Taideyliopisto

Sirkku Rintamäen tohtorintutkinnossa luovasta virrestä on versonut rikkaasti uutta

Jaa
Rintamäki haluaa uudistaa virttä siten, että se lähtisi lentoon ja tempaisisi mukaansa. Virrellä saa myös leikkiä.

Tutkinnossaan Rintamäki halusi päästä syvemmälle virren sieluun ja tutkia virttä luovana musiikkina. Hän tarkasteli taiteellisen työskentelyn ja kirjoittamisen kautta sitä, miten virren määritelmä voi laajentua, miten leikin, kosketuksen, kehollisuuden, tilallisuuden sekä intersubjektiivisuuden näkökulmat voivat rikastaa virren toteuttamista ja virsikäsitystä ja miten virttä voi luoda yhdessä toisten kanssa.

"Olen tutkimuksessani siirtänyt painopistettä virren perinteisesti hyvin tekstikeskeisestä tutkimuksesta virren musisointiin ja säveltämiseen. Halusin tarkastella sitä, mitä virsi on luovana ja luotavana musiikkina. Halusin tehdä jotakin virrelle, jotta se lähtisi lentoon ja virtaisi niin, että siihen virtaukseen haluaisi tulla temmatuksi mukaan", Rintamäki kuvailee.

Virsi on tila, johon kaikkia kutsutaan liittymään omalla tavallaan

Rintamäen tutkimuksen myötä on syntynyt uudenlaisia virren määrittelyä laajentavia ja virttä luovasti lähestyviä käsitteitä ja käytänteitä, kuten villivirsi, virsitila sekä virsileikki. Avainsanoja virren luovassa toteuttamisessa ovat herkistyminen, virtaaminen ja yllätyksellisyys.

”Villivirsi on tulevaisuuden virsi, virren luomisen työkalu ja inspiraatiosana. Villiydellä tarkoitan vapaasti versovaa luovuutta. Virsileikki on tapa toteuttaa virsiä yhdessä kutsumalla muita mukaan vaikkapa laulamaan, luomaan tekstejä, soittamaan, maalaamaan tai tanssimaan. Virren toteuttamisessa puolestaan syntyy virsitila, jossa yhdistyvät kunkin osallistujan yksityinen sekä yhdessä luotava, kussakin virsihetkessä syntyvä tila. Kaikki osallistujat vaikuttavat siihen.”

Kohti kokonaisvaltaista virttä

Rintamäki on tutkimuksessaan nostanut esille kehollisuuden, herkkyyden ja kosketuksen teemoja, jotka ovat olleet melko vähän esillä suomalaisessa ja pohjoismaisessa virsitutkimuksessa.

"Havaitsin, että näiden teemojen merkitys virren mukaansatempaavassa, merkitykselliseksi koetussa, osallisuutta vahvistavassa ja kokonaisvaltaisessa toteuttamisessa on suuri. Yhdessä luominen ja leikin ulottuvuus luovat virteen avaruutta, jossa on silti läsnä turvallisuus."

Rintamäen taiteellinen tohtorintutkinto on sisältänyt tutkielman ja viisi taiteellista osiota, joissa hän lähestyi luovaa virttä laulajana, soittajana ja tulevaisuuden virren säveltäjänä. Kaikki taiteelliset osiot sisälsivät improvisaatiota, leikkiä, johon myös yleisö osallistui. Tutkielmassaan Rintamäki sovelsi Jan Baetensin hahmottelemaa mixt-kirjoittamista, joka yhdistää luovaa, poeettista kirjoittamista kriittis-analyyttiseen tutkimustekstiin.

Sirkku Rintamäen taiteellinen tohtorintutkinto tarkastetaan Taideyliopiston Järvenpään toimipiste Kallio-Kuninkalassa (Leonora-sali) 2.3.2023 klo 14.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sirkku Rintamäki
sirkku.rintamaki@uniarts.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Taideyliopisto
Taideyliopisto
PL 1
00097 Helsinki

Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye