Sitra

Sitra: Maakunnat ratkaisevat, parantaako laajentuva valinnanvapaus sote-palveluja

Jaa
Ruotsin kokemuksia selvittäneen tuoreen raportin perusteella laajennetulle sote-valinnanvapaudelle asetettujen tavoitteiden toteutuminen riippuu pitkälti tulevien maakuntien johtamiskyvystä. Valinnanvapauden on toivottu lisäävän asiakaslähtöisyyttä ja kustannustehokkuutta sekä parantavan palvelujen saatavuutta.

Tiedon läpinäkyvyys ja vertailtavuus, tiedolla johtaminen sekä palvelujen järjestäjän ja tuottajan roolien selkeä erottaminen toisistaan ovat tärkeimpiä edellytyksiä asiakkaan laajentuvan valinnanvapauden toimivuudelle sosiaali- ja terveydenhuollossa. Sote-valinnanvapaudelle asetettujen tavoitteiden toteutuminen riippuukin pitkälti siitä, kuinka kyvykkäästi maakunta osaa johtaa alueensa palveluverkkoa. Tähän taas valmisteilla olevat maakunnat tarvitsevat uudenlaista osaamista ja johtamisen välineitä.

Nämä ovat keskeisimpiä havaintoja tuoreessa raportissa Valinnanvapaus asukkaan ehdoilla – Suomen edellytykset Ruotsin kokemusten ja kansainvälisen tutkimustiedon valossa, jonka on tehnyt Hanken Centre for Corporate Governance. Sitra on rahoittanut raportin tekemisen.

”Maakuntien sote-päättäjillä tulee olla kyky nähdä palveluverkon nykyinen ja tuleva iso kuva, sekä toisaalta aitoa ymmärrystä asiakaslähtöisyydestä. Lisäksi palvelujen käyttäjien eli ihmisten pitää saada palveluista ymmärrettävää ja vertailukelpoista tietoa valintojen pohjaksi”, projektijohtaja Tuula Tiihonen Sitrasta sanoo.

Ruotsin ja Suomen lähtökohdat poikkeavat toisistaan merkittävästi

Ruotsin ja Suomen lähtökohdat valinnanvapauden laajentamiseen eroavat toisistaan merkittävästi. Ruotsissa ei esimerkiksi ole ollut Suomen kaltaista työterveyshuoltojärjestelmää ja yksityisten palveluntuottajien rooli on ollut hyvin erilainen kuin Suomessa. Myös maiden väestöpohjat eroavat toisistaan: Ruotsissa väestö on keskimäärin hieman nuorempaa ja asutus tiiviimpää.

Lisäksi Ruotsissa maakäräjillä on ollut hyvin suuret vapaudet toteuttaa valinnanvapaus haluamallaan tavalla. Tämä juontaa juurensa maakäräjien pitkään historiaan verrattain itsenäisinä toimijoina. Ruotsin kohdalla onkin jopa harhaanjohtavaa puhua yhdestä valinnanvapauden mallista. Vertailtavuuden ongelmat, joita mallien eriytyminen on aiheuttanut maakäräjien välillä, alleviivaavat valtakunnallisesti yhtenäisen vertailutiedon välttämättömyyttä valinnanvapauden toimivuudelle.

”Suomessa maakunnat pääsevät aloittamaan puhtaalta pöydältä ja uudistus tehdään koordinoidusti koko maassa. Tämä antaa Ruotsiin verrattuna hyvät mahdollisuudet yhtenäisen valinnanvapausmallin luomiseen. Samalla kuitenkin korostuu sen merkitys, että maakuntatasolle saadaan hankittua johtamisosaamista”, raportin tehnyt tutkija Niilo Luotonen Hanken Centre for Corporate Governancesta sanoo.

Maakunnat tarvitsevat päätösvaltaa palveluntuotannon ohjaamiseen alueen tarpeiden mukaan

Ruotsin kokemusten perusteella uusien hoitoyksiköiden syntyminen on riippuvaista alueiden väestön tiheydestä ja ikärakenteesta. Tärkeä havainto on kuitenkin ollut se, että tarjonnan alueellista jakautumista on mahdollista myös ohjata erilaisilla korvausperiaatteisiin liittyvillä kannustimilla. Maakuntien tulee tämän vuoksi säätää tuottajille maksettavia korvauksia mm. alueen ikärakenteen ja väestön sosioekonomisten tekijöiden mukaan. Lisäksi maakunnilla tulee olla mahdollisuus erilaisiin kannustimiin ja sanktioihin palvelutuotannon ohjauksessa.

”Maakunnilla tulisi olla kymmenkunta säädettävää parametria, jotka voivat liittyä esimerkiksi väestön ikään, alueen etäisyyksiin tai vaikka siihen, kuinka usein asiakas saa vaihtaa palveluntuottajaa. Nämä parametrit olisivat kaikilla maakunnilla samat, mutta jokaisella maakunnalla tulisi olla riittävästi päätösvaltaa niiden säätämiseen oman alueensa palveluverkon ja strategian mukaan”, johtaja Antti Kivelä Sitrasta sanoo.

Ruotsin kokemusten ja nykyisten, Suomessa menossa olevien valinnanvapauskokeilujen perusteella näyttäisi siltä, että niin sanotun peruskapitaation lisäksi tarvitaan lisäkannustimia esimerkiksi siihen, että palvelutuotannossa satsataan terveyttä edistäviin ja ennaltaehkäiseviin palveluihin. Tämä voisi säästää yhteiskunnan varoja pitkällä aikavälillä. Ruotsin kokemusten perusteella johtamisen lisäksi myös alueen väestöpohja vaikuttaa laajennetun valinnanvapauden toimivuuteen. Laajat valinnanmahdollisuudet ja nopeampi hoitoon pääsy ovat toteutuneet Ruotsissa lähinnä tiheästi asutuilla alueilla, joilla asukkaat ovat tyypillisesti verrattain hyvinvoivia. Samaan aikaan paljon hoitoa tarvitsevien aseman on arvioitu lievästi heikentyneen: hoitosuhteet ovat katkonaisia ja koordinaatio eri palveluntuottajien välillä huonoa. Tutkimustieto kertoo myös, että huonoimmin pärjäävät eivät välttämättä hakeudu hoitoon silloinkaan, kun olisi tarvetta. Haasteena onkin luoda uusia keinoja ja kannustimia, joilla heidät saadaan avun piiriin.

Lisätiedot:

Antti Kivelä, johtaja, Sitra, puh. 0294 618 265, antti.kivela@sitra.fi
Tuula Tiihonen, projektijohtaja, Sitra, puh. 0294 618 269, tuula.tiihonen@sitra.fi
Niilo Luotonen, tutkija, Hanken Centre for Corporate Governance, puh. 050 539 4564, niilo.luotonen@hanken.fi
Jukka Vahti, asiantuntija/viestintä, Sitra, puh. 040 566 5152, jukka.vahti@sitra.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sitra
Sitra
Itämerenkatu 11-13, PL 160
00180 HELSINKI

0294 618 991http://www.sitra.fi

Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

Cirkulära lösningar motverkar förlusten av biologisk mångfald och skapar nya affärsmöjligheter – se Europas topp 30-lista15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

En lista med 30 europeiska företag, som presenterades vid World Circular Economy Forum 2024 i Bryssel, visar hur cirkulära lösningar kan minska förlusten av biologisk mångfald och öppna upp nya affärsmöjligheter. Vid sidan av listan släpper framtidshuset Sitra en handbok som är den första i sitt slag för att utveckla affärsmodeller för cirkulär ekonomi för att uppnå naturmålen.

Kiertotalous torjuu luontokatoa ja luo uutta liiketoimintaa: Katso Euroopan 30 edelläkävijän lista, mukana useita suomalaisyrityksiä15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

Yritykset voivat luoda uutta liiketoimintaa kiertotalousratkaisuilla ja torjua samalla luontokatoa. Tämä selviää 30 eurooppalaisen edelläkävijäyrityksen listauksesta, joka julkaistiin Maailman kiertotalousfoorumissa WCEF2024:ssä Brysselissä maanantaina. Samalla tulevaisuustalo Sitra esitteli uraauurtavan käsikirjan, joka opastaa yrityksiä luontoa vahvistavan kiertotalousliiketoiminnan kehittämisessä.

Circular solutions tackle biodiversity loss and unlock business growth – see Europe’s top 30 list15.4.2024 16:15:00 EEST | Press release

A list of 30 European companies, unveiled at the World Circular Economy Forum 2024 in Brussels, shows how circular solutions can tackle biodiversity loss and unlock new business opportunities. Alongside the list, the Finnish Innovation Fund Sitra released a first-of-its-kind handbook for developing circular economy business models to deliver on nature targets.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye