Sitra

Sitra selvitti: Liikenteen vallankumous lähtee nuorista

Jaa
Valtaosa suomalaisista pitää toimimista ympäristöä säästäen tärkeänä ja erityisesti nuoret mieltävät autoilun ympäristövalintana, kertoo Sitran teettämä kyselytutkimus. Nuoret ovatkin edelläkävijöitä uusien jakamistalouteen pohjaavien liikkumisen palveluiden käyttäjinä.

Suomalaisista 72 prosenttia on sitä mieltä, että toimiminen ympäristöä säästävästi on tärkeää jo esimerkin vuoksi. Peräti 38 prosenttia pyrkii jo nyt minimoimaan liikkumistapojensa ympäristövaikutuksia. Tämä käy ilmi Sitran teettämästä suomalaisten kestävään kuluttamiseen ja valintoihin liittyviä asenteita ja tekoja kartoittaneesta Resurssiviisas kansalainen -kyselytutkimuksesta.

Vastanneista 60 prosenttia on sitä mieltä, että oma auto on arjen sujumisen kannalta välttämätön. Noin neljännes on sitä mieltä, että ympäristösyillä on vaikutusta auton hankkimiseen tai siitä luopumiseen tulevaisuudessa.

“Tutkimus osoittaa, että suomalaiset ovat hyvin tietoisia ympäristöön ja ekologiseen kestävyyteen liittyvistä asioista, mutta asenteet ja arvot siirtyvät hitaasti teoiksi, etenkin liikkumisessa ja autoilussa. Positiivista on se, että nuoret ovat muita valmiimpia suosimaan ympäristöystävällisiä liikkumisen muotoja”, sanoo Sitran asiantuntija Sari Laine.

Nuoret ja naiset ilmoittavat jonkin verran muita useammin olevansa valmiita muuttamaan liikkumistapojaan ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Alle 30-vuotiaat suosivat kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä muita ikäryhmiä useammin, ja kokevat nämä liikkumiseen liittyvät teot myös tärkeämmiksi.

”Liikenteen vallankumous lähtee nuorista. Liikkumiseen liittyvät asenteet ja toimintatavat ovat muuttumassa, vaikkakin hitaasti”, Sari Laine sanoo.

Kun vain 18 prosenttia kaikista vastanneista kertoo käyttävänsä kimppakyytejä, jopa 28 prosenttia alle 30-vuotiaista tekee niin. Uusia liikkuminen palveluna -paketteja on kokeillut 8 prosenttia kaikista vastanneista, mutta 18 prosenttia alle 30-vuotiaista. Nämä uudet liikkumisen palvelut mahdollistavat eri liikkumistapojen kuten kaupunkipyöräilyn, joukkoliikenteen ja autonvuokrauksen saumattoman yhdistämisen ja ostamisen yhdellä mobiilisovelluksella.

”On tärkeää, että uusia älykkäitä liikkumisen ratkaisuja tuodaan esille, ja yhä useampi suomalainen pääsee kokeilemaan niitä, jotta tulevaisuuden liikenteestä saadaan vähäpäästöisempää. Ihmiset arvostavat liikkumisen helppoutta, ja erilaiset yhteiskäyttöön perustuvat liikkumisen palvelut tulevat yleistymään”, Sari Laine toteaa.

Uusiin liikkumisen ja jakamistalouden palveluihin kuten yhteiskäyttöautoihin, vertaisvuokraukseen, kaupunkipyöriin ja tulevaisuuden joukkoliikenteeseen voi tutustua Auton vapaapäivänä 22. syyskuuta Narinkkatorilla Helsingissä järjestettävässä tapahtumassa. Lisätietoja tapahtumasta: www.sitra.fi/tapahtumat/yhdessa-etumatkalle-auton-vapaapaiva-narinkkatorilla/

Lisätietoja tutkimuksesta

Suomalaisten kestävään kuluttamiseen ja valintoihin liittyviä asenteita ja toimia kartoittanut Resurssiviisas kansalainen -kyselytutkimus perustuu yli 2000 henkilön vastauksiin. Aineiston keräsi Kantar TNS huhti- ja toukokuussa 2017.

Resurssiviisas kansalainen -kyselytutkimus 2017: Liikkumiseen liittyvät tulokset (pdf)

Resurssiviisas kansalainen -kyselytutkimus 2017: 100 tekoa (pdf)

Kyselytutkimuksen asumiseen, ruokailuun ja tavaroiden sekä palvelujen kuluttamiseen liittyvät tulokset on julkaistu 26.9.2017, ks. tuloksista kertova uutinen ja laajempi raportti (pdf).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sari Laine, asiantuntija, Sitra, puh. 044 355 6707, sari.laine(at)sitra.fi
Anu Mänty, johtava asiantuntija, Sitra, puh. 050 327 0388, anu.manty(at)sitra.fi

Tietoja julkaisijasta

Sitra
Sitra
Itämerenkatu 11-13, PL 160
00180 HELSINKI

0294 618 991http://www.sitra.fi

Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

Cirkulära lösningar motverkar förlusten av biologisk mångfald och skapar nya affärsmöjligheter – se Europas topp 30-lista15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

En lista med 30 europeiska företag, som presenterades vid World Circular Economy Forum 2024 i Bryssel, visar hur cirkulära lösningar kan minska förlusten av biologisk mångfald och öppna upp nya affärsmöjligheter. Vid sidan av listan släpper framtidshuset Sitra en handbok som är den första i sitt slag för att utveckla affärsmodeller för cirkulär ekonomi för att uppnå naturmålen.

Kiertotalous torjuu luontokatoa ja luo uutta liiketoimintaa: Katso Euroopan 30 edelläkävijän lista, mukana useita suomalaisyrityksiä15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

Yritykset voivat luoda uutta liiketoimintaa kiertotalousratkaisuilla ja torjua samalla luontokatoa. Tämä selviää 30 eurooppalaisen edelläkävijäyrityksen listauksesta, joka julkaistiin Maailman kiertotalousfoorumissa WCEF2024:ssä Brysselissä maanantaina. Samalla tulevaisuustalo Sitra esitteli uraauurtavan käsikirjan, joka opastaa yrityksiä luontoa vahvistavan kiertotalousliiketoiminnan kehittämisessä.

Circular solutions tackle biodiversity loss and unlock business growth – see Europe’s top 30 list15.4.2024 16:15:00 EEST | Press release

A list of 30 European companies, unveiled at the World Circular Economy Forum 2024 in Brussels, shows how circular solutions can tackle biodiversity loss and unlock new business opportunities. Alongside the list, the Finnish Innovation Fund Sitra released a first-of-its-kind handbook for developing circular economy business models to deliver on nature targets.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye