KIINKOKIINKO

Sisäilma ja mobiilikuuluvuus Teknologiasta Tuotteiksi -säätiön palkitsemisaiheina

Jaa
Säätiön vuosittainen 20 000 euron tunnustuspalkinto on myönnetty StealthCase Oy:lle, ja lisäksi 10 000 euron tunnustus Sisäilmatutkimuspalvelut Elisa Aattela Oy:lle Tampereella 9.11. järjestetyssä Kiinteistöalan Vuosiseminaarissa. Palkituksi tuli energiatehokkaiden rakennusten mobiiliverkkokuuluvuuden sekä sisäilman toksisuuden ja laadun mittauksen eteen tehty työ.

Suomi 100 -juhlavuoden tunnustuspalkinto päätettiin jakaa yhtäältä liikeidean ja toisaalta terveyttä ja hyvinvointia edistävän hankkeen kesken. Säätiö halusi tällä kertaa palkita erityisesti nuoria yrityksiä, joiden palveluilla se katsoi olevan merkittäviä mahdollisuuksia vaikuttaa rakennusalaan.

StealthCase Oy on kehittänyt seinärakenteisiin integroitavan antennin, joka mahdollistaa mobiiliverkkojen toiminnan energiatehokkaissa rakennuksissa, joissa voi ilmetä kuuluvuusongelmia. Arviointiraati perusteli valintaa sillä, että tuote edistää kestävää ja tuottavaa rakennettua ympäristöä, ja että sillä on mahdollisuuksia menestyä myös kansainvälisillä markkinoilla. Tunnustuspalkinnon vastaanotti Stealthcase Oy:n toimitusjohtaja Janne Mansikkamäki.

Sisäilmatutkimuspalvelut Elisa Aattela Oy on kehittänyt sisäilman toksisuuden analysointiin uudenlaisen, ilmankosteuden härmistykseen perustuvan näytteenotto- ja mittausmenetelmän. Menetelmän avulla voidaan tutkia sisäilman toksisuutta ihmissoluille, sekä muita sisäilman laatuun vaikuttavia tekijöitä. Arviointiraati perusteli valintaa sillä, että yritys on tehnyt alallaan merkittävää tutkimusta ja kehitystä, ja sen ratkaisu edistää terveellistä sisäilmaa ja hyvinvointia rakennuksissa. Yrityksellä on lisäksi mahdollisuuksia menestyä myös kansainvälisesti. Tunnustuspalkinnon vastaanotti sisäilmatutkija Elisa Aattela.

Molemmat tunnustukset luovutti Teknologiasta Tuotteiksi -säätiön hallituksen puheenjohtaja Mika Halttunen.

Mukana palkittavien yritysten valinnassa olivat RAKLI, Talotekniikkateollisuus ja Rakennusteollisuus RT. Lopullisen päätöksen tunnustuspalkinnon saajista teki säätiön hallitus.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mika Halttunen, Teknologiasta Tuotteiksi -säätiön hallituksen puheenjohtaja
puh. 0400 711 299
mika.halttunen(at)halton.com
www.teknologiastatuotteiksi.fi


Janne Mansikkamäki, CEO, StealthCase Oy puh. 040 761 1585 Janne(at)stealthcase.fi


Elisa Aattela, Sisäilmatutkimuspalvelut Elisa Aattela Oy puh. 040 743 6659 elisa.aattela(at)sisailmatutkimuspalvelut.fi

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

KIINKO
KIINKO
Malmin asematie 6
00700 Helsinki

09 350 9290http://www.kiinko.fi

Teknologiasta Tuotteiksi –säätiö

Vuonna 1994 perustetun säätiön toiminta-ajatus on edistää erityisesti terveellisiä, kestäviä ja tuottavia sisäympäristöjä tukemalla innovaatioiden tuotteistamista. Säätiö voi myöntää tunnustuspalkinnon yritysten ohella yhteisöjä tai yksityishenkilöitä. Erityisasemassa arvioinnissa tunnustuspalkinnon saajiksi ovat pk-yritykset. Säätiön hallituksessa on edustus seuraavista organisaatioista: Finpro, Finnvera, Työ- ja elinkeinoministeriö, Keksintösäätiö, SITRA, Tekes, Ympäristöministeriö, Iitin kunta ja Halton Oy.

Kiinteistöalan Vuosiseminaari

Kiinteistö- ja rakennusalan huipputapahtuma kokoaa yhteen mahtavan kattauksen: lähes 700 alan vaikuttajaa, johtajaa ja asiantuntijaa 9.-10.11.2017 Tampere-taloon. Ensimmäistä kertaa Tampereella järjestettävä Vuosiseminaari on ainutlaatuinen mahdollisuus kohdata sijoitus-, rahoitus-, rakennus- kuin palveluliiketoiminnankin toimijoita ja asiakkaita. Lisätietoja www.vuosiseminaari.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KIINKO

MEDIAKUTSU Rakennusfysiikka 2023: Lähes 100 puheenvuoroa uusista tutkimustuloksista ja käytännönratkaisuista13.10.2023 11:00:00 EEST | Kutsu

Rakennusfysiikan ymmärtäminen ja osaaminen korostuvat nykyisessä rakentamisessa. Rakenteiden kosteusvauriot ja homeongelmat, kiristyneet energiansäästötavoitteet sekä ilmastonmuutokseen liittyvät asiat ovat aiheuttaneet sen, että rakennusalalla tarvitaan jatkuvasti uutta tietoa rakennusfysiikkaan liittyvistä tutkimustuloksista ja hyvistä käytännön ratkaisuista. Tervetuloa kuulemaan, mikä rakennusfysiikassa puhuttaa 2023.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye