Sininauhaliitto

Sininauhasäätiö vaatii toimia nuorten asunnottomuuden vähentämiseksi  

Jaa
Sininauhasäätiö on huolissaan nuorten asunnottomuudesta etenkin pääkaupunkiseudulla. Liitto vaatii asuntojen lisäksi etsivän nuorisotyön tehostamista, uusia päiväkeskuksia ja kuntouttavaa työtoimintaa nuorten asunnottomuuden vähentämiseksi.

Etsivää nuorisotyötä on tehostettava, jotta asunnottomat nuoret saadaan kuntoutuksen piiriin. On perustettava matalan kynnyksen päiväkeskuksia, joiden toimintaan kuuluu myös kuntouttava työtoiminta.

Pelkkä asunto ei riitä

Pelkästään asunnon järjestäminen ei riitä, sillä nuorilla tulee olla mielekästä tekemistä, joka tukee heidän elämänhallintaansa. Näin heitä voidaan motivoida kuntoutukseen, opiskeluun ja työelämään.

Pääkaupunkiseudulla kaikki nuoret eivät näy virallisissa asunnottomuustilastoissa, joissa on satoja nuoria. Monet asunnottomat nuoret ovat usein kotiin syrjäytyneitä ja työttömiä, mutta eivät aina hae työttömyyskorvauksia eivätkä etsi opiskelupaikkaa.

Osa on fyysisesti huonossa kunnossa ja osa on myös masentuneita tai ahdistuneita ja heidän sosiaaliset kontaktinsa ovat tietokoneyhteyksien varassa. Mitä pidempään tällainen tilanne jatkuu, sitä vaikeampaa on heidän kuntouttamisensa.

Kriisiasunnon lisäksi tarvitaan vastuunkantajia

Nuorten asunnottomuuden vähentämiseksi tulee:

-Perustaa päivystyksellisiä ”kriisipisteitä”, joiden kautta apua tarvitseva nuori otetaan heti auttamisjärjestelmän piiriin ja tarvittaessa järjestetään heti kriisiasunto.

-On turvattava asumispolku kriisiasunnosta määräaikaisen vuokra-asunnon kautta omaan pysyvään vuokra-asuntoon. Tämän onnistumiseksi asumispolkuun pitää liittää tarvittava, vähitellen vähenevä ja lopulta loppuva tuki. Asumisen järjestäminen ei saa kaatua mahdollisiin vuokra- tai muihin velkoihin. Nuorelle tulee tehdä kohtuullinen maksusuunnitelma, mutta asunto tulee järjestää heti. Mikäli tarvitaan vuokratakuuta, se tulee järjestää.

-Nuorille on turvattava kuntoutumispolku opiskeluun, ammattiin ja työelämään normaaleille työmarkkinoille. Tämä edellyttää kokonaisvaltaista sosiaalista ja lääketieteellistä tukea ja apua tarvittaessa.

-Tämän kaiken onnistumiseksi tulee olla olemassa henkilö, joka ottaa vastuun nuoren asumis - ja kuntoutumispolun onnistumisesta ja eteenpäin viemisestä. Tätä ei voi sälyttää normaaleihin sosiaalipalveluihin, jotka jo nyt ovat ylikuormittuneita. Tällä henkilöllä tulee olla selvä käsitys nuoren tilanteesta, hänen tarvitsemastaan avusta ja tuesta ja valtuudet järjestää tarvittava apu ja tuki. Hän on myös vastuussa kokonaiskuntoutuksen onnistumisesta.

Helsinki 20.3.2015

Aarne Kiviniemi
Johtaja
Sininauhasäätiö
aarne.kiviniemi@sininauha.fi
Puh. 050-5223285

Lisätietoja

Sininauhasäätiö vaikuttaa ja kehittää keinoja etenkin syrjäytymisen vähentämiseen.Säätiön perustehtävänä on kodin ja tuen tarjoaminen asunnottomille, päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiville sekä näiden ihmisten oikeuksien puolustaminen..

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sininauhaliitto
Sininauhaliitto
Pasilanraitio 5, 2. krs
00240 HELSINKI

+358 50 5909 339http://www.sininauhaliitto.fi

Sininauhaliiton ja sen ympäri Suomea toimivan noin sadan jäsenyhteisön erityisosaamista ovat päihde- ja pelihaitat, riippuvuudet, mielenterveysongelmat, pitkäaikaisasunnottomuus sekä sosiaalinen työllistäminen.

Olemme ihmisen puolella.

#IhmisenPuolella #JärjestötIhmisenPuolella

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sininauhaliitto

Kaikki puhuvat vastuusta – Syntyykö Suomeen lisensseihin perustuva rahapelijärjestelmä perinteisen monopolijärjestelmän rinnalle?17.3.2023 14:11:14 EET | Kutsu

Tervetuloa Eettisesti kestävän rahapelien lisenssijärjestelmän ABC -tilaisuuteen ke 22.3.2023 kello 9.30–11 Tiltin tiloihin Hakaniemeen (Siltasaarenkatu 12 C, 6. krs, 00530 Helsinki; kulku Paasivuorenkadulta) tai etätapahtumaan. Rahapelijärjestelmän uudistaminen on ajankohtainen keskustelunaihe ennen vaaleja ja niiden jälkeen. Sininauhaliiton tilaisuus on tarkoitettu päättäjille, median edustajille ja Suomen rahapelijärjestelmästä kiinnostuneille.

Lisää työttömiä, nälkäisiä ja näköalattomia ihmisiä – Sininauhaliitto lähetti avoimen kirjeen ministereille Haatainen, Lintilä, Sarkkinen, Anderson, Blomqvist, Henriksson, Kiuru, Lindén, Mikkonen, Paatio ja Saarikko30.8.2022 20:43:30 EEST | Tiedote

Sininauhaliitto pyytää ministereitä vaikuttamaan esitykseen hallituksen ns. palkkatukiuudistuksen 100 %:n palkkatuen osalta, koska on kohtuutonta rajata palkkatuen mahdollisuuksia tilanteissa, joissa palkkatuki on ainoa työllistymiskeino.

Sininauhaliitto, Kuntoutussäätiö ja Silta-Valmennusyhdistys vaativat, että lausunnolla olevan palkkatukiuudistuksen taloudellisen toiminnan määrittely tarkennetaan25.5.2022 12:20:20 EEST | Tiedote

Parhaillaan on lausunnolla hallituksen esitys julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta. Jos esitys toteutuu, sen taloudellista toimintaa koskeva ehto tulee aiheuttamaan merkittäviä rajoitteita järjestöjen ja säätiöiden työllistämistoimiin. Vaikutukset heijastuisivat monella tavalla niin järjestöjen tukityöllistettyihin kuin muihinkin hauraisiin ihmisiin, jotka järjestöjen toimintaan ja tukitoimiin osallistuvat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye