Veken Kaluste Oy

Sisustamisen suosio siivitti huipputulokseen

Jaa
Kodin merkitys on korostunut kuluneen vuoden aikana merkittävästi. Kodin sisustamiseen on panostettu entistä enemmän, joka on vahvistanut Veken voimakasta kasvua. Tilikausi 2020 oli poikkeuksellisesti vain 11 kk kestävä, jonka aikana liikevaihtoa kertyi 23,36 milj. € ja kannattavuus parani merkittävästi. Yrityksen työntekijämäärä kasvoi vajaan sataan.
Vuosi 2020 oli Vekelle poikkeuksellisen kasvun vuosi.
Vuosi 2020 oli Vekelle poikkeuksellisen kasvun vuosi.

Tilikausi käynnistyi helmikuun alussa melko tavanomaisessa tilanteessa. Kasvu oli tasaista ja yrityksessä valmisteltiin merkittävää uuden myymälän avausta Vantaalle.

Koronavirustilanne paheni maaliskuussa, ja se sekoitti myös Vantaan avajaisiin liittyviä suunnitelmia. Vantaan myymälä aukaisi ovensa  ilman näkyviä avajaisia 16.3, samana päivänä, kun Suomeen julistettiin poikkeusolot. 

- Haasteista huolimatta avaus onnistui hyvin ja Vantaan myymälä on osoittanut myymäläkonseptimme toimivuuden , Veken nykyinen toimitusjohtaja Markus Ranua kertoo.

Huhtikuusta alkaen yhä useampi kodin sisustaja löysi veke.fi -verkkokaupan ja yrityksen kasvu kiihtyi entisestään. Nopea ja voimakas myynnin kasvu haastoi Veken koko henkilökuntaa. Samalla kuitenkin käynnistettiin entistä voimakkaampi panostus digitaaliseen liiketoimintaan, jota johtamaan rekrytoitiin Indre Solodov. Lisäksi Veke kasvatti varastointi- ja toimituskapasiteettia. Ranuan keskusvarastolla käynnistettiin laajennushanke sekä Lahden keskusvaraston kapasiteettia kasvatettiin merkittävästi.

Kevään aikana perheyrityksessä toteutettiin myös sukupolvenvaihdoksen kolmas vaihe. Markus Ranua siirtyi Veken toimitusjohtajaksi kesäkuussa 2020. Yrityksen perustaja Veijo “Veke”  Ranua jatkaa hallituksen puheenjohtajana.

Katseet suunnattiin vahvasti tulevaisuuteen ja kesällä yrityksessä aloitettiin 2025-strategian laatiminen. Luotua, rohkeaa ja kunnianhimoista kasvustrategiaa toteutetaan nyt osaavan Veke-tiimin voimin. 

- Vaikka alkuvuotta 2020  leimasi kiire, muutokset ja epävarmuus, kaikesta tästä selvittiin hienosti yhteen hiileen puhaltamalla. Kesä ja loppuvuosi sujuivat erinomaisesti, kauppa kävi ennätystahtia ja useat kehittämistoimenpiteet etenivät. Loppuvuonna vahvistimme johtoryhmää rekrytoimalla talousjohtaksi Sakari Syrjälän, Markus Ranua summaa, ja kiittää vielä koko henkilökuntaa, asiakkaita sekä yhteistyökumppaneita hienosta vuodesta.

Vuosi 2020* lukuina:

💶 Liikevaihto: 23,36 milj. € (v. 2019 13,99 milj. €)

📈 Liikevoitto: 1,88 milj. € (v. 2019 0,71 milj. €)

👷 Työntekijämäärä**: 95 (v. 2019 60)


*2020-tilikausi oli 11 kk pituinen 1.2.-31.12.2020 

** tilanne tilikauden lopussa

Lisätietoja
Markus Ranua, toimitusjohtaja

markus.ranua@veke.fi

045 631 3045

Täältä kuvia

Asiaan liittyvä blogipostaus

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vuosi 2020 oli Vekelle poikkeuksellisen kasvun vuosi.
Vuosi 2020 oli Vekelle poikkeuksellisen kasvun vuosi.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Veken Kaluste Oy
Urakantie 5
97700 Ranua

http://www.veke.fi

Veke | Veken Kaluste Oy on Ranualta, Pohjois-Suomesta ponnistava perheyritys, joka on nuorekas, aktiivinen ja voimakkaasti kasvava huonekalujen vähittäiskauppa.  Myymälämme ovat Rovaniemellä, Oulussa ja Vantaalla. Veke.fi -verkkokauppa toimii koko Suomessa ja on yksi suurimmista suomalaisista sisustus- ja huonekalualan verkkokaupoista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veken Kaluste Oy

Veke tuo uusia värejä suosittuun kotimaiseen Taimi-huonekalusarjaan5.3.2024 12:43:50 EET | Tiedote

Sisustajan huonekalukauppa Veke lanseerasi Habitaressa 2022 kotimaisen Taimi-huonekalusarjan, joka on noussut nopeasti suomalaisten sisustajien suosikiksi. Nyt männystä valmistettu kotimainen Taimi-sarja saa päivityksen uusien värisävyjen myötä. Aiempien Hiekan ja Hiilen sävyjen sekä käsittelemättömän vaihtoehdon rinnalle on lisätty kaksi uutta sävyä: Sammal ja Greige. Uudet värit nousivat asiakkaiden suosikeiksi Veken järjestämässä kilpailussa.

Somen kautta alkunsa saanut, suosittu Taimi-mallisto laajenee DIY-huonekaluilla11.10.2023 06:47:00 EEST | Tiedote

Pohjoisen sertifioidusta männystä valmistettu Taimi -kalustesarja syntyi sisustusharrastaja Linda Viipurin ja huonekaluliike Veken yhteistyönä. Sarja lanseerattiin Habitaressa 2022. Nyt suosittu Lapissa, Ranualla valmistettu tuotesarja laajenee rakennussarjoilla, joita myydään puuvalmiina. Rakennussarjojen avulla jokainen voi helposti tuunata oman uniikin huonekalun makunsa mukaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye