Sitra

Sitra: Kiistelty EU:n tietosuoja-asetus voi olla lähtölaukaus ihmislähtöiselle datataloudelle

Jaa
Datan arvon uutena rajattomana luonnonvarana tunnustavat jo kaikki, mutta todellinen jättipotti odottaa sitä, joka dataa tulevaisuudessa hallitsee.

Toukokuun lopussa voimaan tulevalla EU:n tietosuoja-asetuksella (GDPR) voi olla paljon tähän asti arvioitua kauaskantoisempia seurauksia, jos palveluntuottajat osaavat hyödyntää siinä piilevät mahdollisuudet, arvioivat datatalouden tulevaisuudennäkymiin perehtyneet Sitran asiantuntijat. Tähän asti GDPR:n kohdalla päähuomio on ollut sen organisaatioille aiheuttamissa kustannuksissa ja velvoitteissa.

Projektijohtaja Jaana Sinipuro Sitrasta sanoo, että tietosuoja-asetus voi toimia lähtölaukauksena nykyistä ihmislähtöisemmälle datataloudelle, jossa yksilöllä on huomattavasti nykyistä paremmat mahdollisuudet hallita itseään koskevaa dataa. Toisaalta samalla myös ihmisten luottamuksen ansaitsevat palveluntuottajat voivat saada käyttöönsä merkittävästi nykyistä laajemmat ja monipuolisemmat datavarannot.

”Aiemmissa hankkeissamme olemme huomanneet, että datan saatavuudesta ja hyödynnettävyydestä on tullut uusien palvelujen kehittämisen pullonkaula. Erityisesti pienten yritysten on tähän asti ollut vaikea päästä dataan käsiksi. Ihmislähtöinen datatalous vauhdittaisi merkittävästi palveluekosysteemin kasvua ja monipuolistumista”, Sinipuro arvioi.

Vastavoima datajättien harvainvallalle?

Ihmislähtöisen datatalouden palvelut helpottaisivat ihmisten arkea hyödyntämällä useita eri datalähteitä ihmisten luvalla ja läpinäkyvästi. Palvelut voisivat ylittää perinteisiä toimialarajoja ja liittyä esimerkiksi terveyteen, hyvinvointiin, liikennöintiin, maa- ja metsätalouteen tai finanssipalveluihin. Jo olemassa oleva esimerkki tämäntyyppisestä, useita eri datalähteitä hyödyntävästä palvelusta Suomessa on kansalaisten puolesta esitäytetty veroilmoitus.

EU-komissio on arvioinut, että digitaalisiin palveluihin perustuvan datatalouden arvo nousee Euroopan markkinoilla 739 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä. Suhteuttamalla bruttokansantuotteita toisiinsa, Suomen kohdalla datatalouden potentiaali voisi samaisen laskelman perusteella olla noin 12 miljardia euroa.

Sitran Uudistumiskyky-teeman johtaja Antti Kivelä muistuttaa, että luvut ovat suuntaa-antavia mutta kertovat datatalouden mahdollisuuksien mittakaavasta. Hänen mukaansa suurin haaste uudistumiselle ei liity teknologiaan, vaan ajattelu- ja toimintatapojen muuttamiseen nykyisestä, kansainvälisten jättiyritysten hallitsemasta alustatalousmallista aidosti ihmislähtöiseksi.

”Suomen ja suomalaisten lähtökohdat menestyä nykyistä ihmislähtöisemmässä datataloudessa ovat erittäin hyvät. Meillä on edistynyt datainfrastruktuuri, muun muassa Kansallinen Palveluväylä, hyvät tietovarannot, mahdollistava lainsäädäntö ja myönteinen asenne teknologiaa kohtaan”, Kivelä sanoo.

Facebookia ja monia muitakin nykyisiä kansainvälisiä datayritysjättiläisiä on viime aikoina toistuvasti syytetty läpinäkymättömyydestä ja tietojen väärinkäytöksistä. Dataan liittyvät kysymykset ovatkin samalla nousseet yhdeksi maailman kuumimmista puheenaiheista. Kivelän mukaan nykyistä ihmislähtöisempi datatalous loisi myös osaltaan vastavoimaa nähtävissä oleville globaaleille megatrendeille kuten tietojen, taitojen, varallisuuden ja osallisuuden polarisaatiolle.

Lue lisää Sitran vastikään alkaneesta projektista IHAN – Ihmislähtöinen datatalous täältä.

Lisätiedot

Antti Kivelä, johtaja, uudistumiskyky, Sitra, antti.kivela@sitra.fi, 040 482 7435
Jaana Sinipuro, Projektijohtaja, IHAN - Ihmislähtöinen datatalous, jaana.sinipuro@sitra.fi, 050 566 7113
Jukka Vahti, asiantuntija, viestintä, Sitra, jukka.vahti@sitra.fi, 040 566 5152

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Sitra
Sitra
Itämerenkatu 11-13, PL 160
00180 HELSINKI

0294 618 991http://www.sitra.fi

Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

Cirkulära lösningar motverkar förlusten av biologisk mångfald och skapar nya affärsmöjligheter – se Europas topp 30-lista15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

En lista med 30 europeiska företag, som presenterades vid World Circular Economy Forum 2024 i Bryssel, visar hur cirkulära lösningar kan minska förlusten av biologisk mångfald och öppna upp nya affärsmöjligheter. Vid sidan av listan släpper framtidshuset Sitra en handbok som är den första i sitt slag för att utveckla affärsmodeller för cirkulär ekonomi för att uppnå naturmålen.

Kiertotalous torjuu luontokatoa ja luo uutta liiketoimintaa: Katso Euroopan 30 edelläkävijän lista, mukana useita suomalaisyrityksiä15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

Yritykset voivat luoda uutta liiketoimintaa kiertotalousratkaisuilla ja torjua samalla luontokatoa. Tämä selviää 30 eurooppalaisen edelläkävijäyrityksen listauksesta, joka julkaistiin Maailman kiertotalousfoorumissa WCEF2024:ssä Brysselissä maanantaina. Samalla tulevaisuustalo Sitra esitteli uraauurtavan käsikirjan, joka opastaa yrityksiä luontoa vahvistavan kiertotalousliiketoiminnan kehittämisessä.

Circular solutions tackle biodiversity loss and unlock business growth – see Europe’s top 30 list15.4.2024 16:15:00 EEST | Press release

A list of 30 European companies, unveiled at the World Circular Economy Forum 2024 in Brussels, shows how circular solutions can tackle biodiversity loss and unlock new business opportunities. Alongside the list, the Finnish Innovation Fund Sitra released a first-of-its-kind handbook for developing circular economy business models to deliver on nature targets.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye