenpiteitä on valmisteilla. Uusia toimenpiteitä on suunnitteilla muun muassa liikenteen ja rakentamisen typpipäästöihin, teollisuuden riskienhallintaan, hiilineutraaliin vesiliikenteeseen sekä eroosion vähentämiseen.

Vaikuta Itämeren suojeluun ja kerro kantasi suunniteltuihin päämääriin ja toimenpideteemoihin verkkokyselyssä. Kysely on auki 19.8.2018 asti: https://www.webropolsurveys.com/S/5A497C30409444CE.par

Tietoa uimavesistä, levätilanteesta, veden lämpötilasta ja merisäästä

Uimavesinäytteiden viimeisimmät tulokset ovat nähtävillä kunkin uimarannan ilmoitustaululla. Lisäksi uimavesinäytteiden tuloksista ja näytteenoton yhteydessä tehdyistä sinilevähavainnoista tiedotetaan kesän aikana Helsingin kaupungin Internet-sivuilla sekä viikoittaisilla mediatiedotteilla.

www.hel.fi/uimavesi

Rantapelastajien päivittämät tiedot valvottujen uimarantojen sinilevätilanteesta ja uimaveden lämpötilasta löytyvät palvelusta

https://ulkoliikunta.fi/

Helsingin edustan vesien tilaa voi seurata Helsingin kaupungin tekemien veden laadun mittausten tuloksia tarkastelemalla seuraavista lähteistä:

-                           www.hel.fi/merivesi (meriveden laatu)

-                           meri.hel.fi (veden lämpötila, merisää ja aallokko)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Uimarannat


-                           vs. terveysinsinööri Anni Korhonen, puh. 050 4025992, uimavesilaatuvalvonta@hel.fi


Merialue


-                           tutkimusavustaja Soila Silvonen, puh. 040 1834261, soila.silvonen@hel.fi

Kuvat

Aurinkolahden uimaranta. Kuva: Mari Hohtari
Aurinkolahden uimaranta. Kuva: Mari Hohtari
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye