Leo's Leikkimaa

Sisäleikkipuisto Leos Leikkimaa laajentaa toimintaansa avaamalla kolme uutta leikkimaata pääkaupunkiseudulle ja yhden Turkuun

Jaa
Pohjoismaiden suurin sisäleikkipuistoketju Leos Lekland, joka toimii Suomessa nimellä Leos Leikkimaa, laajentaa toimintaansa Suomessa. Yhtiön tavoitteena on avata kolme uutta sisäleikkipuistoa pääkaupunkiseudulla, joista ensimmäinen avataan Espoon Laajalahdessa helmikuussa 2019. Leos Leikkimaa avaa uuden leikkimaan myös Turussa maaliskuussa 2019. Jokainen uusi leikkimaa on noin viiden miljoonan euron investointi. Neljä uutta leikkimaata tulevat työllistämään yhteensä noin 200 uutta työntekijää.
Leos Leklandin toimitusjohtaja Joakim Gunler.
Leos Leklandin toimitusjohtaja Joakim Gunler.

Suomen ensimmäinen Leos Leikkimaa avattiin vuonna 2016 Tampereella. Tällä hetkellä Suomessa on viisi leikkimaata – Jyväskylässä, Oulun seudulla, Lahdessa, Porissa ja Tampereella. Suunnitellut neljä uutta sisäleikkipuistoa lähes kaksinkertaistavat Leos Leikkimaan investoinnit Suomeen.

Ensimmäinen pääkaupunkiseudulla sijaitseva leikkimaa avataan helmikuussa 2019 Espoon Laajalahteen. Turussa Leos Leikkimaa on rakenteilla Itäharjun kaupunginosaan, ja sen suunniteltu avausaika on maaliskuu 2019.

Leos Leklandin teettämät tutkimukset kertovat yhtiön sisäleikkipuistojen vahvasta markkina-asemasta Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Asiakastyytyväisyysmittauksessa Leos Leikkimaan osuus ”erittäin tyytyväinen” -kategoriassa oli korkein verrattuna alan muihin toimijoihin Suomessa. Tutkimuksen mukaan suomalaiset asiakkaat vierailevat Leos Leikkimaissa useammin kuin asiakkaat muissa Pohjoismaissa: suomalaiset käyvät leikkimaassa keskimäärin 3,7 kertaa vuodessa, kun Pohjoismaiden keskiarvo on 2,2 kertaa.

”Leos Leikkimaat ovat saavuttaneet mahtavan suosion Suomessa, ja olemme erittäin iloisia, että voimme tarjota yhä useammalle lapselle mahdollisuuden leikkiä ja liikkua enemmän”, toteaa Leos Leklandin toimitusjohtaja Joakim Gunler.

Sekä Espoon että Turun leikkimaihin rakennetaan 10 000 neliömetriä täysin uutta tilaa, joissa kaikenikäiset lapset voivat leikkiä, hassutella ja liikkua. Niissä on myös seitsemän eri teeman mukaan rakennettua synttärihuonetta ja bistro yli 300 asiakkaalle.

Leos Leklandilla on tällä hetkellä yhteensä 45 sisäleikkipuistoa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa, ja se on laajentamassa toimintaansa myös Pohjoismaiden ulkopuolelle. Ruotsissa perustettu ketju on rakentanut menestyskonseptin. Se houkuttaa hauskalla tavalla lapsia leikkimään ja liikkumaan niin, että liikunnasta tulee leikin kautta mieluisa tapa. Lasten aktiivisella liikkumisella on yhä tärkeämpi merkitys tietokoneiden, tablettien ja älypuhelinten käytön lisääntyessä.

Lisätietoja medialle

Joakim Gunler
Perustaja ja toimitusjohtaja, Leos Lekland
Puhelin + 46 70 553 3021
Sähköposti: joakim.gunler@leoslekland.se

Veera Kiviluoma, Suomen toiminnasta vastaava johtaja
Leos Leikkimaa
Puhelin: 0400 717 302
Sähköposti: veera.kiviluoma@leosleikkimaa.fi

Tietoa Leos Leklandista

Leos Lekland on Pohjoismaiden suurin leikkimaaketju, jolla on 45 leikkimaata: 26 Ruotsissa, yhdeksän Norjassa, viisi Tanskassa ja viisi Suomessa. Suomessa yritys toimii nimellä Leos Leikkimaa. Kun yritys aloitti toimintansa vuonna 2006, oli perustajien tavoitteena luoda perheille kohtaamispaikka, jossa pääpaino on leikissä ja liikunnassa. Tämä on entistä ajankohtaisempaa nyt, kun muun muassa Maailman terveysjärjestö WHO:n raporttien mukaan lapset liikkuvat liian vähän. Yrityksen menestys perustuu vahvaan konseptiin, jossa koko perhe voi leikkiä ja liikkua. Toiminnan painopiste on turvallisuudessa, siisteydessä ja palveluhenkisyydessä.

Avainsanat

Kuvat

Leos Leklandin toimitusjohtaja Joakim Gunler.
Leos Leklandin toimitusjohtaja Joakim Gunler.
Lataa
Uudet Leos Leikkimaat avataan Espooseen ja Turkuun.
Uudet Leos Leikkimaat avataan Espooseen ja Turkuun.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Leo's Leikkimaa

Leo’s Leikkimaa aukeaa jälleen – uusi varausjärjestelmä parantaa leikkijöiden turvallisuutta16.6.2020 08:50:00 EEST | Tiedote

Leo’s Leikkimaa -sisäleikkipuistot ovat olleet suljettuina kevään koronaepidemian vuoksi. Leikkimaat ovat nyt avautumassa uudelleen – Suomessa avautumispäivä on maanantai 22.6. Leikkimaiden toimintaa on kehitetty vastaamaan uuden arjen vaatimuksia, jotta asiakkaille voidaan tarjota turvallinen ja sujuva kokemus. Suurin muutos on se, että leikkimaiden kävijämäärää rajoitetaan uuden varausjärjestelmän avulla.

Leos Leikkimaa menestyy hyvin Suomessa ja avaa kuusi uutta leikkimaata seuraavan 12 kuukauden aikana15.9.2017 09:23:37 EEST | Tiedote

Pohjoismaiden suurin sisäleikkipuistoketju Leos Lekland on erittäin tyytyväinen aloitukseensa Suomessa. Yhtiö avaa loppuvuoden aikana uudet leikkimaat Lahteen, Jyväskylään ja Poriin ja vuonna 2018 Turkuun, Espooseen ja Helsinkiin. Näihin kuuteen kohteeseen syntyy yhteensä 180 uutta työpaikkaa. Jokainen uusi leikkimaa on noin viiden miljoonan euron investointi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye