Sitra

Sitran vuosi 2018: ratkaisuja globaaliin kriisiin ja arjen tasolle

Jaa
Vuosi 2018 oli Sitrassa tuloksellisten irtautumisten sekä uusien avausten aikaa. Yhteiskunnallinen työ tuotti vuonna 2018 heti käyttöön otettavia ratkaisuja niin kestävyyskriisiin kuin hyvinvointidatan hyötykäyttöön.
Kuva: Minna Hemmilä: Sitra
Kuva: Minna Hemmilä: Sitra

Sitran toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2018 summaa eduskunnan alaisen tulevaisuustalon tulokset, uudet avaukset sekä taloudenpidon.

Vuoden tärkeimmät virstanpylväät olivat

  1. hyvinvointidataa yhdeltä luukulta tarjoavan hyvinvoinnin palveluoperaattorin sekä sitä tukevan ns. toisiolain hyväksyminen keväällä 2019,
  2. Sitrassa kehitetyn ja käynnistetyn valtionhallinnon virkamiesten johtamiskoulutuksen jatkuminen HAUS kehittämiskeskuksen huomassa, sekä
  3. ilmastonmuutoskeskustelun valtavirtaistuminen ja siihen tarjotut ratkaisut.

Sitra on kulkenut pitkän tien yritysten t&k-hankkeiden rahoittajasta yhteiskunnallisen tuotekehitystyön pioneeriksi, jonka työn ytimessä ovat ennakointi, selvitykset, kokeilu- ja pilottihankkeet sekä laaja, sektorirajat ylittävä yhteistyö.

”Monet Sitran hankkeet kiertyvät nyt kysymykseen reilusta muutoksesta – oli kysymys sitten maapallon kantokykyyn sopeutumisesta, osallisuudesta, demokratiasta, osaamisesta tai datataloudesta”, summaa yliasiamies Mikko Kosonen Sitran tulevaisuustyön suuntaa.

Sitran kenties näkyvintä työtä vuonna 2018 oli globaaliin kestävyyskriisiin kehitetyt ratkaisut, kansainvälisestikin noteerattu kiertotaloustyö sekä kansalaisille suunnattu kestävän arjen elämäntapatesti.

Vuonna 2018 puhuttivat myös osallisuus sekä demokratia.Sitran kehittämästä ja dialogiin pohjaavasta Erätauko-menetelmästätuli tunnistettu ja tunnustettu tapa käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua. Menetelmää käyttäviä organisaatioita oli vuoden lopussa yli 60, ja keskusteluihin oli osallistunut tuhansia ihmisiä. Kansanvallan peruskorjaus -raportti puolestaan nosti suomalaisen demokratian pullonkauloja esiin rakentavalla tavalla, ja työ kansanvallan peruskorjaamiseksi sai lentävän lähdön sekä eduskunnassa, puolueissa että valtionhallinnossa.

Tulevina vuosina kansainvälisestikin merkittäviä tuloksia sopii odottaa nyt uusina avauksina esiin nostetuista reiluun ja ihmislähtöiseen datatalouteen panostavasta IHAN-avainalueesta että elinikäisen oppimisen Osaamisen aika -kokonaisuudesta.

”Vuosi 2019 on Suomelle monella tapaa tärkeä taitekohta: demokratian juhlavuosi kaksine vaaleineen muovaa laajasti tulevia kehityslinjoja, ja kesällä alkava EU:n puheenjohtajuus on yhteinen Suomi-projekti, ja toisaalta hieno mahdollisuus vaikuttaa EU:n kehitykseen laajemmin”, Kosonen miettii käsillä olevaa vuotta.

Oman peruspääoman tuotoilla elävä Sitra on Suomelle pitkän tähtäimen tulevaisuusinvestointi

Sitran toiminta rahoitetaan sijoitustoiminnan tuotoilla. Valtion aikojen saatossa lahjoittamasta 84,1 miljoonan euron pääomasta on hyvällä hoidolla kasvanut peruspääoma, jonka markkina-arvo oli vuoden 2018 lopussa 776 miljoonaa euroa (840 milj. euroa vuonna 2017). Peruspääoman tuotto vaihtelee suhdanteiden mukaisesti, ja vuonna 2018 tuottoprosentti oli -3,9 % (7,7 % vuonna 2017).

Sitran vuotuinen budjetti vaihtelee 30-40 miljoonan euron välillä. Vuonna 2018 varsinaisen toiminnan kulut olivat 36,6 miljoonaa euroa.

Vuoden 2019 alusta lähtien Sitran kirjanpidossa noudatetaan kirjanpitolain säännöksiä sellaisenaan. Sitran tuloslaskelma raportoidaan aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelmakaavalla. Sitran tulevaisuustyön perusyksikkö on hanke, jota edellä mainittu tuloslaskelmakaava ei sellaisenaan tunne. Hankekuluja kuitenkin seurataan sisäisesti, ja niitä voi tutkia tarkemmin Sitran verkkosivujen kautta: hankerahoituksemme ja ostolaskudatamme vuosilta 2016–2018  on julkaistu Sitra.fi:ssä, josta se löytyy PowerBI-visualisointeina sekä Excel-muodossa. Syvenny hankerahoitukseen ja ostolaskuihin tarkemmin täällä.

Tutustu Sitran vuoden 2018 toimintakertomukseen ja tilinpäätökseen tästä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mikko Kosonen, yliasiamies, +358 (294) 618 403
Veera Heinonen, viestintäjohtaja, +358 (294) 618 505
Heidi Saario, hallintojohtaja, +358 (294) 618 203

Kuvat

Kuva: Minna Hemmilä: Sitra
Kuva: Minna Hemmilä: Sitra
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sitra
Sitra
Itämerenkatu 11-13, PL 160
00180 HELSINKI

0294 618 991http://www.sitra.fi

Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

Estland behandlar medborgarinitiativ upp till tre gånger snabbare än Finland - Sitra jämför Finlands och Estlands system för medborgarinitiativ21.3.2024 07:12:21 EET | Tiedote

I Estland behandlas medborgarinitiativ inom den överenskomna tidsfristen, och det är enkelt att följa deras framsteg genom en enda tjänst. I Finland blir medborgarinitiativ allt populärare, men vårt system har utrymme för förbättringar. Enligt Sitras undersökning har Finland mycket att lära sig av Estlands flexibla system för medborgarinitiativ.

Virossa kansalaisaloitteet käsitellään jopa kolme kertaa nopeammin kuin Suomessa – Sitra vertaili Suomen ja Viron kansalaisaloitejärjestelmiä21.3.2024 07:12:21 EET | Tiedote

Virossa kansalaisaloitteet käsitellään sovitussa määräajassa ja aloitteiden etenemistä on kätevä seurata yhden palvelun kautta. Suomessa kansalaisaloitteiden suosio kasvaa, mutta järjestelmässämme on kehittämisen varaa. Sitran selvityksen mukaan Suomi voisi oppia Viron joustavasta kansalaisaloitejärjestelmästä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye